Palmusunnuntai
Kirkkovuoden kalenterin tekstit
Joh 12:12-24
Rekvisiitaksi iso risti poikittain alttarikaiteelle. Jos mahdollista punainen vaate johtaa alttarikaiteelle samoin ja orjantappurakruunu on myös näkyvillä. Lasten leikkikruunu on hyvä olla olemassa.
Jeesus ratsastaa Jerusalemiin
Ensi sunnuntaina vietetään palmusunnuntaita sen muistoksi, että Jeesus saapui Jerusalemiin. Sen jälkeen alkaa niin sanottu Hiljainen viikko. Silloin joka päivä kirkossa hiljennytään kuuntelemaan ja ihmettelemään sitä, kuinka pahat ihmiset ottavat Jeesuksen kiinni, sitovat hänet ja lyövät häntä. Ja kaiken tämän keskellä Jeesus ei yritä karkuun, hän ei yritä väistää eikä puolustautua.
Mutta Palmusunnuntai on iloinen juhla. Se merkitsi sitä että kuningas saapui pääkaupunkiin. Jeesus ratsasti aasinvarsalla kaupunkiin ja hänet otettiin iloiten vastaan. Ihmiset tervehtivät häntä kuninkaana. Ihmiset olivat innolla odottaneet tuota päivää (hartaammin kuin suomalaiset euroviisuvoittoa)
Ihmiset levittivät palmunoksia ja vaatteita tielle. Ja he kulkivat hänen perässään laulaen Hoosianna Daavidin pojalle. Enää puuttui vain hänen juhlallinen kruunaamisensa.
Mutta muistatte varmaan, että kuninkaan kruunua ei Jeesukselle koskaan laitettu hänen päähänsä.
Hänet kyllä kruunattiin, mutta se tapahtui sen jälkeen kun hänet oli otettu kiinni. Häntä pilkattiin ja kruunuksi taivutettiin orjantappuroista tehty piikkikruunu. Se painettiin hänen päähänsä kiinni.
siellä toiset itkivät, mutta toiset pilkkasivat ja huusivat häväistyshuutoja.
Tiedämme, että muutaman päivän kulutta kansa hylkäsi Jeesuksen. Ihmiset kääntyivät häntä vastaan ja olivat valmiit tuomitsemaan hänet kuolemaan. Hänet ajettiin samaa tietä takaisin ulos Jerusalemista. Myös silloin ihmisiä oli paljon tiellä. Mutta silloin ei taitettu palmusta oksia. Palmusunnuntaina hän tuli kaupunkiin aasilla ratsastaen, mutta nyt ei häntä kukaan kantanut. Ei aasi eikä hevonen. Hän itse oli joutunut kantajan asemaan. Hän joutui kantamaan ristin, sen kidutuspaalun, johon hänet jätettiin virumaan, kuolemaan.
Syy Jeesuksen kuolemantuomioon oli se, että hän oli väittänyt olevansa kuningas. Tuomion aihe kiinnitettiin hänen ristiinsä. Sellainen edelleen kuvataan ristiinnaulitun kuvissa, myös täällä kirkossamme tuossa alttarin takana olevassa ristissä. Sitä merkitsevät nuo kirjaimet INRI Jeesuksen yläpuolella. (Iesus, Nazarenus, Rex, Iudeorum, Jeesus nasaretilainen, juutalaisten kuningas). Se kirjoitettiin myös kilpeen, joka ristissä ilmaisi hänen rikoksensa.
Tänäänkin Jeesus tulee jokaisen luokse nöyränä ja lempeänä. Me saamme ottaa hänet riemuiten ja iloiten vastaan. Hän on todellinen kuninkaamme. Hän on hallitsija, jonka vallan alle kuulumme myös me. Hänen kuninkuutensa on taivaan valtakunnan herruutta.
Mutta niin kuin hän tulee luoksemme hän myös tekee matkan meistä pois. Hän tekee sen kantajana, ristin kantajana. Mutta tuon matkan hän voi tehdä kahdella tavalla. Hän tekee sen joko niin, että me ajamme hänet ulos. Me lyömme portit kiinni hänen takanaan ja kiellämme tulemasta enää takaisin. Silloin hän kantaa ristiä, jossa on mukana vain pilkkasanoja. Mutta hän voi tehdä tuon matkan myös niin, että hän on saanut ottaa mukaan taakkamme, surumme, syyllisyytemme, heikkoutemme, sairautemme ja häpeämme. Sen hän haluaa kantaa pois meitä painamasta. (tämä on Jeesuksessa erittäin hämmästyttävä asia. Ristissä ei ole pilkkasanojamme vaan rukouksemme: auta ja pelasta meidät.
Tuon matkan Jeesus tekee kuitenkin yksin. Me voimme vain katsoa ja itkeä, kun näemme hänen poistuvan luotamme. Niitä askeleita me emme voi ottaa. Siksi nämä päivät hiljaisella viikolla ovat meille niin tärkeitä hetkiä. Me hiljennymme ja pidätämme hengitystä sillä meidän kohtalomme on hänen, käsissään, siinä että hän kärsii viattomana meidän tähtemme.
Tämä on Jumalan tapa vastata meidän syvimpään hätäämme. Näin Jumala valmisti meille ihmisille tien taivaaseen, suureen iloon ja pelastukseen kuolemamme jälkeen.
Virpominen hopearannassa
Joh 12:12-24
Tänään on palmusunnuntai. Sen perinteinen aihe on siinä, kun Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Palmunlehvien ja vatteiden laskeminen hänen eteensä, kuuluu juhlaan mukaan. Hänet otettiin kuninkaana vastaan. Mutta tänään adventista poiketen ei kuulu vain iloinen kavioiden kapse. Olemme kirkkovuodessa astumassa hiljaiseen viikkoon.
Kaikesta vakavuudestaan huolimatta ja oikeastaan sen tähden – tämä aika tuntuu erittäin hyvältä. Se on aikaa jota on odottanut ja haluaa elää todeksi.
Kristuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus vievät uskon ja elämän ytimeen.
Samalla se muistuttaa jotakin siitä todellisuudesta, jossa meidänkin elämämme tapahtuu. Siihen kuuluu olennaisena osana kipu, kärsimys ja siihen kuuluu monet asiat, jotka eivät ole kivoja, mutta jotka on pakko tehdä.
Jumala kasvattaa meitä kärsimyksen ja koettelemusten kautta. Se on merkillistä ja sitä on vaikea hyväksyä. Tämän maailman ikäviä tosiasioita lienee se, että mitään kasvamista ei oikein pääse tapahtumaan muuten kuin kipujen kautta. Vasta silloin kun suostuu vähenemään ja luopumaan omastaan, silloin tapahtuu kasvamista.
Vastuun tunteminen läheisistään ja vastuun kantaminen on rakkautta, johon Jumalan on meidät kutsunut. Todellinen rakkaus on ristinmuotoista. Se on ristiä omassa elämässä.
Syvimmässä mielessä ristinmuotoinen rakkaus näkyy Jeesuksen ristissä. Jumalan rakkaudessa maailmaa ja meitä kohtaan. Kristuksen kärsimys tuo meille elämän
Kristuksen risti on meidän suurin aarre, sillä siinä on toivo ja pelastus.
Siksi, kun tänään tuomme teille oksat ja siunauksen niiden mukana. Siunaus tulee ristin mieheltä – Jeesukselta.
