G) Kiirastorstai

KIIRASTORSTAI

Kiirastorstai

Click to access 26A.pdf

Kirkkokäsikirjan tekstit

Kiirastorstai  2021 – Miksi muistamme Juudasta

Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?” Jeesus sanoi: ”Menkää kaupunkiin.” Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: ”Opettaja sanoo: ’Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.’” Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt ja valmistivat pääsiäisaterian.
    Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Heidän syödessään hän sanoi: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.” Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kysellä: ”Herra, en kai se ole minä?” Jeesus vastasi heille: ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä. Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.” Silloin Juudas, hänen kavaltajansa, kysyi: ”Rabbi, en kai se ole minä?” ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus.  
    Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.” Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”  
    Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle. Matt. 26:17–30

Jeesus tietää elävänsä viimeistä iltaa oppilaidensa kanssa. Hänen hetkensä on lähellä. Kuolemansa edessä Jeesus ohjaa oppilaitaan vielä viimeisen pääsiäisaterian valmistamiseen ja juhlapaikan valitsemiseen.

Jeesus on monesti aikaisemmin puhunut oppilailleen jo siitä, että hänet otetaan kiinni ja annetaan kuolemaan. Se tuntui oppilaista kaukaiselta asialta eivätkä he jaksaneet sitä kuunnella. Matkallaan pyhään kaupunkiin, kun he nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus sanoi oppilailleen, että tällä reissulla hänet annetaan kuolemaan tuomittavaksi. Mutta tuo oli kuin pahaa unta oppilaista. Omasta mielestään he luultavasti tulivat viettämään hauskaa pääsiäisjuhlaa lukuisten muiden pyhiinvaeltajien kanssa.

Aterialla oppilaat saivat kuitenkin uutta ajateltavaa, kun Jeesus kertoo, millä tavalla hänet annetaan vangittavaksi. Tämä tieto tuli heille uutena: ”Yksi teistä kavaltaa minut.” Se teki porukan hiljaiseksi. Jeesuksen päätyminen ylipappien ja kansan vanhinten käsiin tapahtuu sangen viheliäisellä tavalla. Yksi hänen omista oppilaistaan kavaltaa hänet. Jeesus paljasti tämän asian vähän kerrallaan, – ikään kuin Juudas saisi vielä mahdollisuuden muuttaa mieltään. ”Yksi teistä kavaltaa minut.”, ”Hän joka syö samasta vadista kuin minä.”

Mitä kavaltaminen on?

Lehdistä luemme, että joku kavaltaa rahaa työnantajaltaan tms. Kavaltaminen määritelmän mukaan on sitä, että varastaa jotakin toisen omistamaa, mutta sellaista, mitä esimerkiksi työssään käsittelee. – Hän on sellaisessa asemassa, että pääsee käsiksi toisen varoihin tai yhteisiin varoihin. Kavaltaja käyttää väärin asemaansa. Juudas oli yhteisten rahakukkaron haltija. Ja evankeliumien mukaan hänellä oli taipumus kavaltaa niitäkin rahoja (Joh 12:6). Mutta ihmisen kavaltaminen on hieman toinen asia. Edellistä mukaillen voidaan sanoa, ihmisen kavaltamisessa, on aikaisemmin oltu tekemisissä hänen kanssaan. Kavaltajalla on pääsy hänen lähelleen, iholleen. Itselleen tuntematonta ei voi kavaltaa. Kavaltaminen on pettämistä: luottamussuhteen rikkomista, ystävyyden hyväksi käyttämistä. Juudas oli Jeesuksen apostoliksi itse valitsema, eli sisäpiiriä. tässä tapauksessa kavallus oli opettajan antamista vihollisen käsiin. Hän johdatti sotilaat Jeesuksen kimppuun. Hän oli siitä saanut 30 hopearahaa.

Mutta miksi tämä Juudaksen tekemä kavallus on niin tärkeä, että se muistetaan jokaisen ehtoollisen edellä? Asetussanathan kuuluvat: ”Sinä yönä jona hänet kavallettiin; hän otti leivän, siunasi, mursi, antoi opetuslapsilleen…” Aina kun ehtoollista vietetään, Juudaksen tekemä kavallus on osa tapahtumien muistijälkeä. (Kun Paavali välitti tiedon oikeasta ehtoollisen viettämisestä, hän aloitti asetussanat samoin: Sinä yönä jona hänet kavallettiin 1 Kor 11.)

Ehtoollinen on sakramentti, erityinen ateria Jeesuksen ja oppilaiden välillä, jonka tavan Jeesus on itse säätänyt. Kun hän käski oppilaitaan viettämään vastaavaa ateriaa jatkossakin, hän antoi määräyksen kirkolle tuhansiksi vuosiksi eteenpäin. Vietämme ateriaa myös hänen muistokseen. ”Tehkää se minun muistokseni”, hän sanoo. Tuossa ateriassa me muistamme kiirastorstain ja pitkä-perjantain ja pääsiäisen tapahtumia. Se tarkoittaa oikeasti sitä, että me vietämme ateriaa hänen kanssaan, niin kuin olisimme yläsalissa muiden opetuslasten kanssa. Ylösnoussut Kristus viettää sitä meidän kanssamme.

Kun Jeesus tuolloin sanoi, että yksi teistä kavaltaa hänet, jokainen oppilas epäili itseään. –Herra en kai se ole minä. Jeesus ei sanonut suoraan, että Juudas kavaltaa hänet, vaan hän saattoi jokaisen oppilaansa pohtimaan itseään.

Kun meillä on ateriayhteys ehtoollisella Jeesuksen kanssa se tarkoittaa sitä, että me saamme Jeesuksen itsensä leivässä ja viinissä. Hän tulee avoimena ja täydessä luottamuksessa luoksemme. Hän antaa meille itsensä.

