J) Toinen pääsiäispäivä

TOINEN PÄÄSIÄISPÄIVÄ

toinen_paasiaispaiva

Click to access 29A.pdf

Kirkkovuoden tekstit

2. pääsiäispäivä

Pääsiäisen jälkeinen tiistai  /  keskiviikko  /  torstai  /  perjantai  /  lauantai

2. PÄÄSIÄISPÄIVÄ      Pidetty Merikarvian kirkossa 31.3.1997.

JOHANNES 20:11-18

Tämän toisen pääsiäispäivän evankeliumi on varsin merkillinen. Tapaamme siinä itkevän Magdalan Marian; naisen josta Jeesus ajoi aikanaan 7 riivaajaa ulos. Maria itki haudalla. Hänen Herransa ja mestarinsa oli kuollut ja nyt myös joku oli vienyt vainajan pois haudastaan. Näin Maria ajatteli.

Tyhjä hauta ei ollut vielä syy iloiseen ylösnousemususkoon. Tyhjä hauta oli murheen ja itkun paikka. Joku oli vienyt Herran ruumiin.

Mitä Maria olisi haudalla tehnyt? Ehkä sitä samaa kuin kaikki muutkin ihmiset ystäviensä ja omaistensa haudoilla. Vienyt sinne kyyneleensä ja rinnassa jäytävän kivun, jonka rakkaan poissaolo saa aikaan.

Haudalla tapaamme myös kaksi enkeliä. Maria ei ehdi niihin sen paremmin tutustua tai seurustella niiden kanssa, kun hän kuulee kysymyksen puutarhuriksi luulemaltaan mieheltä: Miksi itket?

Maria luuli miestä puutarhuriksi ehkä siksi, että Jeesuksen hauta oli puutarhassa ja oli todennäköistä, että puutarhuri olisi ollut siinä lähellä. (Tähän asti saarna on ollut tyhjän puhumista ja tarpeetonta höpinää saarnan loppua ajatellen. Se ei ole juurikaan valmistanut tai pohjustanut tulevaa asiaa.) Merkittävää ja merkillistä joka tapauksessa on, että Maria ei tunnistanut miestä Jeesukseksi.

Tämä ei ole vain merkillistä vaan myös sangen kiusallista.

Kysymys koko tapahtumassa on siitä, että Maria Magdalalainen on ensimmäinen ihminen maailmassa, joka kohtasi ylösnousseen Jeesuksen – mutta mikä tässä on kiusallista?

Kristinusko on lyhyesti ottaen ylösnousemususkoa. Kristinusko syntyi näiden kokemusten varassa, että Jeesus elää, vaikka hän kuoli. Jeesus on noussut kuolleista ja voittanut kuoleman. Kirjoitukset ovat täyttyneet.

Kristuksen ylösnouseminen on uskomme keskeisin kohta. Jos Jeesus olisi haudassa, kuolemaa ei olisi voitettu ja myöskään meidän syntejä ei olisi sovitettu.

Mutta kun tämä ylösnousemuksen ihme on Marian silmin nähtävissä, hän ei tunnista Jeesusta Jeesukseksi, vaan joksikin epämääräiseksi puutarhu-riksi.

Kärjistetysti voi siis sanoa, että Kristinusko perustuu näihin kohtaamisiin ylösnousseen Jeesuksen kanssa, mutta nämä kokemukset ovat ristiriitaisia. Silmän antama todistus ei tue väitettä ylösnousemuksesta, kun Marian edessä näyttääkin olevan puutarhuri eikä se tuttu Jeesus, jonka kanssa opetuslapset elivät ja kulkivat.

Kaikkein keskeisimmässä kohdassa, mitä uskomme perusteisiin tulee, on järkeämme loukkaamassa tällainen epäselvyys.

Opetuslasten todiste on siis ristiriitainen ja puutteellinen sille, joka haluaa väittää vastaan. Epäuskolle jää runsaasti tilaa sanoa, että koska henkilö näytti puutarhurilta eikä Jeesukselta, sen on täytynyt olla joku toinen henkilö kuin Jeesus. Mitä perusteita muka olisi uskoa, että kyseessä olisi sama Jeesus, jos se ei ollut edes Jeesuksen näköinen.

Samanlainen ilmiö esiintyy alttarilta luetuss evankeliumin kohdassa. Opetuslapset emmauksen tiellä eivät tunnistaneet seuralaistaan Jeesukseksi, vaikka olivat ties kuinka kauan seurustelleet hänen kanssaan. Heille matkan aikana ei syntynyt mitään aavistusta siitä, että he kulkivat Jeesuksen seurassa. Vasta kun Jeesus mursi leivän käsissään, he tunnistivat Jeesuksen.

Maria samoin tunsi Jeesuksen vasta kun Jeesus kutsui häntä nimeltä. Kumpaa siis uskoa enemmän, silmiään vai korviaan? Maria uskoi korviaan ja olisi siltä seisomalta rientänyt halaamaan Jeesuksen kumoon ellei Jeesus olisi häntä estänyt.

Evankeliumit antavat siis selvästi ymmärtää, että Jeesus oli ulkoisesti muuttunut. Sitä ei kerrota miten hän oli muuttunut. Kyse ei kuitenkaan ollut vain kirkastetusta ruumiista, että se olisi hohtanut taivaan kirkkautta ja siksi tehnyt hahmoa vaikeaksi tunnistaa. Kysymys on selvästi erilaisesta ruumiista, jonka tunnistamisen suhteen opetuslapset erehtyivät. Miksi tällainen muutos tapahtui siitäkään ei kerrota mitään.

Paavali sanoo myös, että meidän ihmisten ylösnousemusruumiimme ovat erilaisia kuin nämä nykyisemme. Jollakin tavoin ne ovat erilaisia. Joten ei ole täyttä varmuutta tunnistammeko toisiamme tavatessamme taivaan kaduilla.

Epäusko pitää siis ylösnousemuskokemuksia entisen riivatun naisen hourupäisinä näkyinä. Marialla oli niin ikävä Jeesusta, että hän näki näkyjä. Hänen mielensä tuotti nuo ilmestykset. Tämä olisi epäuskon vastaus, järkeilyn vastaus.

Uskon salaisuuteen ei ole järjen mukaista vastausta. Järki joutuu ennemmin tai myöhemmin hylkäämään sen todistuksen, minkä usko tarjoaa.

Mutta Maria lopulta tunnisti Jeesuksen, kun Jeesus lausui hänen nimensä sen hepreankielisessä muodossa Mariam.