Kaatuneiden pöytien rahat
Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te teette siitä rosvojen luolan.” Matt 21:12-13
Kun tiettyä uskonnon muotoa harjoitetaan samalla seudulla pitkään, se alkaa laitostumaan. Uskon sisimmän korvaa silloin helposti ulkoiset tavat ja näyttävät rituaalit. Näin oli käynyt Jeesuksen aikana juutalaisessa temppelikultissa. Uskonnon harjoittamisesta oli tullut mekaanista suorittamista. Vielä pahempaa oli se, että hengellinen johto oli tehnyt uskonnosta itselleen tuottoisan bisneksen. He laittoivat temppelikultin palvelemaan omaa vaurastumistaan.
Jumalan armon ja rahan sekoittaminen keskenään ei ole ollut harvinaista näiden tapahtumien jälkeenkään. Uskonpuhdistuksen alkuhan lähti liikkeelle siitä, että Martti Luther horjutti silloisen paavin rahanvaihtopöytää naulaamalla tämän uniin aneoppia kritisoivat teesit. Asia ei olisi ollut vakava jos Luther olisi kirjoittanut vain hengellisistä asioista, mutta kun hän tuli samalla puuttuneeksi paavin rahankeruuseen, niin siitä ei voinut selvitä vähällä. Epäilemättä Lutherin esikuvana on ollut Kristus. Jeesus itse antoi mallin uskonpuhdistuksesta. Siitä, miten mammonalla on uskovaa sydäntä mädättävä vaikutus. Se on kuin rasva, joka tukkii verisuonet.
Kun raha tulee sisälle keskeisiä uskonnon harjoittamisen muotoja, silloin yleensä hämärtyy myös taju Jumalasta, joka ei ole ostettavissa ja lahjottavissa.
Kirkon ainoa aarre on evankeliumi, sanoma Jumalan armosta, että hän hyväksyy syntisen yhteyteensä. Se on aarre, jota ei saa rahalla pilata. Kristuksen tähden Jumala antaa sen meille lahjaksi sulasta hyvyydestään ja armostaan. Sydämen usko haluaa siihen pitäytyä.
Raha ei onneksi ole kirkon sisällä pimittämässä meiltä Kristusta. Rahan valta ei silti ole vähäinen. Se on edelleen epäjumala numero yksi, johon turvaudutaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nyt se ei tarvitse kirkkoa kulissikseen. Rahajumalalle on rakennettu omat temppelinsä, joissa kulutusjuhlaa vietetään joka päivä.
Tarkkaa sydäntäsi, kokoatko sinä temppelin kaatuneiden pöytien rahat? Oletko ryhtynyt Juudaksen kumppaniksi, joka vaihtaa Kristuksen rahaan?
Rosvojen luola (Palmus. Harjavallassa 5.4.09)
Rekvisiittana: saarnaajalla punainen ’merirosvohuivi’ päässä ja musta silmälappu
Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te teette siitä rosvojen luolan.” Matt. 21: 12-17 (18-22)
Morjes! Mää olen Jehuda – vapaustaistelija, toiset pitävät rosvona. Mutta en ole enää roisto. Menin itse kiinniotettavaksi, kun olin oppinut tuntemaan Jeesuksen. Hänestä halua todistaa. Näin hänet ensi kerran temppelissä. Kuulit evankeliumista juuri siitä tilanteesta.
Jeesus oli siellä ja hän oli todella kiukkuinen. Oletko sinä ollut joskus kiukkuinen? Oletko ollut joskus niin kiukkuinen että sinun on tehnyt mieli tömistellä jalkoja ja heittää tavaroita lattialle. Minua on useinkin kiukuttanut niin.
Jeesus oli niin kiukkuinen, että hän kaatoi pöytiä ja jakkaroita temppelissä. Tämä saattaa kuulostaa vähän yllättävältä. Voiko aikuinen ihminen tehdä niin ja varsinkin, voiko pyhä mies, Jeesus, toimia niin? Näin kuitenkin tapahtui, olin itse siellä. Jeesus oli vihainen.
Te olette oppineet tuntemaan Jeesuksen, että hän oli aina kiltti niille ihmisille, joilla oli vaikeaa, jotka olivat sairaita, onnettomia, yksinäisiä, turvattomia ja köyhiä. Jeesus auttoi heitä, kuunteli heidän huolensa ja paransi heidän sairautensa. Te olette kuulleet ihan oikein, sellainen hän oli.
Jeesus oli ystävällinen heille, koska tiesi että se on taivaallisen Isän tahto. Hän tiesi kuinka paljon he kaipasivat elämässään apua ja auttajaa. Mutta silloin kun hän oli temppelissä, hän sanoi kovia sanoja ihmisille. Mutta ei hän nuhdellut köyhiä eikä sairaita, ei surun tai huolien alaisia ihmisiä. Hänen sanansa oli osoitettu Jerusalemin valtiaille, temppelin ylimyksille. Jeesuksen vihaisuuteen oli syynsä. Mikä se mahtoi olla?
Mitä hän sanoikaan: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone’. Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
Rosvojen luola – mikä se on? Keitä ne rosvot oikein ovat? Siihen minun on helppo vastata. Sellainen minäkin olin. Varastaminen oli minun ammatini. Väijyimme usein tiellä kulkijoita ja hyökkäsimme heidän kimppuunsa. Ryöstimme heidän omaisuutensa ja vielä satutimme heitä niin, etteivät päässeet meidän perään, vaan jäivät virumaan tien varteen. Joku taisi kuollakin. Sellainen rosvo minä olin.
Tiesin olevani rikollinen ja tekeväni jotakin sellaista, mikä on väärin. Siksi peitin aina kasvoni, että en paljastuisi, että kukaan ei tunnistaisi minua.
Poliisit etsivät meitä ja olisivat vieneet vankilaan, jos saivat kiinni. Siksi piilouduimme. Meillä oli vuorilla piilopaikka, jonne menimme karkuun, jonne kätkimme ryöstösaaliin. Siellä saimme olla rauhassa, kunnes lähdimme taas uuden ryöstösaaliin perään. Tiesin hyvin mistä Jeesus puhui. Rosvojen luola on siis paikka, missä rosvo piileksii ja paikka minne hän on kätkenyt saaliinsa.
Mutta Jeesus ei puhunut silloin minulle, vaikka rosvo olinkin. Hän sanoi sen temppelissä olevalle papistolle ja juutalaisille valtiaille: Te olette tehneet temppelistä rosvojen luolan, rosvojen turvapaikan, mistä heitä ei saada kiinni, minne he pääsevät poliisia pakoon ja missä heidän vääryydellä hankittu saaliinsa on turvassa.
Temppeli oli ollut juutalaisten ihailun ja ylpeyden aihe. Temppelissä ajateltiin Jumalan asuvan sen kaikkein pyhimmässä paikassa, piilossa ihmiskatseilta. Se oli Jumalan maanpäällinen asunto. Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen, Jumala halusi pitää heikoimmista huolta ja samoja asioita hän halusi myös ihmisiltä. Siksi hän oli antanut lakinsa, kymmenen käskyä, jotta Jumalan tahto tapahtuisi ihmisten keskuudessa. Temppeli oli tämän Jumalan hyvyyden läsnäolon paikka. Siksi ihmiset menivät mielellään temppeliin. He tulivat sinne rukoilemaan. Se oli rukouksen huone, missä ihminen seurusteli Jumalan kanssa.