Tiedätkö, minkälaista on antaa itsensä kokonaan, antaa itsestään kaiken. Jotkut taiteilijat ja urheilijat tietävät. Kun ihminen on antanut kaikkensa, hän on silloin aivan tyhjä. Hän on silloin haavoittuvainen, koska hän on avannut itsensä ja luopunut suojauksistaan. Tällainen itsensä antaminen tarvitsee luottamusta toiselta osapuolelta. Juuri luottamus tekee tilanteesta mahdollisen ja kauniin.

Jeesus antaa meille itsensä samalla tavalla täysin ja ehdoitta. Hän on haavoittuvainen ja hän on haavoilla meidän tähtemme.

Se mitä Se mitä Juudas teki, epäilemättä satutti häntä. Jos ystävä pettää sinut, se kouraisee. Se tekee maailmastasi turvattoman ja pienemmän. Olet haavoilla.

Tietoisuus Juudaksen kavalluksesta ehtoollisessa voisi liittyä johonkin tällaiseen. Se herättää meitä tunnistamaan itsemme, tiedostamaan kaipuumme tulla ehjäksi. Ja sen, että emme olisi Juudaksen kaltainen, joka särkee luottamuksen silloin kun Jeesus oli haavoittuvimmillaan. Tuon kysymyksen me teemme aralla tunnolla käydessämme ehtoolliselle: En kai se ole minä?

Ehtoollispöytä on tavallisia ihmisiä varten. Se on syntisiä ihmisiä varten. Se on niitä ihmisiä varten, jotka tuntevat itsensä ja tarvitsevat anteeksiantamusta. Jeesus antaa meille itsensä, koko elämänsä – ei turmeltavaksi tai hyväksikäytettäväksi, vaan vaalittavaksi että ottaisimme sen vastaan niin kuin se on tarkoitettu: liittämään iankaikkisen elämän lähteeseen, uudistamaan ja muuttamaan meitä hänen kuvansa kaltaiseksi. Ja vastavuoroisesti antaisimme takaisin itsemme; sen mitä me olemme: heikkoja, vajavaisia, syntisiä.  Tällaiseen elämäntodellisuuksien vaihtokauppaan Jeesus meitä kutsuu. Ainoa tilanne maailmassa, kun veloista tulee saatavia. Jeesus ottaa syntivelkamme ja antaa tilalle iankaikkisen elmän.

Kiirastorstain evankeliumi

Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa.” Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: ”Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.”
Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani. Ihmisen Poika lähtee täältä juuri niin kuin hänen on määrä lähteä, mutta voi sitä, josta tulee hänen kavaltajansa!” Luuk. 22: 14-22

Ehtoollinen on kristillisen kirkon yksi tuntomerkki. Kristityt viettävät ehtoollista. He ovat kokoontuneet näin alusta alkaen: nauttivat tietyn rituaalinomaisen aterian, leipää ja viiniä. Koko jumalanpalveluksemme on syntynyt ehtoollisen ympärille. Tässä kokoontumisessa on paljon merkityksiä jotka eivät selviä vain katselemalla ihmisten käyttäytymistä. Muodollisesti toiminta näyttäytyy varmaan jotenkin oudolta. Ihmiset polvistuvat täällä edessä ja saavat pienen tilkan viiniä ja suuhunsa valkoisen lapun, jossa ei juuri ole enää mitään leipään viittaavaa, vaikka leiväksi sitä sanotaan. Ja kuitenkin samaan aikaan tapahtuu ihme – ei mikään hokkus pokkus, vaan syntisen ihmisen ja pyhän Jumalan yhdistyminen. Ja kun me kosketamme suullamme Kristusta eli nautimme ehtoollisen – hänen kosketuksensa puhdistaa meidät, niin kuin hän koskettamalla puhdisti maan päällä eläessään eri tavoin yhteisöstä syrjään joutuneita ihmisiä. Ehtoollisessa me kohtaamme  rakastavan Jumalan, anteeksiantavan Kristuksen. Siksi vuosituhannesta toiseen tämä katkeamaton perinne jatkuu ja tänään täällä kirkossamme.

Jeesuksen viimeinen ateria oppilaiden kanssa oli samalla ensimmäinen ehtoollinen kristillisessä mielessä. Se on ollut kohtalaisesti erilainen tapahtuma ja ateria, kuin mikä jaetaan kirkoissa tänään. Ja kuitenkin se on sama asia. Se on ehtoollinen: leipää ja viiniä, Kristuksen ruumis ja veri kuten silloinkin.

Kaksi tuhatta vuotta kristityt ovat toimineet näin. Mitä erikoista tässä tavassa on?

Aterian vietto on oikeastaan kolmenlainen: Ensinnäkin sillä on historia juutalaisten pääsiäisateriassa, sillä on nykyisyys meidän ehtoollisessamme, mutta sillä on myös tulevaisuus taivaan kirkkaudessa.

Ensimmäisen ehtoollisen tausta liittyy siis juutalaiseen pääsiäisateriaan. Juutalaisten pääsiäinen palautuu siihen, kun he vapautuivat Egyptin orjuudesta. Raamatun Mooses sai Jumalalta ohjeen tämän aterian viettämiseen. Viimeisen vitsauksen koetellessa Egyptiä, heidän tuli teurastaa lammas ja tehdä siitä ateria huonekunnittain. Kun he sivelivät lampaan verta talonsa oven pieliin, se oli merkki tuhon enkelille kulkea tämän talo ohitse. Kaikkialla muualla Egyptiä enkeli surmasi esikoislapsen missä sellaisen kohtasi. Tätä ateriaa heidän oli vietettävä vuodesta toiseen ja muistettava Jumalan pelastustekoa.  He muistelivat liittoa, jonka Jumalan heidän kanssaan teki.