Aikaisemmin Johanneksen evankeliumissa on kirjoitettu Jeesuksesta ja hänen oppilaidensa suhteesta seuraavasti: ”Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan.” Maria siis tunnisti paimenen äänen eikä ihmetellyt miehen outoa ulkomuotoa sen koommin enää.

Näkökulma ylösnousemukseen on siis täysin uskonnollinen eikä luonnollinen, järjellinen tai tieteellinen. Kenellekään puolueettomalle tarkkailijalle Marian kuvaus ei olisi riittänyt.

Uskon näkökulman mukaan Kristus voi myös ottaa tarkoituksellisesti toisenlaisen olomuodon. Ylösnousemusruumista ei sido fysiikan lait tai mitkkään luonnonlait. Hän voi ottaa itselleen hahmon, josta häntä ei tunneta. Näin tapahtui myös siis Emmauksen tiellä. Jeesus ilmestyi tarkoituksellisesti hahmoltaan vieraana näille kulkijoille. Tämä johtaa edelleen toisenlaiseen näkökulmaan. Ylösnoussut Kristus voi olla läsnä, vaikka emme häntä tunne.

Hän on läsnä kärsivissä lähimmäisissämme. Näinhän Matteuksen evankeliumi todistaa.

Minun oli nälkä, te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, te vaatetitte minut. Minä olin sairas, te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, te tulitte minun luokseni. – Milloin näimme sinut nälkäisenä, janoisena, kodittomana, alasti, sairaana tai vangittuna. Jeesus vastasi näille: Kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

Kristus on edelleen läsnä kärsivissä lähmimmäisissämme ja on onnetonta, jos emme häntä enää tunne.

Voit ajatella, että nyt kysymys on aivan eri asiasta kuin ylösnous-seesta Kristuksesta. Mutta mistä sen tiedät, jos sairaalassa itse Kristus on odottamassa käyntiäsi. Kuinka eri asiasta lopulta on kysymys? Kohtaam-meko näissä läheisissämme todella Kristuksen vai jotakin muuta. Riittääkö meidän uskomme enää tähän?

Minun uskoni ei tahdo riittää. Mieluummin kohtaisin ylösnousseen Kristuksen en kärsivissä lähimmäisissäni, vaan niin kuin epäilijä Tuomas. Hän sai käsillään koittaa Kristuksen haavanjälkiä tämän kyljessä, käsissä ja jaloissa. Se oli helppoa ja vailla vaatimuksia. Mutta Kristus ei kanna näitä merkkejä köyhissään ja sairaissaan. Näissä on toisenlaiset haavat, jotka kaipaavat lääkitystämme (kosketustamme).

Tämän huomaaminen vaatii meiltä vahvaa uskoa, rohkeaa ja palvelual-tista mieltä. Luulenpa, että Kristus lähimmäisissämme soisi tulla useammin nähdyksi ja autetuksi.

Yhtä käsittämätön asia päivän evankeliumissa on se, että Maria ei saanut koskettaa Jeesusta. Maria, jonka itku vaihtui äkillisesti riemuksi, olisi varmasti halannut ilosta Mestariaan,mutta Jeesus kielsi sen sanoen: Älä koske minuun. – Miksi hän näin sanoi? Oliko hän vielä niin heikko, ettei kestänyt kosketusta, vai oliko hän haamu, jota ei olisi edes voinut koskea, vai mistä oli kysymys?

Kovin paljoa asiaa ei selvitä Jeesuksen selitys, että hän ei ole vielä noussut isän luo. Sillä saivathan pian muut opetuslapset koskea häntä ja tuntea, että siinä todella oli Kristus ylösnousseena heidän seurassaan eikä mikään kuvajainen tai muukaan epätodellinen henkilö. Mutta Mariaa kiellettiin koskemasta Jeesusta Puutarhahaudalla.

”Älä koske minuun!” Tämä lause on tullut monilla rakastavaisillakin tutuksi keskenäisten taisteluiden tuoksinnassa. Joskus kiukku ja viha on niin sietämätöntä, ettei salli toisen edes koskettaa itseään.

Koskettaminen lienee maailman ihmeellisin asia. Se on myös läheisin yhteys, mikä aisteilla on saatavissa. Kuulo on etäinen aisti. Näkö tuo kohteen jo lähemmäs, mutta koskettaminen on kaikkein läheisin ja kallis-arvoisin aistimme. Kosketuksessa toiseen ihmiseen välittyy suuria asioita. Asioita, joita sanoin ei voi ilmaista. Vasta kosketuksessa todellistuu yhteys ihmisten välillä ja kipeä erillisyys vaihtuu läheisyydeksi. Mutta kun läheinen ihminen kieltää koskettamasta itseään, tilanne on sangen hämillinen.

Jeesus ei varmaankaan vihannut Mariaa, oppilastaan. Ehkä hän tarkoituksellisesti piti Marian kaiken lähempien aistimusten ulkopuolella. Maria ei nähnyt Jeesusta, hän näki puutarhurin. Lisäksi hän ei saanut koskea Jeesusta. Hän oli pelkän kuulemisen varassa. Ihan kuin seinä olisi vielä ollut heidän välillään niin, että vain ääni kuului. – Mutta tämä ääni herätti uskon Marian sydämessä, jopa niin vahvan, että kun hän riensi muiden opetuslasten luo kertomaan uutista ylösnousseesta, hän valehteli nähneensä ylösnousseen vaikka oli vain kuullut. Mutta pelkkä kuuleminen riitti.

Kysymys nyt onkin siitä, riittääkö se meille. Me emme Jumalaa ja Herraamme voi nähdä, saatikka käsin koskettaa, emme myös tieteellisesti todistaa. Voimme kuulla kuitenkin hänen äänensä, kun hän Marialle sanoo: ”Minä nousen Isäni luo ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.” Tästä tiedämme, että Jeesus elää, että meillä on taivaassa Jumala, joka on meille kuin Isä.

2. pääsiäispäivä 12.4.04

Ylösnousseen kohtaaminen

Pääsiäisen aamu on vaihtunut jo iltaan. Pitkäperjantain järkytyksestä ei oltu vielä toivuttu, kun on oppilaiden mieliä kuohutti jo tieto tyhjästä haudasta. Jeesuksen hauta oli avattu ja ruumis oli poissa. Vain käärinliinat olivat paikallaan.