Nyt Jeesuksen mukaan rukoukseen järjestetty temppeli oli muutettu palvelemaan vääryyttä ja suojelemaan rosvojen elämäntapaa. Se oli täysin päinvastaista sille, miksi temppeli oli olemassa ja mitä temppeli edusti.
Temppelin piti olla paikka nöyryydelle ja hengelliselle puhdistumiselle. Paikka missä ihmiset tulivat iloiseksi Jumalan läheisyydestä ja saivat uuden innostuksen noudattaa yhä paremmin Jumalan tahtoa.
Mutta rosvot ovat ottaneet temppelin muureista suojan omalle toiminnalleen.
Toinen käsky sanoo: Älä käytä väärin Herran Jumalasi nimeä. Ja kuitenkin Jumalan nimeen vetoamalla nämä ihmiset ryöväsivät köyhiltä ja viattomilta ihmisiltä itselleen suuria omaisuuksia. Siksi Jeesus suuttui. Jumalan hyvyys ja oikeudenmukaisuus oli käännetty palvelemaan valtaa pitävien ahneutta ja rikollista mieltä. Sitä Jeesus nousi vastustamaan. Kaikkein pyhimmän paikan maan päällä ihmiset olivat turmelleet pahuudellaan.
On huolestuttavaa, jos ne joilla on eniten valtaa suojelevat rosvoja. Mitä siitä tulisi, jos poliisit suojelisivat varkaita eivätkä ottaisi niitä kiinni, tai tuomarit eivät tuomitsisi niitä vankilaan, vaan järjestäisivät heidän ryöstösaaliilleen ostajan.
Jeesus osoitti, että Jerusalemin temppelin aika on tullut päätökseen. Jumalan temppeli ei muodostu enää kivistä. Jeesus ennusti, että tuo Jerusalemin temppeli tullaan hävittämään, mutta uusi temppeli rakennetaan kolmessa päivässä.
Uusi temppeli ei ole rakennettu marmorista eikä tiilestä. Se on rakennettu niistä ihmisistä, jotka uskovat Jeesukseen. Ihmiset muodostavat temppelin, Jumalan asuinsijan. Se ei ole enää jokin valtava rakennus, vaan koostuu ihmisistä. Heidän sisimpänsä on rukoukselle omistettu pyhä paikka.
Kuultuani hänen julistustaan tiesin, että tarvitsen muutoksen elämässäni. Silloin hän katsoi minua. Ja sanoi, että minäkin voin pelastua. Siksi ilmoittauduin poliisille. Saan rangaistuksen rikoksistani eikä se tule olemaan helppoa, mutta Jumalan rakkaus on kaikkea tätä suurempi. Oikeudenmukaisuuden on tapahduttava. Tiedän, että olen tehnyt paljon pahaa, on oikein, että asiat tulevat valoon (ajatuksissani hän on toinen ristinryöväreistä – katuva ryöväri)
Sinunkin sisimpäsi on tämän temppelin osa. Jos se toteuttaa oikeaa tehtäväänsä, se on rukouksen huone, Jumalan läsnäolon paikka.
Se ei saa olla siksi paikka jossa haudotaan ja suunnitellaan rikoksia tai muita pahoja asioita.
Kun Jumala on ottanut meidät asunnokseen, meidän on tehtävä kunniaa hänelle ja annettava elämämme hyville asioille. Jumalan tahdon toteuttamiseen.
Siihen tämä päivä teitä kannustakoon
Palmusunnuntai 2. vk -perhekirkko
Valmisteluita
Kirkkosalin pääkäytävälle on muodostettu ruskeasta vahvasta paperirullasta tie, joka kulkee alttarikaiteelle. Kirkon kuorissa on erivärisiä liinoja, joita lapset palveluksen saarnan aikana käyvät laittamassa tielle – niinkuin evankeliumissa heittelivät vaatteita ja palmunoksia tielle. Aikuisille on jaettu saman väriset laput kuin on liinat.
Tervetuloa – Palmusunnuntain perhekirkkoon.
Lasten kulkue pajunkissoin on palmusunnuntaina varmasti se iloinen tapahtuma, jonka odottaa näkevänsä. Jotakin siitä alkuperäisestä ilosta on läsnä myös tässä hetkessä.
Palmunoksat ovat vaihtuneet pajunkissoihin. Lapset saavat ne takaisin lähtiessään kirkosta pois. Seurakuntatalolla niitä on mahdollista koristella ja mennä sitten virpomaan
Virpomavitsojen siunaus – Antakoon Jumala näiden virpomavitsojen tuoda iloa ja kiitollisuutta, jokaiseen kotiin, minne ne laitetaan.
Palmusunnuntai
Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista. Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: “Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: “Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.” Joh 12:1-8
Kuulimme juuri evankeliumin siitä, kuinka Betanian Maria, Lasaruksen sisko kaatoi kallista ja hyvänhajuista tuoksuöljyä Jeesuksen jalkoihin. Vasta tämän aterian jälkeen seuraa tuttu palmusunnuntain kohta, jossa Jeesukselle tuodaan aasi ja hän ratsastaa Jerusalemiin.
Palveluksen alussa tuo näkemänne ristikulkue, jossa lapset kulkivat pajunkissat kädessä oli eräänlainen kuvaelma tai toisinto siitä iloisesta kulkueesta, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin. Jotkut kulkivat Jeesuksen jälkeen kulkueessa. Toiset olivat kadun varsilla heiluttelivat palmunoksia ja laskivat vaatteita tielle. Jeesukselle järjestettiin siinä kuninkaallinen vastaanotto.
Huomasit varmasti myös kirkon lattialle rakennetun ruskean tien, mikä kulkee käytävää pitkin alttarille. Se on tuo Jeesuksen tie Jerusalemiin – samalla se on sinun elämäsi tie, jota teemme Kristuksen matkaseurueessa. Toivon, että voimme seuraavaksi hetken viivähtää tuolla tiellä.
Aikuiset viivähtävät tiellä niiden paperilappujen kanssa, mutta lapset tarvitaan käytävälle. Teidän tehtävänne on aina pyydettäessä käydä hakemassa tietyn värisiä liinoja ja laittaa niitä tielle, niin kuin Jeesuksellekin laitettiin vaatteita tielle – näin tulemme tietä eteenpäin väri kerrallaan. (Kerhotädit Hanna, Marika, Annukka ja Pirjo ovat ohjaamassa)
Ruskea tie ja ruskeat liinat – lapset etsivät ruskeita liinoja / aikuiset ottavat ruskean paperin esille
Tien ruskea väri ja samoin ruskea paperi kuvaa tavallista arkea ja sillä kulkemista: koulussa, päivähoidossa, työssä käymistä. Suurin osa elämästä on aivan tavallisia päiviä, jolloin ei tapahdu mitään erikoista. Siihen kuuluu jokapäiväisiä tehtäviä ja velvollisuuksia, jotka on vain tehtävä piti niistä tai ei. On hyvä, että on tavallisia päivä. Jeesuksen elämässä oli paljon tavallisia päiviä. Ajattelemme nyt oman elämämme tavallisia päiviä ja kiitämme niistä Jumalaa.