Jeesus oppilaineen oli koolla tällaisen juhlan aikana. He olivat nauttimassa tätä vanhan liiton ateriaa, lammasta ja palauttivat mieleen oman kansansa peruskertomuksen orjuudesta ja vapautumisesta. Tuon aterian aikana Jeesus antaa käskyn uudenlaisen aterian viettämisestä. Siinä hän samalla Jumalan Poikana lakkauttaa vanhan liiton ja perustaa sen tilalle uuden liiton: ihmisen ja Jumalan välille. Se ei tapahtunut sattumalta juuri pääsiäisenä. Uusi Jumalan kansa elää samalla jatkumolla kuin vanha. Tapahtumat Egyptin orjuudesta vapautumisesta ovat esikuva vielä suuremmasta vapautumisesta. Se ei koskenut vain yhtä kansakuntaa vaan koko maailmaa. Myös orjuuttaja oli vahvempi kuin kukaan kuningas, faarao tai keisari. Meitä orjuuttavat sellaiset voimat, joiden edessä me olemme voimattomat: Synti, kuolema ja itse pahan valtias. Vapauttajamme ei ole Mooses eikä enkeli vaan Jumalan Poika Kristus ja tämän pelastusteon ympärille muodostettiin uusi liitto Jumalan ja kaikkien ihmisten välille. Liittoon tullaan kasteen kautta ja liitto uudistetaan ja ylläpidetään eli päivitetään ehtoollisessa.

Kun oppilaat nauttivat aterian Jeesuksen kanssa, Jumalan vapautuksen teko ei ollut vielä tapahtunut. Se toteutui seuraavana päivänä kello aamu yhdeksän ja kello kolmen välillä, kun Kristus kärsii ristillä ja antaa henkensä. Nyt enkeli ei käynyt surmaamassa esikoispoikia. Vaan Jumalan Poika itse antautui surmattavaksi. Hän on tuo pääsiäislampaamme, jonka veri tuo meille turvan. Hän on Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.

Mutta on vielä kolmas ateria samalla jatkumolla. Se toteutuu tulevaisuudessa, kun kaikki on saatettu päätökseen ja täyttymykseen Jumalan valtakunnassa. Silloin vietetään juhla-ateriaa. Jokainen viettämämme ehtoollinen katsoo sitä kohti. Samalla kun ehtoollinen on synnistä vapautumisen ateria, osallisuutta Kristuksen uhriin – se on myös lopunajallinen ateria. Maistamme ennakolta palan taivaallista ateriaa. Silloin saman pöydän ääressä ovat juhla-aterialla kaikki ne joiden kanssa Jeesus on murtanut leipää vuosisatojen ja vuosituhansien aikana. Se on meidän tulevaisuuttamme, jota kohti kuljemme.

Mutta ennen kuin saavutamme matkan päämäärän ja täyttymyksen, me teemme matkaa monen ateriayhteyden kautta. Me tarvitsemme sitä ateriaa, jossa Jeesus hyväksyy meidät seuraansa ja antaa itsensä meille kokonaan. Mutta me tarvitsemme myös niitä aterioita, joissa me hyväksymme toinen toisemme samaan pöytään. Jaamme yhteiset eväämme. Hyväksymme toisemme veljiksemme ja sisariksemme. Tämä aika, jota elämme, punnitsee meitä tässä suhteessa. Kenen kanssa murramme leipää, kenen kanssa jaamme sen.

Ehtoollinen on ateria, jonka jakavat vain Jeesuksen omat. Ateria erottaa ja yhdistää ihmisiä. Se on sisäpiirin ateria. Se on niiden ateria, jotka tekevät matkaa Jeesuksen seurassa. Mutta se on heidän kesken yhteyden ateria. Siinä kaikki eriarvoisuus heidän välillään sulaa – ainakin pitäisi. Nuori tai vanha, rikas tai köyhä, suomalainen tai ulkomaalainen, korkeassa asemassa tai asemaa vailla. Jumalan edessä kaikki ovat yhtäläisiä ja jakavat saman aterian, jossa osoittavat tarvitsevansa Jumalan armoa ja anteeksiantamusta Tänään ehtoollinen yhdistää meidät: se yhdistää meidät suureen perheeseen jossa Jumala on taivaallinen Isämme ja Jeesus veljemme

Tässä perheessä meitä on monenlaisia ja erilaisia. Kaikkien kanssa ei olla parhaita kavereita. Tänään vihamielisyydet jätetään syrjään ja muistetaan että meillä on yksi Isä taivaassa ja yksi Herra. Meidät kaikki on kutsuttu Kristuksen kanssa osallistumaan myös taivaan juhla-ateriaan. Jos sinulla on jotakin anteeksipyydettävää tai anteeksiannettavaa, tänään on hyvä päivä sovinnolle.

Vanhan liiton kansa söi joka pääsiäinen aterian muistutuksena siitä, että Jumala vapautti heidät orjuudesta ja johdatti heidät luvattuun maahan.

Me olemme uuden liiton kansa – meidät on myös vapautettu. Mutta matka luvattuun maahan on kesken. Omalla anteeksiantamattomuudella ei pidä tehdä estettä.

Saddam vangittiin. Hänet kaivettiin ylös maakuopasta, missä hän oli piileksimässä. Saddam oli julma diktaattori. Mutta hän saa kunniallisen oikeudenkäynnin.

Jeesus Kristus vangittiin kiirastorstaina. Hän ei piileskellyt. Päinvastoin. Eikä hän ollut julma hallitsija niin kuin Saddam ja muut tyrannit. Kuitenkin hän ei saanut oikeutta. Häntä pilkattiin ja hänet häpäistiin. Hänet kuninkaana tuomittiin kuolemaan kaikkein häpeällisemmällä tavalla.