Kaksi oppilasta ovat lähteneet lähellä olevaan Emmauksen kylään. Matkan syytä ei tiedetä. He eivät kuuluneet opetuslapsijoukon lähipiiriin (kahdentoista joukkoon). Se kuitenkin tiedetään, mitä heidän mielessään liikkui. He puhelivat kaikesta siitä, mitä viimepäivinä oli tapahtunut. Heidän ajatuksensa ja keskustelunsa liikkuivat Jeesuksessa.

Jeesuksen kuolema evankeliumin mukaan oli muutenkin sellainen puheenaihe, joka oli kaikkialla ihmisten huulilla. Häntä kohdannut kuolema oli satuttanut jokaista. Siitä puhuttiin ja mielipiteitä vaihdettiin. Jokaisella kadun kulkijalla myös oli jotakin sanottavaa aiheesta. Johannes Kastaja oli aikaisemmin raivattu pois ja nyt Jeesus. Ilmiselvän profeetan ja Jumalan voimalla parantavan miehen raivaaminen pois tieltä oudoksutti monia.

Näiden keskustelujen lomassa oppilaille tuntematon mies pyysi liittyä heidän seuraansa. Hän kysyi heiltä: mistä te keskustelette? Tuntematon mies ei näyttänyt olevan selvillä viimepäivien tapahtumista. ”Taidat olla ainoa muukalainen, joka ei tiedä mitä täällä on tapahtunut”. Muukalaisella kävi onni, sillä nämä miehet kuuluivat Jeesuksen oppilaspiiriin ja heillä oli asiasta enemmän tietoa kuin toisilla. Niinpä he alkoivat hänelle kertomaan ja häntä opastamaan.

Jeesus kuunteli oppilaita ja antoi heille mahdollisuuden purkaa sydäntään, kertoa kuulumisiaan ja ajatuksiaan tapahtuneesta. He muistelivat kaikkea tapahtunutta ja yllättävää käännettä Jerusalemissa. Hämmennys, murhe ja syvä suru oli vallannut heidän mielensä. He kertoivat, kuinka Jeesuksen seurassa olivat ehtineet kokea elämänsä merkittävintä aikaa. Jeesuksen persoona oli vallannut heidät kokonaan. He eivät olleet koskaan tavanneet ketään yhtä vaikuttavaa, säkenöivää ja Jumalan hengen täyttämää miestä. Kukaan ei ollut verrattavissa tähän mieheen, niin ainutlaatuinen hän oli. Jeesuksen lähellä he olivat tunteneet todella elävänsä. Hänen seurassaan Jumalan läheisyys oli välittynyt heille. Uusi ymmärrys Jumalan valtakunnan ihanuudesta ja suuruudesta orasti heidän sydämessään. Mutta yllättäen kaikki oli muuttunut ja toivo oli rauennut tyhjiin.

He olivat rakentaneet elämänsä Jeesuksen varaan. Mitä heille nyt tapahtuu? Mihin he joutuvat? Mitä he tekevät? Veijo mainitsi eilen pääsiäisen saarnassaan Maria Magdalan, yhden naisista, joka kävi tyhjällä haudalla. Hän oli nainen, joka oli saanut paljon anteeksi. Hän oli saanut elämäänsä täydellisesti uuden alun, kun hänen menneisyytensä oli pyyhitty puhtaaksi. Nyt puolustaja oli poissa. Nousevatko menneisyyden haamut häntä vainoamaan? Vajoaako hän aikaisemman elämänsä varjoihin takaisin? entä saiko hän todella syntinsä anteeksi, jos Jeesus ei ollutkaan se, joka hän sanoi olevansa?

Yhdellä jos toisella oppilaalla oli samanlaisia kysymyksiä mielessään.

Emmauksen matkalaiset olivat kulkeneet jo pitkään Jeesuksen seurassa, he olivat kertoneet paljon asioita Jeesuksesta: heidän toiveensa ja pettymyksensä. Lopulta kuin yhteenvetona kaikesta kokemastaan he sanoivat: Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin.

Koko matkan aikana he eivät olleet tunteneet häntä. Hän säilyi heille edelleen tuntemattomana. Miksi eivät tunteneet häntä?

Yksinkertainen vastaus tähän kysymykseen olisi se, että Jeesus ilmestyi heille vieraassa hahmossa. Ylösnoussut Jeesus ei ollut kaikilta piirteiltään saman näköinen kuin maan päällä vaeltaessaan. Luulen kuitenkin varsinaisen syyn olevan toisaalla. Voi olla että he eivät tunteneet Jeesuksen ulkomuotoa, mutta vielä vähemmin he tunsivat Jeesusta sisäisesti: kuka hän todella on ja mitä hän tuli tekemään. Evankeliumin sanat, viittaavatkin enemmän siihen, että syy ei ollut Jeesuksessa vaan heissä itsessään. Sanoohan sana, että he eivät tunteneet häntä, koska heidän silmänsä olivat kuin sokaistut. Mitä tästä voi päätellä: Ilman uskoa me emme tunne Jeesusta. Jeesuksen tunteminen ei ole vain ulkonäön tuntemista, vaan hänen ylösnousemisensa voiman tuntemista.

He uskoivat ja tiesivät, että Jeesus ei ole haudassa, hauta on tyhjä, mutta he eivät tienneet eivätkä uskoneet, että Jeesus on heidän kanssaan. Tämän uskon puuttuminen teki heistä sokeita, tietämättömiä ja heikkoja.

Opetuslapset luulivat jotakin tietävänsä Jeesuksesta ja siksi kertoivat muukalaiselle hänestä, mutta sitä he eivät tienneet, että heidän seurassaan oli hän, joka kaikkein parhaiten oli selvillä tapahtuneesta. Tilanne kääntyi nyt päinvastaiseksi. Tämä muukalainen, jonka ei pitänyt asiasta tietää, opetti heille nyt mistä oli kysymys ja mitä oli tapahtunut.

Jeesus selitti mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu – koko raamattu todistaa Jeesuksesta. (mooses, kaikissa profeetoista, ja kaikissa kirjoitukset) – Se kirjoituskokoelma, jonka me tunnemme nimellä Vanha testamentti on juutalaisille sama kuin: Mooses, profeetat ja kirjoitukset. Jeesus kertasi nämä kaikki oppilaiden kanssa ja osoitti miten Jeesuksen kärsimys ja kuolema oli niissä jo kerrottu. Oppilaissa alkoi tapahtumaan muutosta alakuloisesta mielialasta toiveikkaaseen. He janosivat kuulla lisää. Heidän sydämensä oli lämmennyt mutta silmät olivat vielä sokeat. Vasta kun he olivat yhteisellä aterialla oppilaiden silmät avautuivat ja he tunnistivat Mestarinsa.