Tavallisten päivien ohella on aina joskus iloisia hetkiä, juhlahetkiä. Ne voisivat olla vihreitä värejä. – lapset voivat etsiä vihreitä värejä – Löydätkö vihreän omassa elämässäsi. Mitkä ovat sinun ilosi aiheet. Kun meillä on iloisia hetkiä, jaksamme paremmin sitä tavallista arkeakin. Jumala on antanut elämäämme paljon iloa. Kiitämme Jumalaa ilonhetkistä.
Ilon hetket virkistävät, samoin lepo virkistää. Jokainen tarvitsee välillä lepoa. Sininen väri kuvaa lepoa. Löytävätkö lapset siniset liinat. Kun on väsynyt, kun on huolia, lepo on tarpeen. Tarvitsemme unta, mutta tarvitsemme myös sellaista lepoa, rauhallisuutta ja hiljaisuutta, missä mielemme ja sielumme lepää. Siksi meillä on sunnuntai, Jumalan säätämä ja lahjoittama lepopäivä. Hiljaisuus ei ole täysin äänettömyyttä – hiljaisuus voi olla sitä aikaa, jossa ikuisuuden äänet kuiskaavat meille. Me voimme kiittää Jumalaa levon hetkistä.
Aikuisten paperinipussa on yksi lappu, jossa on ihmisen kasvot – sellaista liinaa ei ole lapsille, mutta jokainen lapsikin voi ajatella niitä ihmisiä, jotka ovat sinua auttaneet, olleet ystävällisiä ja mukavia sinulle. Samoin voit ajatella niitä ihmisiä, joita sinä olet voinut auttaa. – Sitten mieleemme tulee varmasti niitäkin tilanteita, jolloin olisimme voineet auttaa, mutta emme ole niin tehneet. Me kadumme sitä ja pyydämme anteeksi rukoilemme että jatkossa toimisimme rohkeammin omantuntomme mukaan, sen mukaan minkä tiedämme oikeaksi. Kiitämme myös niistä ihmisitä jotka ovat meitä auttaneet.
Nyt on kuljettu jo jonkin matkaa tiellä.
Matka jatkuu, mutta aina tie ei ole helppo. Jokaisen elämään kuuluu vaikeita asioita: surua ja pelkoja. Joskus ne tuntuvat pysähdyttävän kaiken elämän. Silloin elämä näyttää mustalta. (mustat liinat). Löydät helposti varmaan mustan värin. Surujen ja murheiden aikana Jeesus tuntuu olevan kaukana. Ja kuitenkin hän on meitä kaikkein lähimpänä juuri silloin. Myös Jeesus kohtasi vaikeuksia. Silloin hän rukoili ja jätti asiansa taivaallisen Isänsä haltuun.
Viimeinen väri on valkoinen – Matkallaan Jerusalemiin Jeesus tiesi kohtaavansa siellä kaikkein suurimmat vaikeutensa: kiinniottaminen, kärsimys ja risti. Mutta hän kertoi oppilailleen myös, että suurin suru muuttuu iloksi. Hän voittaa kuoleman. Se on koko hänen matkansa tarkoitus. Koko ihmiskunnan epätoivon kääntäminen syvään iloon, vapauteen ja toivoon. Valkoinenväri on ilon väri. Se ei ole vain pieni ilon hetki, vaan sellainen onni ja ilo mikä on elämän lujin kalliopohja.
Ajattele suurinta iloa, mitä tiedät. Kiitä Jumalaa siitä.
No niin liput ja liinat on käyty läpi ja lapset voivat palata paikoilleen – Lapset ovat laskeneet tielle kankaita. Jokaisella värillä oli oma tarinansa. Jokainen väri tarkoitti jotakin sinun elämässäsi – arjen ruskea / iloisten hetkien viherä / siniset lepohetket. / (Kuva lähimmäisestä) / siellä on murheiden musta väri ja viimeisenä valkoinen iankaikkisen elämän ja taivaan ilon väri.
Kaikki elämän asiat, koko elämä lasketaan sille tielle, jossa Jeesus kulkee. Se tie kulkee Golgatan ristin kautta pääsiäisen kirkkauteen. Tulevana hiljaisena viikkona seuraamme Jeesuksen viimeisiä vaiheita. Meidän on mahdollista seurata tapahtumia ikään kuin ulkopuolisina. Silloin siitä ei ole meille iloaa eikä hyötyä. Mutta kun olemme laskeneet hänen eteensä oman elämämme iloineen ja suruineen silloin olemme tapahtumien keskipisteessä seuraamassa kohtalomme ratkaisunhetkiä – emme seuraa vain Jeesuksen vaiheita, vaan kaikki hänelle tapahtuva koskee minuakin.
Olemme siinä kulkueessa, joka taistelee heikkouksiensa ja syntiensä kanssa ja hengittää Jumalan armon ja anteeksiantamuksen hänen sanastaan. Olemme siinä kulkueessa, joka alkaa täällä maan päällä ja päättyy taivaan iäiseen iloon.
HUOM! Tämä idea on kopioitu ja muokattu Harjavallan kirkkoon Pyhäkoululehdestä 2/2007.
Luonnollisesti tilanne lastenkirkossa vaati soveltamista ja tilanteen edellytysten huomioimista koko palveluksen ajan.
Palmusunnuntai 13.4.2014
Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui.
Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: »Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.» Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: »Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.» Joh. 12: 1–8
Tänään on palmusunnuntai, mutta kuten kuulitte evankeliumina ei olekaan se tuttu kertomus Jerusalemiin ratsastavasta Jeesuksesta, joka otetaan palmunlehvin vastaan Hoosiannaa laulaen. Päivän evankeliumissa Jeesus ei ole vielä Jerusalemissa vaan Betaniassa, jossa Jeesus aterioi ystävänsä Lasaruksen ja tämän siskojen Marian ja Martan kanssa. Jälleen Martta palvelee vieraita ja Maria lienee valinnut hyvän osan.
Kaikki on sinänsä tavallista ja normaalia, mutta tilanne on oikeasti mitä eriskummallisin. Se on erikoista ajatellen tapahtumia taaksepäin ja eteenpäin. Päivää kahta aikaisemmin Lasarus makasi kuolleena haudassa ja kuoleman merkit olivat jo syvästi runnelleet hänen ruumistaan. Mätänemisen haju täytti hautakammion ja se oli sietämätön, kun hauta avattiin. Jeesus kuoleman ja elämän herra käski hänet haudasta ulos. Ja elämän henki palasi Lasarukseen takaisin ja hän astui kuoleman ja haudan tuolta puolen heidän keskelleen. Nyt täysissä ruumiin ja sielun voimissa hän pitää Jeesusta vieraanaan. He aterioivat, viettävät elämän juhlaa. Mutta tämä on samalla ystävien viimeinen yhteinen ateria. Lasarus, Martta ja Maria eivät sitä luonnollisestikaan tiedä. Ateriasta voitaisiin puhua Jeesuksen toiseksi viimeisenä ateriana. Seuraava ateria onkin viimeinen ateria, kiirastorstain ateria, jossa Jeesus asettaa ehtoollisen.