Tiedotusvälineet ovat olleet kiinnostuneita siitä, minkälainen rangaistus hirmuhallitsijalle sopii. Voiko hänet tuomita kuolemaan.

Kiirastorstai

Joh. 13:1-19 (evankeliumia hieman laajennettu)

Kiirastorstaina olemme yleensä tottuneet kuulemaan evankeliumin siitä, kuinka Jeesus kertoo hartaasti odottaneensa tätä iltaa, jolloin hän saa syödä viimeisen kerran yhdessä opetuslastensa kanssa. Siinä samalla Jeesus asettaa uuden liiton aterian. Olemme tottuneet kuulemaan myös siitä kuinka tuo kaunis idylli särkyy, kun Jeesus ilmoittaa, että samassa pöydässä aterioi hänen kavaltajansa. Pian tuhon voimat alkavat systemaattisesti vyöryä Jeesuksen päälle ja opetuslapset joutuvat Jeesuksesta eroon.

Johanneksen evankeliumi kertoo tuosta yhteisestä illasta meille vielä jotakin muuta, mitä muissa evankeliumeissa ei ole mainittu: Jeesus pesee opetuslastensa jalat.

Johanneksen evankeliumi on kovin erilainen verrattuna muihin. Kun muut evankeliumit tarkastelevat tapahtumia melko konkreettisesti ja kertovat mitä tapahtui ja mitä Jeesus teki, on Johanneksella äärimmäisen hengellinen, hienovireinen jopa jumalallinen näkökulma kaikkeen. Johannes ei vain kuvaa ulkoisia tapahtumia, vaan osoittaa asioiden hengellisen ytimen.

Päivän evankeliumissa haluan kiinnittää huomion erityisesti kahteen asiaan.

”Pääsiäisaika oli jo tulossa ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo.”

Johannes kirjoittaa hetkestä. Hetki oli tullut. Evankeliumissa tämän tästä puhutaan hetkestä ja ajasta, joka on Jeesuksen elämässä merkittävä ja ratkaiseva. Se on käänteentekevä hetki koko maailman historiassa. Se on hetki johon Jeesuksen koko elämä tähtää. Siitä puhutaan Jeesuksen kirkastamisen hetkenä. Hieman aikaisemmin evankeliumissa Jeesus sanoo:

”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan… Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä kirkasta nimesi.” (12:23,27)

Tuo hetki oli nyt käsillä. Se alkoi siitä kun Jeesus tuli Jerusalemiin, se syveni viimeisellä aterialla ja saavutti huippunsa Jeesuksen ristinkuolemassa. Tuo hetki oli myös pimeyden hetki, jolloin Saatana meni Juudakseen. Ja silti tuon hetken kirkkain kohta on Johanneksen mukaan siinä, kun Jeesus korotetaan ristille. Se on Jumalan nimen kirkastumisen hetki.

Mutta se on hetki, jota langennut järki ei ymmärrä. Sitä ei ymmärrä langenneiden enkelien järki eikä sitä ymmärrä langennut ihmisen järki. Sitä eivät aluksi ymmärtäneet Jeesuksen opetuslapsetkaan. Se oli salaisuus, joka oli odottanut ilmestymistään maailman luomisesta asti.

Jeesus sanoo opetuslapsilleen monesti tämän asian. Nyt te ette vielä ymmärrä. Mutta kun te olette korottaneet Ihmisen Pojan, te ymmärrätte. Tänään Pietari ei ymmärrä Jeesuksen toimintaa. Mutta kun kaikki Jeesuksen toiminnassa on viety päätökseen, silloin Pietarikin ymmärtäisi. Tämä uusi ymmärtäminen on se toinen asia, minkä otan esille. Mistä ymmärtämisestä tässä on kysymys?

Sitten kun olette korottaneet Ihmisen Pojan te ymmärrätte, että minä olen se, joka olen. (8:28) Toisessa kohden evankeliumia Jeesus sanoo: Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä (14:20).

Saman tapahtumasarjan kautta me ymmärrämme kaksi asiaa. Eli kun se ratkaiseva ja käänteentekevä hetki on kulkenut ohitse, me ymmärrämme, mistä Jumalan suunnitelmissa on ollut kysymys. Ensiksi sen, kuka Jeesus on ja toiseksi, mitä se merkitsee meidän ihmisten kannalta.

Jeesus ilmaisee itsensä hyvin selvästi Johanneksen evankeliumissa myös tänään. Hän sanoo: Minä olen se, joka olen. Näillä sanoin ilmaisee meille itsensä vain Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Jumala. Kun Mooses kohtasi Jumalan, hän sain käskyn riisua kenkänsä sillä hän Jumalan edessä oli pyhällä paikalla. Siinä tilanteessa Mooses sai myös kuulla Jumalan nimen, Jahve, joka merkitsee Minä olen. Käskyistä ensimmäinen kuuluu: Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita Jumalia. Jeesus sanoo, että hänessä me kohtaamme juuri tämän Jumalan,  jonka lähellä Mooses oli paljain jaloin, jonka kirkkautta Mooses ei saanut kuolevaisin silmin nähdä muuta kuin pilven keskellä.

Alkukirkon lauseen mittainen uskontunnustus ilmaisee tiiviisti saman asian. Jeesus on Herra. Hän on itse Jumala, joka on tullut meidän keskuuteemme. Herra meidän Jumalamme. Jeesus ei ole siis kuka tahansa heppu. Ei sellainen, jota pitää sylkeä tai ruoskia. Ei sellainen jota kuulustellaan kuin rikollista. Ja näin kuitenkin tapahtui.

Toinen asia, jonka opimme ymmärtämään on se, mitä tämä kaikki merkitsee meidän kannaltamme.