Me olemme usein näiden oppilaiden kaltaisia. Jeesus on luvannut kasteessa kulkea meidän kanssamme joka päivä ja niin hän tekeekin. Mutta jos hän ei saa ravita meitä matkallamme, me kuljemme näiden oppilaiden tavoin murheissamme. Me kuljemme kuolleella uskolla, emmekä tunne häntä. Silloin me emme usko, että Jeesus elää. Silloin usko katoamattomaan elämään ja yhteys elämän lähteeseen ei ole vahvistanut meitä. Jeesus säilyy meille salattuna, jos hän ei saa avata meidän ymmärrystämme jos hän ei saa ruokkia meidän henkeämme.

Evankeliumi on tänään selkeä opetuksessaan. Jeesus elää ja vaikuttaa keskellämme, vaikka emme häntä näe. Mutta hän on osoittanut meille paikan, mistä me hänet aina löydämme. Jumalan sana ja seurakunnan kokoontuminen yhteiselle aterialle ehtoolliselle ovat ne paikat jossa hänet kohtaamme. Jossa myös hän ravitsee meidät tuntemisellaan.

Me uudistumme uskossamme kun aina saamme kuulla ja vakuuttua siitä, että Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla ja mennä kirkkauteensa, jotta hän olisi puolustajamme taivaallisen Isän edessä syntiä ja syyllisyyttä vastaan. Jotta taivaallinen Isä katsoisi maailmaa ja meitä Poikansa haavojen läpi – armahtaisi meitä ja hänen tähtensä antaisi meille anteeksi.

Herra on todella noussut kuolleista.  Hän elää. kuolemallaan hän särki kuoleman kahleet ja vapautti meidät synnin orjuudesta. Ylösnousemisellaan hän avasi meille taivaan portit. Kristuksen tähden me saamme julistaa vapautta, iloa ja täydellistä sovintoa ja rauhaa Jumalan kanssa.

2. pääsiäispäivä 12.04.2004

Kuulimme Raamatun tekstistä erikoisen kohdan. Se oli kuvaus Jeesuksen kuolemasta ja hänen hautaamisestaan.

Jeesuksen kuolemaan liittyy hyvin surullisia asioita. Ensinnäkin se, että Jeesukselle tehtiin paljon pahaa. Näin tapahtui siitä huolimatta, että Jeesus itse oli tehnyt paljon hyvää. Hän oli ruokkinut nälkäiset (5 leipää ja 2 kalaa). Jeesus oli parantanut sairaita, sokeat saivat näkönsä ja kuurot kuulonsa. Hän antoi syntejä anteeksi. Hän oli tuonut toivottomille uuden rohkeuden elää. Mutta kuitenkin ihmiset vihasivat häntä ja kohtelivat hyvin tunteettomasti. He juonittelivat Jeesusta vastaan ja tappoivat hänet julmalla tavalla, niin kuin Jeesus olisi ollut joku rikollinen.

Toinen surullinen asia oli se, että Jeesuksen omat oppilaat, tutut opetuslapset hylkäsivät Jeesuksen juuri kun hän eniten olisi kaivannut heidän tukeaan. He pelkäsivät, että heidät myös otetaan kiinni ja tehdään pahaa. Siksi he käänsivät selkänsä ja lähtivät karkuun. Jeesus jäi yksin. He eivät olleet edes Jeesuksen hautajaisissa.

Miksi näin tapahtui? Tämä kaikki tapahtui siksi, että ihmiset eivät tunteneet Jumalaa, taivaallista Isäänsä. He eivät tunteneet taivaallisen Isän rakkautta. Ja siksi he itsekään eivät osanneet rakastaa. He osasivat vain vihata ja sotia.

Tämän kaiken Jeesus tiesi kuitenkin tapahtuvan. Hän tiesi sen jo etukäteen sillä juuri tämän tähden hän tuli Jumalan luota ihmisten luo. Jeesuksella oli kaksi tehtävää. Hän tuli kertomaan heille Jumalan rakkaudesta. Hän tuli ohjaamaan ihmisiä takaisin rakastavan Jumalan luo. Mutta hän tiesi myös sen, että ihmiset jotka eivät osaa rakastaa, lyövät häntä. Hän tiesi, että mitä vähemmän rakkautta ihmisissä löytyy, sitä kovempaa he häntä lyövät.

Siitä huolimatta Jeesus tuli osoittamaan meille, mitä on rakkaus. Kuinka paljon meidän taivaallinen Isämme meitä rakastaa. Hän tuli opettamaan meille rakkauden kieltä. Mutta rakkauden kieli on kokonaan toisenlainen kuin se, minkä ihmiset olivat oppineet. Se on kokonaan toisenlainen tapa elää kuin se, missä etuillaan ja irvistellään ja tapellaan.

Jeesuksella oli vaikea tehtävä. Miten voi opettaa rakkautta sille, joka osaa vain lyödä? Mutta miten voi taistella hyvä puolella ilman, että käyttää pahan konsteja. Sillä rakkaus ei turvaudu väkivaltaan. Se ei lyö takaisin eikä kosta.

Jeesus rakasti ihmisiä loppuun asti. Syvimmän pahuuden ja väkivallan keskelläkään Jeesus ei vihannut ketään ihmistä. Hän tunsi sääliä ja myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka eivät osanneet rakastaa. Jeesus tiesi, että he olivat oman vihansa ja oman itsekkyytensä vankeina eivätkä päässeet ulos. Jeesuksen päätös olla käyttämättä pahan ja väkivallan keinoja puolustaessaan hyvyyttä ja rakkautta merkitsi lopulta sitä, että Jeesus kärsi kuoleman.

Näytti siltä, että Jeesuksen kuolemassa kaikki se hyvä, minkä puolesta hän oli elänyt joutuisi nyt väistymään. Näytti siltä kuin Jeesus olisi hävinnyt. Näytti siltä kuin rakkaus olisi ollut heikompi väkivaltaa ja vihaa. Kaikki tuntui musertuneen.

Mutta syvän surun keskelle meille kerrotaan iloinen sanoma. Oli tapahtunut jotakin vallan käsittämätöntä. Magdalan Maria tuli kertomaan opetuslapsille, että kivi on vieritetty pois Jeesuksen haudan suulta. Hauta, jonka piti sinetöidä Jeesuksen asia lopullisesti pois päiväjärjestyksestä, olikin nyt avoin.