Mutta tuo ateria Betaniassa on lämmin tuokio ystävien kesken – on kuin aika olisi pysähtynyt hetkeksi. Menneitä muistellaan, Lasarus on sama hyväntuulinen mies kuin ennenkin, kuolemasta ei puhuta – mutta aina välillä aterian aikana kahden miehen katseet kohtaavat. Minkälaiset ovat miesten ajatukset. Kuoleman maistanut, eloon herännyt Lasarus ja kuolemaa maistamaton elämän valtias istuvat vastakkain. Lasarus odottaa Kristuksen valtakunnan tulemista, Kristus odottaa astuvansa sinne mistä Lasarus on tullut. (Lainaus Serafim Tie ylösnousemukseen)
Kesken tätä herkkää ateriaa tapahtuu jotakin sellaista, minkä Jeesus on käskenyt kertoa kaikkialla siellä missä evankeliumia julistetaan. Maria kaatoi pullollisen hyvin kallista nardusöljyä ja voiteli Jeesuksen jalat. Mitä tässä oikein tapahtuu?
Maria kaatoi öljyn Jeesuksen jaloille. Jalat pestiin yleensä vedellä ja öljy puolestaan kaadettiin hiuksiin. Jalat likaantuivat maassa ja aurinko paahtoi päätä. Jalkojen pesu ja hiusten voitelu olivat asioita jotka virkistivät ihmistä. Teollaan Maria samalla osoittaa, että kaikkein kalleinkaan asia mitä hänellä on, ei ole tarpeeksi arvokasta Jeesuksen hiuksille, hädin tuskin hänen jaloillekaan. Muistuu mieleen Johannes Kastaja, joka sanoi, että hän on arvoton edes avaamaan Messiaan kenkien nauhoja. Maria kunnioittaa kuningastaan tällä tavoin. Hän on viettänyt aikaa Jeesuksen jalkojen juuressa ja näkee syvemmälle Jeesukseen kuin hänen opetuslapsensa. (Palmunoksien ja vaatteiden laskeminen Jeesuksen eteen, kun hän ratsastaa aasilla Jerusalemiin, on myös kunnian tekemistä kuninkaallisten jalkojen edessä, jotta ne eivät likaantuisi.)
Pullollinen nardusöljyä on hyvin kallista tavaraa. Sen arvo oli 300 denaaria, kuten evankeliumista ilmenee. Summa vastaa työmiehen vuoden palkkaa. Sen kaataminen toisen jaloille saa varmasti aikaan hämmennystä. Juudas paheksui ääneen tällaista tuhlausta. Olihan se aivan käsittämätöntä. Rahoja ei käytetty mihinkään hyödylliseen, vaan ylellisyystuotteeseen, turhakkeeseen, johon vain rikkailla oli varaa. Eikä rikkaidenkaan mieleen olisi tullut lotrata sitä noin. Nardusöljyä kuului käyttää vain pisara tai kaksi kerralla. Se riitti antamaan hyvän tuoksun. Maria kaatoi Jeesuksen jalkoihin koko pullollisen ja niin kallis öljy oli poissa. Vain tuoksu jäi jäljelle. Maria toimi näin, koska halusi ilahduttaa Jeesusta. Se oli vastarakkautta. Häntä oli rakastettu pohjattomasti sitä ennen. Siksi hänkään ei laskenut hintaa sille mitä teki tuossa hetkessä. Hän antoi kaiken Jumalalle.
Kun ajattelen Mariaa, joka tuhlaa kalliin voiteen, mieleeni tulee toinen kertomus tuhlaamisesta. Betanian Maria on eräänlainen käänteistarina tuhlaajapojalle, joka pisti kaiken haisemaan etsiessään maallista onnea. Maria tuhlasi myös kaiken, mutta hän ei tuhlannut itseensä, vaan antoi kaiken Jeesukselle. Hän oli kuin jumalallisen rakkauden ilmentymä, joka tuhlaa ehtymätöntä hyvyyttään.
Kertomuksissa on yhteisinä tekijöinä – ainakin a) yhdessä vietetty juhla-ateria, b) suuren omaisuuden tuhlaaminen sekä c) kuolleen herääminen eloon. Tuhlaajapojan paluun kunniaksi vietettiin juhla-ateria. Oli syytä juhlia sillä hän joka oli kuollut, heräsi eloon. Tuhlaajapoika kuoli sisäisesti siinä, kun rakasti maailmaa ja antoi itsensä maailman himolle. Betaniassa Lasaruksen luona kuollut on myös herännyt eloon – ja nyt vietettiin elämän juhlaa. Molemmat tuhlasivat paljon – syy molemmilla oli rakkaus. Mutta rakkauden kohde oli erilainen.
Tuhlaajapoika rakasti maailman tarjoamia herkkuja, hän yritti täyttää elämänsä nautinnoilla ja hekumalla, mutta tuli entistä tyhjemmäksi. Hän tuhlasi itsensä kuolleeksi, mutta Jumalan armosta sai elämänsä takaisin. Betanian Tuhlaajatyttö tuhlasi vasta sen jälkeen kun Jumalan rakkaus kosketti häntä. Maria sai veljensä takaisin ja rakkaudesta antaa Kristukselle kalleimman aarteensa. – ei vain nardusöljyä vaan rakkautensa ja sydämensä.
Tuhlaajapojan tarina päättyy onnellisesti. Hän katuu ja palaa takaisin kotiin. Mutta Juudas oli tuhlaajapojan surullinen jälkeläinen, joka ei koskaan tullut kotiin. Hän on myös kuva rakkaudesta. Niin kuin Maria, hänkin rakastaa palavasti. Mutta hän rakastaa rahaa. Hän on Jeesuksen seurassa ja silti eksynyt ja hukassa kuin tuhlaajapoika vieraalla maalla. Järkyttävää Juudaksen kohtalossa oli se, että hän kuoli ennen kuin rahat ja himo loppui. Hän pystyi vieläpä naamioimaan rahanhimonsa hurskaalta näyttävään toimintaan.
Juudaassa on pelottavaa se, että hän oli niin lähellä Jeesusta ja kuitenkin niin kaukana, niin pimeä sisältä. Se on pelottavaa siksi, koska hän on kuin kuka tahansa meistä, tavallinen ihminen. Mutta hän on ihminen, jonka rakkaus maailmaan on sokaissut, jonka rahanhimo on eksyttänyt aina siihen mittaan, että paluuta takaisin ei enää ole.
Kun ajattelemme Juudasta, oleellista ei ole ajatella, mitä tälle historialliselle henkilölle mahdollisesti on käynyt ja pitääkö kaikki paikkansa se, mitä hänestä sanotaan. Tärkeämpää on jäljittää hänet omasta sisimmästään ja kauhistua – kauhistua sitä mihin se tie voi johtaa. Maailman rakastaminen ja itsensä antaminen maailman himolle mädättää meitä – kannamme silloin kuoleman hajua. Tärkeämpää sittenkin olisi löytää itsessään myös Betanian Maria, – hänen ilonsa, hänen uskonsa ja rakkautensa, joka on valmis antamaan Jumalalle itsensä kokonaan. Silloin meissä on paratiisin tuoksu, ja Pyhä Henki kasvattaa meissä Hengen hedelmää.
Se ilo ja rakkaus ei ole itse tehtyä – se on aina vastaus siihen rakkauteen jonka kohtaamaksi ihminen tulee Jeesuksen luona. Sinua rakastetaan. Jumala on sinun puolellasi. Hän rakastaa sinua aina. Silloinkin kun lankeat, silloinkin kun kuoleman haju välittyy kaikessa tekemisessä. Sinua Jumala rakastaa. Sen rakkauden merkkinä on risti. Hänen luonaan se mikä on pahaa kääntyy hyväksi. Se mikä on ilosta moninkertaistuu.