Ihmisen syvin ongelma on ollut se, että aina Adamin päivistä me olemme olleet erossa Jumalasta, todellisesta elämästä. Eli me kannamme sisällämme kuolemaa, koska olemme erossa elämän lähteestä. Jumala on elämä ja Jeesus haluaa liittää meidät kuolevaiset tähän todelliseen elämään ja elämän lähteeseen. Se tapahtuu siten, että meidät otetaan sisälle Jumalan omaan elämään, meidät otetaan sisälle kolminaisuuteen. Vain se tuo meille elämän, että Jumalan oma elämä sykkii meidän rinnassamme. Sillä ei ole olemassa muuta elämää kuin on Jumalassa. Niin kuin Jeesus on Isässä, me olemme nyt Jeesuksessa ja Jeesus meissä. Tämä on jotakin paljon enemmän kuin vain sitä, että Jeesus on meidän kaveri. Se on enemmän kuin se, että me tunnemme hänet ja olemme lukeneet hänestä. Se on sitä, että hän antaa meille oman elämänsä, jumalallisen elämänsä. Meidät liitetään salaisella tavalla Jumalan verenkiertoon, jos tällaista ilmaisua voisi käyttää.

Jokainen ehtoollinen on tästä hyvin konkreettinen todistus. Me saamme nauttia Kristuksen ruumiin ja veren leivän ja viinin muodossa. Se muuttuu meissä katoamattomaksi elämäksi. Me tulemme siinä aina uudestaan ja uudestaan liitetyksi sisälle Jumalan omaan elämään.

Evankeliumissa opetuslapset ovat keskellä pyhää hetkeä. Niin kuin Mooses he ovat paljain jaloin Jumalansa edessä. Jumalan edessä me olemme aina paljain varpain, ikiomat nahkatossut jaloissamme. Ja enemmänkin olemme oikeastaan täysin alasti. Olemme riisuneet itseltämme kaikki puolustelut ja selittelyt. Emme peitä Jumalalta mitään, mikä meidän elämäämme liittyy. Emme niitä rikkomuksen jälkiä, joilla matka on jalkamme naarmuttanut.

Ja ihme tapahtuu. Kristus ei lähetä meitä kävelemään pois. Hän ei tuomitse, hän ei ole asettunut yläpuolellemme, vaan hän puhdistaa ja hoitaa. Hän poistaa häpeän ja syyllisyyden elämästämme.

Kun me ymmärrämme ja uskomme, että Jeesus on Herra meidän Jumalamme. Hän jota meidän tulee rakastaa yli kaiken – niin tästä uskosta seuraa myös rakkaus toimia Jeesuksen esimerkin mukaan. Että me rakastamme lähimmäisiämme Jeesuksen tavoin

Että olemme valmiit pesemään toistemme jalat. Olemme valmiit laskeutumaan omasta erinomaisuudestamme ihmisten tasolle, maan kamaralle, jota monenlaiset jalat tallaavat.

Olemme valmiit rakastamaan jokaista ihmistä hänen asemastaan, rodustaan ja sukupuolestaan riippumatta.

Kiirastorstai

Hyvät ystävät. Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita Kiirastorstain iltamessuun, jonka aiheena on ehtoollisen asettaminen.

Teille kaikille lienee tuttuja ehtoollisen asetussanat. Kun pappi aloittaa sanomalla: ”Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin…” silloin tiedätte välittömästi, mitä on tapahtumassa. Menemme ajatuksissamme 2000 vuotta taaksepäin, siihen iltaan, jolloin Jeesus oli viimeistä kertaa oppilaidensa kanssa.

Jeesus on odottanut tätä ateriaa jo hyvin kauan. Hän tiesi, että se on viimeinen yhteinen ateria rakkaiden oppilaiden kanssa. Siksi se oli hänellekin hyvin tärkeä hetki. Pian Jeesus otetaan kiinni ja oppilaat jäävät yksin maailmaan. Tähän asti he ovat voineet aina tulla Jeesuksen luo, kulkea hänen kanssaan, kysyä häneltä neuvoa, oppia häneltä Jumalan valtakunnasta. Jeesus on kulkenut heidän edellään eikä heidän ole tarvinnut miettiä, minne mennä tai mitä tehdä. He ovat huolettomina saaneet seurata Jeesusta.

Mutta nyt on tilanne muuttumassa. Tilanne on hieman alakuloinen. Oppilaat itse tosin eivät tajua vielä tilanteen vakavuutta. Tai he eivät halunneet uskoa kuulemaansa. Matkalla Jerusalemiin he olivat jo kuulleet Jeesuksen puhuvan pelottavista asioista, vangitsemisesta ja kuolemasta. Sinä iltana opetuslapset halusivat nukkua murheensa unhoon. He halusivat nukkua ja toivoivat, että herätessä huomaisivat kaiken ikävän olleen vain pahaa unta, että mikään ei ollut muuttunut.

Mutta Jeesus ilmoittaa kesken aterian, että yksi opetuslapsista kavaltaa hänet. Jokainen oppilaista tuntui käsittävän, mitä Jeesus tarkoitti. Heidän keskuudessaan on joku, joka on kääntänyt selkänsä Jeesukselle ja ilmiantaisi hänet juutalaisten johtomiehille.

Jokainen Jeesuksen oppilaista sydämessään varmasti tunsi, että ”enhän minä kavaltaisi Jeesusta”. Syyttömilläkin opetuslapsilla omatunto tuntuu levottomalta, kun Jeesus kohdistaa sanansa heihin. ”Yksi teistä on kavaltava minut”, ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä”.