Siihen aikaan hautaustapa oli toisenlainen kuin meillä. Meillä on kirkon ulkopuolella hautausmaa. Te näette sen näistä suurista ikkunoista tuolla edessä. Kun joku on kuollut, häntä varten kaivetaan hautausmaalle kuoppa. Sinne lasketaan vainaja arkussa ja lopulta hauta peitetään mullalla. Jeesuksen hauta ei ollut tällainen. Siellä haudat olivat huoneita, joihin vainaja laitettiin makaamaan kiedottuna käärinliinaan ja voideltuna hyvänhajuisilla voiteilla. Haudan ovi suljettiin isolla kivellä.

Opetuslapset Pietari ja Johannes juoksivat katsomaan Jeesuksen hautaa. Mitä he näkivät. He näkivät vain käärinliinat, joihin Jeesus oli haudattaessa kiedottu.

Se merkitsi sitä, että Jeesus elää. Viha ei voittanutkaan Jeesusta. Suurin paha, kuolemakin, on voitettu. Väkivalta ei olekaan se asia millä ratkaistaan ongelmat. Rakkaus on suurempi voima. Jeesus oli oikeassa. Ja väkivallan keinot olivat tulleet tiensä päähän.

Jeesus kutsuu meitä luopumaan vihasta ja riitelystä. Hän pyytää, että emme toisiamme haukkuisi emme tekisi pahaa toisillemme. Vaan niin kuin hän opettelisimme elämään sovussa. Auttaisimme toisiamme.

(mene kynttilän luokse) Kynttilä on sytytetty. Valo palaa. Se palaa sen merkkinä, että Jeesus elää. Se palaa sen merkkinä, että on olemassa tie Jumalan luokse. Se tie kulkee Jeesuksen avoimen haudan kautta.

Pääsiäisen jälkeinen keskiviikko

Joh. 21: 1–14

Opetuslapset olivat palanneet Jerusalemista takaisin Galileaan niin kuin Jeesus oli heitä kehottanut. Galilea oli heille Jeesuksen kohtaamisen ja jumalallisen ilmoituksen paikka.

Nyt koolla oli 7 opetuslapsista (yhdestä toista). Paikalla ilmeisesti olivat entuudestaan kalastajina toimineet. (keitä olivat nämä kaksi puuttuvaa: ehkä Pietarin veli Andreas ja Kiivailija) Missä muut olivat / keitä puuttui: Filippus, Matteus, Jaakob nuorempi ja Juudas Lebbeus.

Ehkä opetuslasten joukko ei ollut enää niin tiivis. Olisivatko he olleet ystäviä muutoin kuin Jeesuksen koottua heidät yhteen. Yhdistikö kolme vuotta heidät vai olivatko he keskenään riiteleviä ukkoja. Miten heidän keskinäiset välit nyt rakoilivat. Galileaan kotiseudulleen miehet olisivat tulleet joka tapauksessa.

Pietari oli varmasti allapäin. Tuskin muillekaan opetuslapsille kunniankukko lauloi. He olivat kaikki jättäneet Jeesuksen yksin kuolemaan. Vain Johannes oli silloin opetuslapsista paikalla.

Jeesukseen kuolemasta ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä. Olihan tuomio julkinen. Tuomion häpeällisyys oli juuri siinä, että henkilö nostettiin kepin päähän kuolemaan koko kaupungin katsottavaksi. Keskiajalla tällaiset kuolemanrangaistukset olivat tavallisia ja niitä kokoonnuttiin suurella joukolla katsomaan.

Käsityksemme opetuslasten tilanteesta tässä vaiheessa on myös hieman ristiriitainen. Eri evankeliumit antavat siitä hieman erilaisen kuvan. Nyt sanottiin, että Jeesus ilmestyi opetuslapsille kolmannen kerran. Kuitenkin tilanne vaikuttaa alakuloiselta ja innottomalta. Pääsiäisen ilo ei ole vallannut oppilasjoukkoa. Miksi? Kirkko ei ole alkanut ikään kuin vielä muodostua. Lähetysnäystä ei ole tietoakaan. Helluntain tulenliekit eivät olleet asettuneet vielä heihin. He olivat vielä omassa varassaan. Heille oli tullut tieto, mutta ei sydämen uskoa, jonka Jumalan Henki heissä sai aikaan. Kaksi kertaa aikaisemmin Jeesus oli jo ilmestynyt opetuslapsilleen, mutta kummallakin kerralla Jeesuksen poistuttua ilo ja usko oli sammunut.

Tiedämme että helluntaina he saivat voiman. Mutta jo nyt Jeesus ohjaa heitä uuden työnäyn piiriin.

Jeesus oli heistä kerran tehnyt ihmisten kalastajia. Tuo kutsu oli edelleen voimassa. Tehtävänanto ei ollut rauennut. Tavallisesta kalastuksesta ei tullut enää mitään – eikä pitkänytkään. Se oli heidän vanha ammattinsa ja sellaisena entisenä ammattina se sai säilyäkin. Heidän tehtävänsä oli mennä kalastamaan sinne, mihin Jeesus heitä ohjasi. Se tuottaisi tulosta. Tuo tehtävä veisi apostolit ja heidän seuraajansa kaikkialle maailmaan. (kalojen lukumäärä 153 on tulkittu juuri niin, että ne tarkoitavat kaikkia kansoja. Silloin tunnettiin kaikkiaan 153 kalalajia).

Ylösnoussut Jeesus tekee heistä jälleen ihmisten kalastajia. Hän on työssämme mukana, vaikka emme häntä näe. Hänen avullaan työ kantaa hedelmää. Kristus on antanut myös kaikki kansat kalastajille kalastettavaksi. Verkkoja saa ja pitää heittää.

Tulkaa syömään! Kerran kuulemme vielä tuon saman kutsun.

(Onko teillä mitään syötävää – ei ole – minulla on mutta mistä teille saataisiin)

Pääsiäisen jälkeinen torstai

Mark 16:9-16

Jeesus ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle.

Sitten hahmoltaan vieraana kahdelle opetuslapselle, jotka olivat kulkivat juuri pois kaupungista (emmauksen tien matkalaiset)

Lopulta ilmestyi kaikille oppilaille.

Mikä viisaus tässä viipyilevässä ilmestymisessä oppilaille oli?