Ilossa ja surussa mene aina Kristuksen luokse.
Tuhlaajatyttö (hartauskirjoitus Satakunnan kansaan Joh. 12: 1–8 evankeliumiin)
Jos eteesi pinottaisiin vuoden palkkaasi vastaava summa rahaa ja saisit ostaa sillä yhden lahjan rakkaimmalle ystävällesi, mitä ostaisit? Rahaa olisi luultavasti niin paljon, että joutuisit vaikean ongelman eteen: Maailmanympärysmatka, auto, kesämökki, peltopalsta, timantein koristeltu pölynimuri.
Kuviteltua tilannetta tuskin koskaan tulee eteesi. Betanian Maria, kuolleista herätetyn Lasaruksen sisko, oli hankkinut tällaisen lahjan Jeesukselle. Se oli pullollinen hyvin kallista nardusöljyä. Sen hinnaksi arvioitiin 300 denaaria. Summa vastaa jotakuinkin työmiehen vuoden palkkaa. Kun Maria kaatoi voiteen Jeesuksen jalkoihin, hän osoitti niin ylenpalttista hyvyyttä Jeesusta kohtaan, että ihmiset paheksuivat hänen tuhlaamistaan.
Rahoja ei käytetty mihinkään hyödylliseen, vaan ylellisyystuotteeseen, turhakkeeseen, johon vain rikkailla oli varaa. Eikä rikkaidenkaan mieleen olisi tullut lotrata sitä noin. Nardusöljyä kuului käyttää vain pisara tai kaksi kerralla. Maria kaatoi Jeesuksen jalkoihin koko pullollisen ja niin kallis öljy oli poissa. Vain tuoksu jäi jäljelle. Maria toimi näin, koska halusi ilahduttaa Jeesusta. Se oli vastarakkautta. Häntä oli rakastettu pohjattomasti sitä ennen. Siksi hänkään ei laskenut hintaa sille mitä teki tuossa hetkessä. Hän antoi kaiken Jumalalle.
Samalla tavoin Jumala rakastaa tuhlaavaisesti sinua. Jumalan hyvyys tunkeutuu elämääsi ovista, ikkunoista ja lattian raoista. Kerran hän antoi oman elämänsä tähtesi. Enempää hän ei voinut antaa – hän antoi kaiken. Rakkaus toimii niin, se ei kysele kannattaako. Mutta sinä voit kyllä vastata omasta puolestasi, kannattiko? Kannattiko hänen uhrata kaikkensa?
Palmusunnuntai 14.4.2019 – Vehnänjyvän tie – Joh 12
Jeesus oli ollut Betaniassa kylässä Marian, Martan ja Lasaruksen luona. Tämä sisarusten koti oli Jeesukselle ystäväperhe, jonka osaksi tuli myös hämmästyttävin tunnusteko, ihme, minkä Jeesus oli tehnyt. Jeesus oli herättänyt Lasaruksen kuolleista, kun tämä oli maannut haudassa neljättä päivää. Nyt Jeesus oli tulossa Jerusalemiin viettämään juutalaista pääsiäisjuhlaa.
Evankeliumi alkaa sanoilla: Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Miten tiedot tuolloin levisivät, kun ei ollut internettiä, sosiaalista mediaa, ei puhelimia, tiedotusvälineitä, eikä pylväisiin liimattu julisteista ”Jeesus tulee” tai käytetty lentolehtisiä. Tieto levisi ihmiseltä ihmiselle. Kun asia oli tarpeeksi kiinnostava, ihmiset kertoivat siitä toisilleen. Päivänpolttava tieto leviää kulovalkean tavoin. Se Jeesus, joka herätti Lasaruksen kuolleista, tulee kaupunkiin. Tänä päivänä ihmiset toimivat samalla tavalla. Kun jotakin kohahduttavaa tapahtuu, siitä on kerrottava muille. ”Oletko kuullut, hallitus on kaatunut… Matti Nykänen on kuollut”
Jeesus oli tullut kuuluisaksi kansansa keskuudessa. Kaikki tiesivät hänestä ja hänen tekemistä ihmeistä. Lasaruksen herättäminen kuolleista neljäntenä päivänä oli melkoinen väite, sillä jokainen tiesi, että vainajan kehossa tuossa vaiheessa ruumiin hajoaminen on käynnissä jo hyvän matkaa. Kyseessä ei ollut vain sydämen pysähdys, josta ihminen elvytettiin henkiin. Kuolemaa vastaan ei ole lääkettä kenenkään lääkärin varastossa. Jos nuo puheet pitivät paikkansa, käsillä oli paljon enemmän kuin vain ihme. Jumalalliset voimat olivat liikkeellä. Sillä ihmisen käsissä ei ole tuollaista valtaa. Orastavaa toivoa nähtiin hänen toiminnassaan. Mitäpä jos tässä henkilössä on aikakausin vaihtuminen. Mitäpä jos tässä on hän, jota koko historia on odottanut: Mooseksen kaltainen profeetta, jota heidän tulee kuulla. Daavidin kuningassuvun todellinen jälkeläinen. Siksi paljon ihmisiä kerääntyi häntä ottamaan vastaan.
Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä innostuneita. Fariseukset olivat panneet merkille myös Jeesuksen toiminnan. Heistä oli ongelma, että koko maailma juoksi Jeesuksen perässä ja tahtoi tehdä Jeesuksesta kuninkaan. He pelkäsivät roomalaisten reaktiota ja päättelivät. Jos he eivät puutu asiaan, roomalaiset ottavat lopunkin vallan ja tuhoavat temppelin ja kan-san. Siksi he olivat ylipappi Kaifaan ehdotuksesta päättäneet surmata sekä Jeesuksen että Lasaruksen.
Melkoisia jännitteitä sisältyy näihin hetkiin. Pinnan alla kuohuu. Jokainen alueen asukas tunsi sen varmasti jonkinlaisena kihelmöintinä. Pian tapahtuu jo-takin. Se, kuka Jeesus on, mikä hän on miehiään, selviää varmasti pian. Pääsiäisjuhla on edessä. Ihmisiä pakkaantuu Jerusalemiin ympäri Palestiinaa ja ulkomaita myöten. Kansa kohisee yhdestä miehestä, joka on tehnyt merkillisiä ihmeitä, joka on opettanut aivan toisella tavalla kuin he olivat tähän asti tottuneet kuulemaan.
Seuraavana päivänä Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. ihmiset ottivat hänet näyttävän juhlallisesti vastaan Hoosianna-huudoin palmunoksat käsissään. Jumalan lupaama kuningas tulee pelastamaan kansansa.
Jeesuksen esiintyminen kuninkaana laitettiin varmasti merkille. Tällainen näytelmä oli samalla avointa kritiikkiä kuningas Herodes Antipasta kohtaan. Mutta ei kuninkaita noin vain vaihdeta, kun siltä tuntuu. Se kumpaa kuningasta sotilasjohto kuuntelee, on yleensä paremmassa neuvotteluasemassa. Israelilaisilla ei ollut armeijaa. Sotilaat olivat roomalaisia. Siksi fariseukset olivat huolissaan: Koko maa-ilma juoksee Jeesuksen perässään, kuin supertähden perässä. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta tylsästä päivänpolitiikasta alkoi muodostua jotakin sellaista, josta kaikki kohisivat, jota kaikki seurasivat tarkkana kuin tv-sarjan yllättäviä käänteitä: Mitähän seuraavaksi tapahtuu. – Suomessa käy tänä iltana pientä kohinaa, kun selvitellään äänestyksen tuloksia. Tuolloin luultavasti jännitystä oli ilmassa enemmän
Kun Jeesus toimi näin, se oli profeetallinen teko. Hän antoi ymmärtää, että Sakarjan kirjan profetia täyttyy. Katso kuninkaasi tulee: hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.