Jokainen kahdestatoista opetuslapsesta oli jo syönyt Jeesuksen kanssa samasta vadista, siksi Jeesuksen sanat saivat oppilaiden hengityksen salpautumaan. – Jokainen heistä tuli nyt yksi toisensa jälkeen kysymään Jeesukselta: ”En kai se vain ole minä”. Jokaisella oli arka tunto Mestarinsa edessä. Yksikään ei ollut itsestään aivan varma ja siksi he menivät kysymään häneltä, joka tunsi heidät kaikkein parhaiten; Jeesukselta, joka tuntee meidät paremmin kuin me itse. Heillä kaikilla oli ollut heikot hetkensä, epäilyksensä ja lankeemuksensa. Eivätkä siksi luottaneet itseensä.

Niin … oppilaista kaikki paitsi yksi olivat aralla tunnolla. Juudas oli käynyt jo ylipappien luona kysymässä, paljonko he maksaisivat hänelle, jos hän toimittaa Jeesuksen heidän käsiinsä. Ja silti Juudas nyt tuolla viimeisellä aterialla kysyy samoin kuin muut huolestuneet opetuslapset: ”Rabbi, en kai se ole minä”. Tällä viimeiselläkin hetkellä Juudas oli valmis valheisiin ja sydämen kovuuteen.

Jeesus tiesi Juudaksen kavaltajaksi, mutta kuitenkaan hän ei ilmaissut sitä suoraan. Hän olisi voinut aivan hyvin sanoa Juudakselle, sinä olet se mies, joka kavaltaa minut. Mutta Jeesus ei halunnut toimia näin. Hän halusi kaikkien oppilaiden joutuvan tämän kysymyksen eteen: Olenko minä Jeesuksen kavaltaja.

Miten on? Me käymme tänään Herran pöytään. Ylösnoussut Jeesus on kanssamme. ja syömme ikään kuin samasta vadista Jeesuksen kanssa. Kysymys kuuluu meillekin. Olemmeko me Jeesuksen kavaltajia? Olemmeko niitä, jotka kääntävät Jeesukselle selkänsä ja käyvät kauppaa hänellä? Jeesuksen oppilaat tulivat levottomiksi tällaisista kysymyksistä. Sinäkin varmaan ahdistut, kun ajattelet itseäsi, sitä miten sinä olet seurannut Jeesusta. Jeesus haluaa kuitenkin, että me seuraamme häntä, kuljemme hänen askelissaan, vaikka se olisi joskus vaikeaa. Hän tietää ja tuntee meidät. Hän tietää meidät langenneiksi ja epäonnistuneiksi. Mutta hänen rakkautensa on suurempi kuin meidän huonoutemme.

Vanhan perinteen mukaan Kiirastorstaita kutsutaan vihreiden oksien päiväksi. Tämän nimen se on saanut siitä syystä, että silloin, ehtoollisyhteydestä erotetut otettiin ripittäytymisen jälkeen takaisin seurakunnan yhteyteen – ja heistä tuli jälleen Kristus-viinipuun tuoreita oksia. Synnin tunnustuksella tänään on siis erityinen painoarvo. Synnintunnustuksessa me käymme aralla tunnolla Jeesuksen eteen, kun me tunnistamme itsessämme saman pimeyden, mikä Juudaan ajoi petturiksi. Mutta sen sijaan, että poistumme pimeään yöhön pimeyden lapsina, me polvistumme Jeesuksen eteen rukoilemaan armoa. Saamme anteeksiantamuksen tähden tulla tuoreiksi vihreiksi oksiksi. Saamme palata hänen luokseen.

Silloin viimeisenä iltana Jeesus asetti ehtoollisen. Sen hän teki siksi, että hän saisi säilyttää meihin yhteyden jatkuvasti. Ehtoollinen on ateria, jossa ylösnoussut Jeesus on läsnä. Hän on varsinainen isäntä ja hän kutsuu meitä luokseen aterialle.

Me saamme käydä siksi Herran pöytään. Juuri meitä syntisiä varten se on valmistettu.

Kiirastorstai

Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille: ”Ymmärrättekö te, mitä teille tein? Joh 13:12

Kiirastorstaina Jeesus viettää viimeisen yhteisen aterian lähimpien oppilaidensa kanssa. Sen lisäksi Johannes kertoo evankeliumissaan eräästä yksityiskohdasta, siitä kuinka Jeesus pesee opetuslastensa jalat. Jalkojen pesu oli vieraanvarainen tapa, jolla taloon tullut otettiin vastaan. Se virkisti suihkun lailla ja tuntui varmaan samalta kuin tukalat ja hiostavat kengät olisi pitkän päivän jälkeen vihdoin saanut laittaa syrjään. Jalkojenpesu kuului talon vähäarvoisimman palvelijan tehtäväksi. Siksi Pietari kielsikin Jeesusta pesemästä hänen jalkojaan. Se ei mennyt etikettisääntöjen mukaan. Arvokkaamman ei ole sopivaa pestä vähempiarvoisen jalkoja. Mutta Jeesus sanoo antaneensa oppilailleen esimerkin. Tämä esimerkki pyytää meitä katsomaan lähimmäisiämme toisenlaisin silmin. Jumalan edessä ihmisiä ei voi asettaa paremmuusjärjestykseen. Toinen ei ole toista jalompi. Jos kykenisimme toteuttamaan Jumalan tahdon, olisimme kaikki toistemme palvelijoita, emmekä asettaisi itseämme emmekä toisia eriarvoiseen asemaan.

Tapahtumat tuona yönä etenevät niin, että Jeesus otetaan kiinni ja tuomitaan hitaaseen ja piinalliseen kuolemaan. Kun Jeesus pesi oppilaidensa jalat, hän teki sen esimerkin vuoksi, mutta ristinkuoleman suhteen asia on aivan toisin. Hän ei pyydä ketään toimimaan samoin. Ristinkuolema ei ole esimerkki, ristillä hän on meidän puolestamme. Ristinkuolema, kärsiminen ihmiskunnan syntien tähden, täydellisen uhrin antaminen, on Jeesuksen yksin toteuttama työ. Meidän ei sovi enää ajatella, että voisimme antaa Jumalalle uhrin synneistämme. Vapaus syyllisyydestä Jumalan edessä toteutuu vain turvautumalla Jeesuksen antamaan uhriin. Me voimme pestä toistemme jalat, mutta emme kenenkään sisintä emme edes omaamme. Sen voi tehdä vain Jeesus Kristus.