Miksi korostetaan oppilaiden epäuskoa? He eivät uskoneet ensin naisia. Ehkä ajattelivat heidät epäluotettaviksi. Hourailivat suruissaan. Toisten oppilaiden kokemuksen kuvaus oli myös epämääräinen. Jeesus oli ilmaantunut hahmoltaan vieraana. Miten he sellaisen todistuksen perusteella olisivat voineet mitään varmaa sanoa, vaikka kaksi opetuslasta olikin hänet nähnyt.

Tästä ilmestymisestä kaikille oppilaille on toisissa evankeliumeissa mainintoja. Jeesus ilmestyy heidän keskelleen. Oppilaat pelästyvät. Jeesus rauhoittelee heitä ja näyttää haavansa.

Usko syntyy kun Jeesus näyttää naulanjäljet. Kun opimme tuntemaan Jeesuksen hänen haavojensa kautta.

Jeesus antaa oppilailleen lähetystehtävän. “Joka uskoo ja saa kasteen on pelastuva.”

Pietari rakastaa

Joh 21:15-23

Lähden tarkastelemaan tätä evankeliumia lopusta alkuun

Jeesus ilmoitti Pietarille, minkälaisella kuolemalla hän oli kirkastava Jumalaa. Jeesus sanoi Pietarin kärsivän marttyyrikuoleman. Meille onkin säilynyt Raamatun ulkopuolelta kertomus tästä tapahtumasta.

Nimittäin Rooman palon (vuosi 64) tähden keisari Nero sai erinomaisen aiheen syyttää tapahtumasta kristittyjä. Siihen aikaan Pietari oli myös Roomassa. Paikalliset kristityt vaativat, että Pietari pakenisi näitä vainoja. He eivät halunneet seurakunnan johtomiehen joutuvan kärsimyksiin.

Niinpä Pietari lähti kulkemaan Via appian tietä kaupungista poispäin. Tullessaan erääseen tien risteykseen, häntä vastaan kävelee yksinäinen kulkija. Pietari tunnistaa siinä rakkaan Mestarinsa. Jeesus katsoo Pietaria ja aikoo mennä hänen ohitseen sanomatta sanaakaan. Kun Jeesus on jo kulkenut ohitse, Pietari kääntyy häntä kohden ja kysyy häneltä tutun kysymyksen: Domine, quo vadis? – Herra, mihin menet?

Jeesus vastaa: ”Uudelleen ristiinnaulittavaksi”. Tästä Pietari ymmärtää Herran tarkoituksen. Hän kääntyy ja lähtee takaisin kaupunkiin, missä hänet vangitaan ja annetaan kuolemaan. – myös ristiinnaulittavaksi, mutta pää alaspäin. Pietari seurasi Jeesusta kuolemaan asti – niin kuin hän joskus oli luvannutkin.

Näin toteutui Jeesuksen ennustus: kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit, mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.

Pietarin marttyyrikuolema tapahtui hänen ollessaan noin 60 vuoden vanha. Kolmisen kymmentä vuotta sen jälkeen kun Jeesus oli tämän ennustuksen Pietarille sanonut. – Pietari ojensi kätensä…

Kuolemaansa ennen hän oli ehtinyt sen kolmekymmentä vuotta toteuttaa Jeesuksen pyyntöä: Kaitse minun lampaitani. Hän osoitti uskollisuutta ja rakkautta Jumalalleen tässä  paimenen virassa aina kuolemaansa asti.

Hetki Pietarin seurassa. Muistamme Pietarin tilanteen. Hän oli kolmesti kieltänyt Jeesuksen ja nyt hän kolmesti joutuu vastaamaan Jeesuksen kysymykseen rakastatko minua. On tärkeä huomata myös, että näissä kolmessa kerrassa kysymys ei ole vain edellisen toistamisesta. Ne ovat askeleita syvemmälle – niin luopumukseen kuin tunnustamiseenkin.

Kun Pietari kolmesti kielsi Kristuksen ylipapin pihalla tuo kielto tarkoittaa sitä, että hän ei vain hätäisesti pelastanut omaa nahkaansa, vaan jokainen kieltäminen oli edellistä kieltämistä psykologisesti syvempi. Kolmas kerta oli jo tietoinen sanoutuminen irti Jeesuksesta. Paha oli reväissyt Pietarin juuriltaan ja Pietari tiesi sen itsekin. Hänen kieltämisensä oli ollut niin todellinen.

Tällainen Pietari oli siis Gennesaretin järven rannalla Jeesuksen puhuteltavana. ”Rakastatko minua enemmän kuin nämä toiset!”

– Pietarin paremmuus ei ollut kovin hyvin tullut näytettyä toteen. Eikä Pietari sitä kovin ponnekkaasti yritä tuoda esiinkään. Hän kääntyy Jeesuksen puoleen, joka tietää ja tuntee kaiken.

– Kolme kertaa hän joutuu nöyrtymään Jeesuksen kysymyksen edessä. Mutta myös nyt nämä kolme vastausta sitovat Pietarin yhä lähemmin Jeesukseen.

– Jeesus uudistaa Pietarille kehotuksen seurata häntä.

Evankeliumit eivät ole kirjoitettu vain historiallisiksi kuvauksiksi, vaan siinä elävä ylösnoussut Jeesus puhuttelee myös meitä. Siksi myös Jeesuksen kysymys koskee meitä. Hän kysyy meiltä, jotka olemme langenneet ja kieltäneet Jeesuksen, rakastammeko häntä. ”Rakastatko sinä minua?” Mitä sinä vastaat? Onko Jeesus sinulle rakas? Rakastatko Jumalaa yli kaiken, rakastatko häntä enemmän kuin kaikkea muuta?

On hyvä huomata samalla, että Jeesus ei kysy sinulta rakastaako sinun vieruskaverisi häntä. Hän ei kysy rakastaako puolisosi tai lapsesi. Hän ei kysy rakastaako naapuri tai optiomiljonääri Jeesusta. Hän kysyy sinulta, rakastatko sinä?

Me kääntäisimme kysymyksen mieluusti itsestämme poispäin tai haluaisimme verrata itseämme muihin. ”En minä ole yhtään sen huonompi kuin muutkaan.” Mutta Jeesus osoittaa meille tässäkin tien, kun hän sanoo meille: mitä naapurisi rakkaus sinulle kuuluu, mitä optiomiljonäärin rakkaus sinulle kuuluu, seuraa sinä minua. Naapurin hurskaudella ei ole tekemistä sinun kanssasi. Mutta tällä on paljonkin: Rakastatko sinä Jeesusta? Tämä on tärkeää. Anna kaiken muun olla ja seuraa sinä Jeesusta.