Ihmiset tervehtivät häntä katujen palmunoksilla. Suomalaisetkin menevät katsomaan kuninkaallisia kadun varteen ja heiluttavat lippuja – hoosianna-huudot ovat nykyään eläköön-huutoja – Tilanne oli täynnä vertauskuvien kieltä. Ne kaikki osoittivat sa-maan suuntaan. Henkilö joka näin ratsastaa kaupunkiin, on messias, kuningas. Se näytti sopivan myös Jeesuksen tarkoituksiin. Aikaisemmin hän väistyi syrjään, kun ihmiset yrittivät väkisin tehdä hänestä kuninkaan. Nyt hän antoi ihmisten toivomuksille periksi. He saivat kuninkaansa. He saivat elää unelmaansa hetken verran. Mutta Jeesus tiesi, että tapahtumien kulku tulee pian muuttumaan. Kuinkaan tie on toisenlainen kuin tämän maan valtiaiden kuninkuus. Se on vehnänjyvän tie. Puheiden aika on päättynyt. Nyt oli tekojen aika.
Hetki on tullut. Jeesus puhuu kirkastumisestaan, mutta hänen kirkastumisensa ei ollut enää samaa kuin kirkastusvuorikokemus. Johanneksen evankeliumissa hänen kirkkautensa on oikeastaan syvimmän pimeyden hetki. Kuolemaan ja hautaluolan pimeys tulisi saartamaan hänet, mutta Jeesukselle oli selvää, että tuon tuskien taipaleen läpi kuljettuaan hän nousee ylös kuoleman voittajana.
Kirkastuminen on vehnänjyvän kohtaloon astumista. Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Jeesus puhui siis ennen kaikkea itsestään, kun hän puhui vehnänjyvästä. Hän kuolee ja hänet haudataan, mutta vehnänjyvän lailla hän nousee haudasta ja tuottaa runsaan sadon. Hän vuottaa kuolemallaan kuoleman.
Mutta puhuuko hän vain itsestään? Hän ei ole ainoa vehnänjyvä. Me olemme niitä kaikki. Sillä Jeesus sanoo heti tämän jälkeen. Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. – Virressä 61 lauloimme: Ken tahtoo käydä Herran askelissa, käy tietä venhänsiemenen…
Tämä on vaikea läksy. Jeesus ei pyydä meitä kuolemaan ristillä kanssaan. Hän kuitenkin pyytää meitä seuraamaan itseään ja punnitsemaan, mitä me rakastamme tässä maailmassa eniten? Onko siitä tullut meille painolasti? Olemmeko takertuneet siihen? Raha, omaisuus, valta, ihmiskunnia ja suosio. Kestääkö tämä rakkautemme totuuden valon?
Kun me seuraamme Jeesusta vehnänjyvän tiellä – todistamme kuinka hän antaa elämänsä meidän tähtemme. Minkälaiseen elämään se meidät kutsuu? Se kutsuu meidät vapauteen ja iloon. Se kutsuu meidät syvempään elämään – ei vain siihen, että heräämme henkiin ikään kuin tähän samaan maailmaan kuten Lasarus. Vaan että meissäkin jotakin itsekeskeistä kuolee ja uusi ihminen nousee esiin. Kasteessa meidät on haudattu ja nousimme uuteen elämään. Uusi elämä löytyy vain Jeesuksen seurassa. Me annamme itsemme hänelle ja hän antaa itsensä ja samalla ikuisen elämän meille.
Ja kerran meidät lasketaan maan multiin vehnänsiemenen lailla kirkkomaalla, mutta viimeisenä päivänä nousemme ylös kirkkauteen.
Maailman suurin mysteeri
Mysteerit ovat kiehtovia, koska ne ovat salaisuuksia, jotka eivät avaudu pelkän järjen varassa. Niiden syvällisempi ymmärtäminen edellyttää sydämen avautumista itse mysteerille. Mysteereitä ovat esimerkiksi kysymykset Jumalan olemassaolosta tai mistä todellisuus koostuu tai kysymys ihmisen vapaasta tahdosta. Jumalasta sanotaan, että hän on kiehtova ja pelottava mysteeri.
Minun mielestäni kaikkein suurin mysteeri liittyy siihen, kuka Jeesus on. Jeesuksen persoona on mysteeri, koska edes hurskaimmat kristityt eivät pysty selittämään sitä puhki. Vuosisatojen ajan kirkko on käynyt rajanvetoa siitä, mitä Jeesuksesta voidaan sanoa ja mitä ei. Lähtökohta mysteerille on uskomus, että Jeesus on samanaikaisesti Jumala ja ihminen. Mitä mysteeriä siinä on? Jos henkilö on samalla Jumala, mitä tapahtuu hänen ihmisyydelleen tai toisinpäin? Kirkko on puolustanut mysteeriä. Kaikki kirkolliskokoukset ovat varjelleet salaisuutta ja torjuneet vaatimuksen mahduttaa Jumalaa ihmisjärkeen tai ajan muotifilosofioihin.
Jeesus ei ole vain ihminen, joka sai Jumalan silmissä erityisen aseman. Hän ei myöskään ole Jumala, joka esiintyy ihmisen valepuvussa. Jeesus on kokonaan Jumala ja kokonaan ihminen niin, että nämä puolet hänessä eivät sekoitu keskenään ja samalla niitä ei voi erottaa toisistaan. Kun Kristus kärsii, ei ole niin että vain hänen ihmisyytensä on kärsimyksen alainen. Jumala kärsii hänessä meille kuuluvaa kärsimystä. Ja kun hän nousee kuolleista hänen ihmisyytensä jakaa tämän tapahtuman. Hän voittaa kuoleman ruumiillisesti. Jeesus yhdistää persoonassaan taivaan ja maan. Samalla hänestä on tullut linkki ihmisen ja Jumalan välillä.
Palmusunnuntaista alkaen me seuraamme Jeesuksen kärsimystien raskaimpia askeleita ja suurinta salaisuutta. Hänen kärsimyksensä tähden jokainen ihminen laadustaan riippumatta voidaan liittää Jumalaan, elämän lähteeseen. Se ei ole vain mysteeri, vaan tärisyttävää iloa.