Hiljaisella viikolla saat seurata evankeliumeista uudelleen Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa. Ymmärrätkö, mitä Jeesus siinä sinulle tekee?

SydänSatakunnan hartauskirjoitus 2002

KIIRASTORSTAI 9.4.1998

Matteus 26:17-25

Kiirastorstain evankeliumi on aina jotenkin surullinen ja herkkä. Se on ensimmäinen selvä särö ja murtuma, jossa Jeesuksen kärsimys ja haavoittuvuus tulee esille. Myös monia jännitteitä sisältyy kertomukseen.

Jeesus on odottanut tätä pääsiäisateriaa jo hyvin kauan. Hän tiesi, että se on viimeinen yhteinen ateria rakkaiden oppilaiden kanssa. Siksi se oli hänellekin hyvin tärkeä hetki. Pian oppilaat jäisivät yksin maailmaan. Silloin heidän uskonsa kestävyys todella koeteltaisiin. Tähän asti he ovat voineet aina tulla Jeesuksen luo, kulkea hänen kanssaan, kysyä häneltä neuvoa, oppia häneltä Jumalan valtakunnasta ja vain olla hänen seurassaan. Jeesus on kulkenut heidän edellään eikä heidän ole tarvinnut miettiä, minne mennä tai mitä tehdä. He ovat onnellisina saaneet seurata Jeesusta.

Mutta nyt on tilanne muuttumassa. Jeesus aterioi viimeisen kerran opetuslastensa kanssa. Tilanne on Jeesuksen puolelta hieman alakukoinen. Oppilaat itse tosin eivät tajua vielä tilanteen vakavuutta, eivät sitä, että he joutuvat eroon Jeesuksestaan.

Tilanne pääsiäisaterialla on hämmentävä toisestakin syystä. Jeesus ilmoittaa kesken aterian, että yksi opetuslapsista kavaltaa hänet. Tämä ilmoitus vakavoitti oppilaat. Jokainen tuntui käsittävän, mitä Jeesus tarkoitti. Heidän keskuudessaan on joku, joka ilmiantaisi Jeesuksen juutalaisten johtomiehille. Jos joku Jeesuksen omien joukosta paljastaisi Jeesuksen olinpaikan, kiinniottajat eivät aikailisi eivätkä kyselisi enää edes syitä.

Jokainen Jeesuksen oppilaista sydämessään varmasti tunsi, että ”enhän minä kavaltaisi Jeesusta”. Syyttömilläkin opetuslapsilla omatunto tuntuu levottomalta, kun Jeesus kohdistaa sanansa heihin. ”Yksi teistä on kavaltava minut”, ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä”.

Jokainen kahdestatoista opetuslapsesta oli jo syönyt Jeesuksen kanssa samasta vadista, siksi Jeesuksen sanat saivat oppilaiden veret seisahtumaan ja hengityksen salpautumaan. – Jokainen tuli nyt yksi toisensa jälkeen kysymään Jeesukselta: ”En kai se vain ole minä”. Jokaisella oli arka tunto Mestarinsa edessä. Yksikään ei ollut itsestään aivan varma ja siksi he menivät kysymään häneltä, joka tunsi heidät kaikkein parhaiten; Jeesukselta, joka tuntee meidät paremmin kuin me itse. Heillä kaikilla oli ollut heikot hetkensä, epäilyksensä ja lankeemuksensa. Jeesuksen pyhyyden läsnäollessa he tunsivat itsensä varmaan useinkin huonoiksi kristityiksi.

Niin … oppilaista kaikki paitsi yksi pelkäsi tuon kavaltamisen synnin mahdollisuutta. Juudas oli kavaltanut jo Jeesuksen hetkeä aikaisemmin, kun hän oli mennyt ylipappien luo kysymään, paljonko he maksaisivat hänelle, jos hän toimittaa Jeesuksen heidän käsiinsä. Ja silti Juudas nyt tuolla viimeisellä aterialla kysyy samoin kuin muut huolestuneet opetuslapset: ”Rabbi, en kai se ole minä”. Miksi hän kysyi näin? Hän tekeytyi viattomaksi ja syyttömäksi sillä hän ei halua paljastua. Hän halusi pitää syntinsä salassa. Hänelle olisi sopinut paremmin se, että olisi saanut toimia kenenkään tietämättä. Mutta Jumalalta ei ole mikään salassa. Jeesus paljasti Juudakselle tietävänsä tämän aikeet.

Kun siis muut opetuslapset olivat aralla tunnolla, Juudas oli valmis valheisiin ja sydämen kovuuteen.

Muut oppilaat eivät ilmeisesti kuulleet Jeesuksen ja Juudaksen keskustelua, sillä olisivathan he muutoin käyneet Juudaksen kimppuun estääkseen tämän vehkeilyn.

Kun evankeliumia lukee, siinä huomaa juuri tämän: Jeesus tietää koko ajan, mitä hänelle tulee tapahtumaan. Hän tiesi yhteisen aterian viimeiseksi ateriaksi. Hän tiesi kavaltajansa nimen. Hän tiesi joutuvansa kiinniotetuksi, hylätyksi ja tapetuksi. Ja hän tiesi myös voittavansa kuoleman. Hän tiesi nousevansa haudasta ja tuovansa pelastuksen kaikille kansoille.