Pietari halusi seurata Jeesusta. Kun hän paetessaan Roomasta näki Jeesuksen murheellisena kulkevan Roomaa kohti ja kertovan menevän uudelleen ristiinnaulittavaksi, silloin uskon Pietarin muistaneen niin sen kuinka hän kolmasti kielsi Jeesuksen, mutta myös kuinka Jeesus kolme kertaa kysyi häneltä: Rakastatko sinä minua.

Sinä Herra tiedät kaikki, sisimpämme kivun, pelot, ilot, toivon ja kärsimyksen. Sinä olet minulle rakas. Minulla ei ole mitään muuta kuin sinun rakkautesi.

 USKON AISTIT

Luukas 24:36-43

ULKOISET AISTIT

Meillä kaikilla on silmät ja korvat ja suu aistimista varten. Kykenemme ymmärtämään maailmaa aistien kautta ja toimimaan siinä. Ilman aistielimiä se olisi mahdotonta. Elämästä ei tulisi mitään. Jeesus ilmestyi oppilailleen ylösnousemuksensa jälkeen näkyvässä muodossa. Hän oli heidän silmiensä nähtävänä ja korvien kuultavana.

Merkillistä evankeliumissa kuitenkin on, että Herra ei tullut mistään oppilaiden luokse. Hän ilmestyi heille yhtäkkiä. Oppilaat näkivät Jeesuksen keskellään. Jeesus vain oli heidän luonansa. Hän oli ollut siellä kaiken aikaan, mutta oppilaittensa näkymättömissä. Kun hän ilmestyi, se oli kuin olisi laittanut lampun päälle. Kaikki näkivät hänet. Mutta yhtä yllättäen, Jeesus olikin poissa heidän luotaan. Ikään kuin lamppu olisi sammutettu ja se olisi jäänyt pimentoon.

Jeesus halusi valmistaa oppilaitaan uskon tielle. Hän näyttäytyi heille, jotta opetuslapset uskoisivat hänen elävän. Hän näyttäytyi ja jälleen katosi heidän näkyvistään, jotta opetuslapset harjaantuisivat tunnistamaan sisäisellä aistilla Herran. Tämä sisäinen aisti on usko, joka ei näe Herraa, mutta uskoo, että Jeesus on kaiken aikaa vierellämme. Siksi Jeesus näyttäytyi ja katosi, että  opetuslapset luottaisivat hänen olevan vierellä, vaikka he eivät häntä näe.

Me emme kuitenkaan usko vain, että Kristus on ylösnoussut kuolleista. Me uskomme ylösnousemukseen myös omassa elämässämme. Kristuksen ylösnousemuksella on juuri se merkitys, että se koskee meitäkin. Eikä se tapahdu vain joskus tulevaisuudessa, vaan se on jo tapahtunut tosiasia. Nimittäin kasteessa. Siinä vanha ihmisemme on haudattu ja uusi noussut ylös elämään yhteyttä Kristuksessa. Vanha ihmisemme on hukutettu kasteessa, se on kuollut. Kastehan alkuaan on ollut juuri upottamista. Se on merkinnyt sitä, että meidän on liitetty Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Me kuolemme kasteessa itsellemme ja nousemme ylös elääksemme ylösnousemustodellisuutta, elämme Kristuksen kanssa ja Kristukselle.

Pääsiäinen ja kaste liittyvät siis keskeisesti yhteen (niin kuin Pitkäperjantai ja ehtoollinen kuuluvat yhteen. Ehtoollinen on osallisuus Kristuksen kärsimiseen ja uhriin, sovintovereen). Vanhan kirkon aikana pääsiäinen oli nimenomaan kastepäivä. Kasteoppilaat olivat olleet kolmekin vuotta kastekoulussa. Koko hiljaisen viikon he olivat paastonneet, katuneet ja tunnustaneet syntejään, valvoneet läpi jonkun yönkin.

Kastepäivänä, jota he kolme vuotta olivat odottaneet, heidät riisuttiin alasti. He laskeutuivat altaaseen, jossa kolmasti heidät upotettiin. Vasta tämän jälkeen heidät puettiin valkoiseen vaatteeseen, kun he nousivat altaasta uutena ihmisenä.

Kristuksen ylösnouseminen kuolleista on siis meille hyvin merkittävä tapahtuma. Ei pelkästään se, että hän heräsi henkiin. Muitakin ihmisiä on herännyt eloon kuolleista. Elia  herättää Sarpatin lesken pojan (1 Kun 17:17-24), Elisa herättää sunemilaisen naisen pojan (2 Kun 4:18-35). Jeesus herättää kuolleista Jairoksen tyttären (Lk 8:40-56) ja Lasaruksen (Joh 11:1-44). Joppessa Pietari rukoili Jumalaa, että tämä herättäisi kuolleen tytön henkiin. ”Tabita nouse” sanoi Pietari ja tyttö nousi. Kristuksen ylösnousemus on paljon muutakin kuin vain henkiin heräämistä. Se poikkeaa näistä edellisistä eräässä merkittävässä kohdassa. Ensinkin nämä kaikki edelliset ihmiset, jotka heräsivät kuolleista, he elivät normaalia elämään jonkin aikaa. Toiset viisi vuotta toiset viisikymmentä, mutta sitten kuolivat jälleen luonnollisen kuoleman. Kun Kristus nousi kuolleista, hän ei enää kuole, vaan elää ikuisesti. Hänen ylösnousemuksensa on siksi erilainen kaikkiin muihin, että sitä edelsi pitkäperjantai. Kristus kävi taisteluun kuolemaa vastaan, syntiä ja syyttäjää Saatanaa vastaan. Hän taisteli ja voitti. Pääsiäisen iloinen sanoma siksi on, että kuolema on voitettu ja meille on saatettu iankaikkinen elämä.

Vanhassa kirkollisessa kuvamaailmassa pääsiäisikoni on hyvin havainnollinen. Siinä on keskellä Kristus syvyyden päällä. Hänen jalkojensa alla on tuonelan portit saranoiltaan irti reväistynä. Ne eivät enää sulje ihmisiä vangiksi kuolemaan, vaan pääsy on tehty sieltä pois. Kuvassa Kristus on ottanut Adamia kädestä kiinni. Toinen Adam pitää ensimmäistä Adamia kädestä ja vetää hänet pois tuonelasta. Ensimmäinen Adam tarkoittaa koko ihmiskuntaa. Hänen kauttaan kaikille ihmisille tuli kuolema. Toisen Adamin kautta tuli elämä kaikille ihmisille. Tässä kuvassa se juuri toteutuu siten, että vetäessään Adamin pois kuolemasta, hän vetää sieltä pois samalla meidät kaikki.