Harjavallan seurakunnan kirkkoherra
Tuomo Lindgren
Hartauskirjoitus Sydän Satakunta -lehteen 25.3.2021
Miksi temppeli puhdistettiin? (2021) Saarna Harjavallan Kaikkien autuuksien kirkossa
Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus. ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”?” Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä. Matt. 21:12–17
Tämän päivän evankeliumissa kohdataan vähän erilainen Jeesus, mihin yleensä on totuttu. Jeesushan ei riehu, raivoa tai menetä koskaan hermojaan, hän taistelee sanoilla yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Hän ei turvaudu väkivaltaan vaan toimii rauhan asialla. Evankeliumin kuvaama tapahtuma temppelissä vaikuttaakin siksi oudolta. Sen mukaan Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydät, ajoi myyjät ja ostajat ulos temppelin esipihalta. Tällainen poikkeuksellinen käyttäytyminen kaipaa hieman valotusta. Mistä tässä on kysymys? Miksi Jeesus kohtelee temppelissä työskenteleviä ihmisiä noin kovakouraisesti. Missä on se Jeesus, joka sanoo: ”Tulkaa kaikki minun luokseni, te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon” Tässä hän ei kutsu luokseen ihmisiä, vaan ajaa heitä pois … vieläpä temppelistä.
Jeesuksen ankaruus on lukijallekin hieman huolestuttavaa. Kohteleeko hän minuakin noin? Jeesuksen teot temppelissä ja näitä tapahtumia seuraavat sanat ovat kohdistuneet silloisiin Jerusalemin ja juutalaisten hengellisiin johtajiin. Jos päivän evankeliumissa Jeesus olisi kohdannut jonkun elämässä hairahtuneen tai jopa suuresta inhimillisestä rikkomuksesta tavatun henkilön; tällaista reaktiota ei olisi nähty. Jeesus tuossakin hetkessä paransi sokeat ja rammat. Mutta Jerusalemin johtajien sokeutta hän ei kyennyt parantamaan. Kysymys ei ollut vain jostakin yksittäisestä syntisestä ei pelkästä rahanhimosta. Nyt oltiin juutalaisen uskonnon ytimestä, temppelissä, Jumalan asunnossa maan päällä, joka edustaa sitä, mikä pyhä.
Temppeli liitti kansan sen ikiaikaiseen historiaan ja kertomuksiin. Se Jumala, joka valitsi Aabrahamin, se Jumala joka kutsui Mooseksen ja puhui hänelle, ja antoi käskyt kivitauluun kirjoitettuna. Se Jumala josta kirjoitukset todistivat… juuri se Jumala asui temppelissä. Hänen edessään toimitettu uhri tuotti anteeksiantamuksen. Temppeli oli juutalaisten keskuudessa ainoa paikka, jossa toimitettiin uhreja. Kaukaa tulleet pyhiinvaeltajat eivät tuoneet uhrattavia eläimiä tullessaan, he hankkivat ne temppelin esipihalla olevilta myyjiltä. Lampaita ja kyyhkysiä niitä myyviltä kauppiailta. Myös temppelivero oli maksettava, mutta se ei onnistunut tavallisella rahalla. Tarvittiin temppelin rahaa. Sitä varten siellä oli rahanvaihtajia, käytiin siis valuuttakauppaa.
Pyhiinvaeltajia oli vuosittain satoja tuhansia. He tulivat kaikki temppeliin rukoilemaan ja uhraamaan. Uhrieläinten myynti oli hyvää palvelua.
Temppelirakennus oli upea, mutta Jeesuksen mukaan siitä oli tullut korruption pesä. Eikä se varmaankaan ollut vain Jeesuksen mielipide. Se taisi olla yleinen, kaikkien tiedossa oleva salaisuus. Mutta siihen ei ollut keinoja puuttua. Jeesus sanoi sen ääneen, minkä kaikki tiesivät. Hän oli esittänyt valtaa käyttäville julkisen haasteen, mikä edellytti heiltä vastaamista. Heidän maineensa oli loattu, kun Jeesus antoi ymmärtää, että Temppeli oli valjastettu vääryyden harjoittamiseen, vallanpitäjät ovat roistoja, jotka käyttivät uskontoa ja temppelin pyhyyttä ja Jumalan nimeä oman valtansa pönkittämiseen ja rikkauksiensa kasvattamiseen.
Jeesus paljastaa temppelin rosvojen luolaksi ja järjesti eräänlaisen uskonpuhdistuksen. Martti Luther naulasi teesit, Jeesus kaatoi pöydät. Juutalainen uskonto uhreineen oli tullut tiensä päähän. Sen ylin johto oli korruptoitunut: Uskon pyhin keskus valjastettiin itsekkyyden ja ahneuden välineeksi. Se oli vääryydellä hankitun rahan kätköpaikka, rosvojen luola. Raskaampaa rikkomusta hengellisessä mielessä on vaikea keksiä.
Temppelin piti olla rukouksen huone, paikka jossa ihminen elää läheisintä yhteyttä Jumalan kanssa. Se piti olla sitä kaikille kansoille – esipiha oli paikka vieraiden kansojen tulla rukoilemaan. Nyt siellä kuului lammasten määkintä ja kolikoiden kilinä, markkinapaikan äänet.
Toisaalta kun ajattelee, Jeesuksen ei olisi tarvinnut Jerusalemin temppelin puolesta tehdä isoa operaatiota, koska hän tiesi, että koko temppeli uhreineen tulee tuhoutumaan ja sen toiminta lakkaamaan. Sillä rakennuksella ei tule olemaan osaa uudessa maailmanjärjestyksessä. Jokainen ihminen itse on oleva tuo temppeli, jossa Jumala asuu. Jokainen sydän voi olla Jumalan kohtaamisen ja rukouksen paikka – kun sydän on kasteen kautta pyhitetty Herralle ja hän saa Pyhän Hengen temppelin asukkaaksi. Miksi nähdä siis vaivaa temppelirakennuksen vuoksi, joka tuhoutuu ja jonka asukas poistuu?
Hän halusi muistuttaa kansan johtajia Jumalasta, joka näkee kaiken, Jumalasta joka on kansansa keskellä johdattaa heitä. Hän halusi paljastaa totuuden, mitä peliä johtajat ovat pelanneet. Että heidät on nähty. Että se mitä he ovat tehneet ei ole vain rahan täyttämistä omiin taskuihinsa, vaan suora rikos Jumalaa vastaan eikä jää rankaisematta. Toinen käsky sanoo: Älä käytä väärin Herrasi Jumalasi nimeä. He olivat ottaneet Jumalan nimen ja Jumalan temppelin ahneutensa työkaluiksi.
Mutta Jeesus teki temppelin puhdistuksen varmasti myös tulevia aikoja varten. Eli meitä varten. Osoittaakseen, mitä meidän sydämen temppelissä on tarkkailtava. Olemmeko keräämässä sinne aarteita, jotka olemme valheellisesti ottaneet muilta? Onko sydämemme rosvojen luola vai paikka, jossa me itse rukoilemme, jossa otamme osaa yhteiseen rukoukseen, jonne emme kerää hyvää vain itseämme varten, vaan myös lähimmäisten parhaaksi.
Jeesus tuli uudistamaan ihmisen ja Jumalan välisen suhteen. Se ei perustu ihmisen tuomiin uhreihin eikä hänen vaellukseensa. Se perustuu liittoon, minkä Jumala on tehnyt ihmisten kanssa Jeesuksen kautta. Jerusalemin temppelin aikakausi päättyy ja Pyhän Hengen aikakausi alkaa.
Paaston aika ja hiljainen viikko ovat sydämen temppelin puhdistamisen aikaa. Se on sitä, että pysähdymme perusasioiden äärelle. Annamme Jeesuksen, joka puhdisti temppelin, puhdistaa myös sydämemme temppelin rukouksen huoneeksi. Me tarvitsemme sitä enemmän kuin aavistammekaan.