Jotkut sanovat vedoten Jeesuksen ylimaalliseen tietoon, että se vie terän pois hänen kärsimyksensä syvyydestä – sillä hän tiesi nousevansa kuolleista. Juuri epätietoisuus kärsimyksen kestosta ja laadusta on inhimillisessä kärsimyksessä lohdutonta, kun ei tiedä pääseekö ahdistuksesta eroon vai ei.

Meillä voi olla elämässä myös tilanteita ja valintoja, joissa tiedämme varsin hyvin, miten siinä tulee käymään ja silti emme uskalla mennä tilanteeseen tai tehdä siinä valintaa. Jahkailemme päätöstemme kanssa, kunnes se on myöhäistä.

Jeesus tiesi, mikä häntä ristintaistelussa tulee kohtaamaan. Mutta se ei tehnyt asiaa varmaan yhtään helpommaksi. Yhtään Jeesuksen kokemaa kärsimystä ja rangaistunaolemista ei vähennetty sillä, että hän tiesi etukäteen voittavansa kuoleman. Myös hänen oli voitettava pelkonsa ja ehkä sittenkin jonkinlainen epätietoisuus.

Mutta evankeliumi haluaa korostaa erityisesti sitä, että Jeesus kulki tietoisesti kohti kärsimystä – kaiken tietäen hän ei perääntynyt, vaan kulki itsensä uhraten tämän kärsimystien loppuun asti. Juudaksen kavaltaminen, Jeesuksen joutuminen syntisten käsiin ja ristiinnaulittavaksi ei ollut vahinko tai sattuma. Se kuului oleellisena osana Jumalan pelastussuunnitelmaan. Kaikki asiat ihmisten pelastamista varten olivat tiedossa. Jeesus tiesi ne ja hän toteutti tämän suunnitelman. Hän otti kannettavakseen meidän kaikkien ihmisten kivun, sairauden ja syyllisyyden taakan.

Jeesus tiesi Juudaksen kavaltajaksi, mutta kuitenkaan hän ei ilmaissut sitä suoraan. Hän olisi voinut aivan hyvin sanoa Juudakselle suoraan, sinä olet se mies, joka kavaltaa minut. Mutta Jeesus ei halunnut toimia näin. Hän halusi kaikkien oppilaiden joutuvan tämän kysymyksen eteen: Olenko minä Jeesuksen kavaltaja.

Mitenkä on? Me käymme tänään Herran pöytään ja syömme ikään kuin samasta vadista Jeesuksen kanssa. Kysymys kuuluu meillekin. Olemmeko me Jeesuksen kavaltajia? Olemmeko niitä, jotka kääntävät Jeesukselle selkänsä ja käyvät kauppaa hänelle? Myymmekö uskomme rahasta? Jeesuksen oppilaat tulivat levottomiksi tällaisista kysymyksistä. Sinullekin varmaan tulee suru puseroon, kun ajattelet itseäsi, sitä miten sinä olet seurannut Jeesusta. Jeesus haluaa kuitenkin, että me seuraamme häntä, kuljemme hänen askelissaan, vaikka se olisi joskus vaikeaa. Hän tietää ja tuntee meidät. Hän tietää meidät langenneiksi ja epäonnistuneiksi. Mutta hänen rakkautensa on suurempi kuin meidän huonoutemme.

Me saamme käydä siksi Herran pöytään, Jeesuksen seuraan huonollakin omallatunnolla. Juuri meitä varten se on valmistettu.

Jeesus asetti ehtoollisen juuri sinä viimeisenä iltana. Sinä iltana, kun he viimeisen kerran olivat yhdessä ja Jeesus tiesi heidän joutuvan hänestä eroon ja jäävän yksin. Silloin hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen ja sanoi: Ottakaa ja syökää. Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan… Samoin hän otti maljan. Kiitti, antoi opetuslapsilleen ja sanoi: Ottakaa ja juokaa tästä te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.

Vaikka me emme silmin häntä näe, hän ei ole poissa. Hän on läsnä siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään. Mutta erityisesti hän on läsnä ehtoollisessa. Ja siinä hän on läsnä juuri pelastajana ja vapahtajana. Siinä hän on läsnä elämänsä meille antaneena. Hänen verensä kautta meillä on uusi liitto Jumalan kanssa. Tässä liitossa me saamme syntimme anteeksi. Siksi sinäkin uskallat tulla tänään ehtoolliselle.

rukoilemme

Saarnassa oli joitakin ideoita, mutta jonkin verran väljää tavaraa tämä on. Toisaalta ei saarnan tarvitse kovin tiivistä ollakaan. Tietynlainen väljyys saarnassa on ihan hyvä asia, kunhan se ei ole paikallaan polkemista. Ajatukset saarnassa eivät varsinaisesti ole omiani. Olen ne saanut murun sieltä toisen täältä. Ilmeisesti Cruxista ja Nikolaiselta. Tuo oppilaiden jääminen yksin on ehkä omaa korostustani tässä saarnassa eniten. Idean Cruxista tein juuri päin vastoin, mitä sen kirjoittaja oli tehnyt. Hän sanoi, että Jeesuksen tieto kuoleman voittamisesta ei puhutellut häntä tällä kertaa ja siksi hän valitsi toisenlaisen lähestymistavan aiheeseen.

Ensimmäinen ajatukseni oli kai jotenkin tarkastella tekstin jännitettä. Tekstissähän on nämä kaksi asiaa yhdessä. Viimeinen yhteinen ateria (se on hyvin herkkä hetki) ja tämän idyllin särkyminen raakaan tosiasiaan, joukossa on kavaltaja. Miksi nämä molemmat asiat ovat samassa tilanteessa? Olisiko voinut olla toisin? En lähtenyt purkamaan evankeliumia tästä näkökulmasta. Saarna ohajautui jotenkin vain toisille raiteille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s