JEESUS MUUTTAA MIINUKSEN PLUSSAKSI

Joh 20:27

Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!”

Kun Jeesus ilmestyy kuolemansa jälkeen opetuslapsilleen lukittujen ovien taakse, Tuomas ei ollut silloin paikalla. Hänestä tilanne oli niin harmittava, että hän ei suostunut uskomaan, mitä muut opetuslapset hänelle puhuivat kokemuksestaan. Jos en itse näe ja koe, en usko.

Tiedämme, että Jeesus ilmestyi toisenkin kerran. Silloin myös Tuomas oli paikalla ja Jeesus muistutti Tuomasta tämän epäuskosta. Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen. Silloin Tuomas lankeaa polvilleen Jeesuksen jalkoihin ja tunnustaa hänet Herrakseen ja Jumalakseen. Tuomaan epäusko muuttuu uskoksi, sellaiseksi, joka on vieläpä muiden uskoa vahvempi. Mutta miten se on mahdollista? Se on mahdollista siksi, että hän oppi tuntemaan oman heikkoutensa. Hän joutui tunnustamaan sen ennen kaikkea itselleen. Kun hän silloin tuli autetuksi, kääntyi hänen heikkoutensa voimaksi ja voitoksi.

Kun me ajattelemme tätä tapausta, huomaamme että juuri se mikä tuntuu erottavan meidät Jumalasta, lopulta voi muuttua sellaiseksi, että se vie meidät lähemmäksi Jumalaa. Siitä tulee meidän kosketuskohtamme Jumalaan Vapahtajaamme.

Jeesus muuttaa elämämme häviön voitoksi ja heikkouden voimaksi. Epäuskoisesta Tuomaasta tulee vahvan uskon tunnustaja. Tuhlaajapojasta tulee se, joka tuotti isälleen suuren ilon, kun hän palasi takaisin. Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa ennen kukon laulua, mutta sekin muuttui kolminkertaiseksi rakkauden tunnustukseksi Jumalaa kohtaan. Syvästä surusta hän sai nousta iloon.

Ihminen, joka saa kokea anteeksiantamuksen, että Jumala rakastaa ja hyväksyy vajavaisen ihmisen omaksi lapsekseen, hän myös rakastaa paljon Jumalaa. Joka saa anteeksi, rakastaa paljon. Joka on joutunut tunnustamaan elämässään oman voimattomuutensa Jumalan rinnalla, oman syyllisyytensäkin Jumalan edessä, hän saa kokea ihmeen, että Jumala täyttää hänet ilolla, voimalla ja rakkaudella.

Jumala voi muuttaa meidänkin elämämme niin, että pimeyteemme tulee valo. Se valo loistaa meille jo Jeesuksesta. Hän on kuollut syntiemme ja rikkomustemme tähden ja herännyt kuolleista kuoleman voittajana. Se on valoa, joka voittaa meidänkin pimeytemme.

Kivi on vieritetty

Viimeaikoina olemme kuulleet Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

Jeesuksen kuolemaan liittyy hyvin surullisia asioita. Ensinnäkin se, että Jeesukselle tehtiin paljon pahaa. Näin tapahtui siitä huolimatta, että Jeesus itse oli tehnyt paljon hyvää. Hän oli ruokkinut nälkäiset. Jeesus oli parantanut sairaita, sokeat saivat näkönsä ja kuurot kuulonsa. Hän  antoi syntejä anteeksi. Mutta kuitenkin ihmiset vihasivat häntä ja kohtelivat hyvin tunteettomasti, niin kuin Jeesus olisi ollut joku rikollinen.

Toinen surullinen asia oli se, että Jeesuksen omat oppilaat, tutut opetuslapset hylkäsivät Jeesuksen juuri kun hän eniten olisi kaivannut heidän tukeaan. He pelkäsivät, että heidät myös otetaan kiinni ja tehdään pahaa. Siksi he lähtivät karkuun. Jeesus jäi yksin. He eivät olleet edes Jeesuksen hautajaisissa.

Miksi näin tapahtui? Tämä kaikki tapahtui siksi, että ihmiset eivät tunteneet Jumalaa, taivaallista Isäänsä. He eivät tunteneet taivaallisen Isän rakkautta. Ja siksi he itsekään eivät osanneet rakastaa. He osasivat vain vihata ja sotia.

Mutta Jeesus tiesi, että tällainen maailma on ja näin hänelle tulee tapahtumaan. Hän tiesi sen jo etukäteen sillä juuri tämän tähden hän tuli Jumalan luota ihmisten luo. Jeesuksella oli kaksi tehtävää. Hän tuli kertomaan heille Jumalan rakkaudesta. Hän tuli ohjaamaan ihmisiä takaisin rakastavan Jumalan luo. Mutta hän tiesi myös sen, että ihmiset jotka eivät osaa rakastaa, lyövät häntä. Hän tiesi, että mitä vähemmän rakkautta ihmisissä löytyy, sitä kovempaa he häntä lyövät.

Jeesus tuli opettamaan meille rakkauden kieltä. Mutta rakkauden kieli on kokonaan toisenlainen kuin se, minkä ihmiset olivat oppineet.

Rakkaus ei turvaudu väkivaltaan. Se ei lyö takaisin eikä kosta. Mutta miten voi taistella hyvä puolella ilman, että käyttää pahan konsteja.

Jeesus rakasti ihmisiä loppuun asti. Syvimmän pahuuden ja väkivallan keskelläkään Jeesus ei vihannut ketään ihmistä. Hän tunsi sääliä ja myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka eivät osanneet rakastaa. He olivat oman vihansa ja oman itsekkyytensä vankeina.

Jeesuksen päätös olla käyttämättä pahan ja väkivallan keinoja puolustaessaan hyvyyttä ja rakkautta merkitsi lopulta sitä, että Jeesus kärsi kuoleman.

Tällainenko on siis aina rakkauden lopputulos. Näytti siltä kuin rakkaus olisi ollut heikompi väkivaltaa ja vihaa. Kaikki tuntui musertuneen. Näytti siltä, että kaikki se hyvä, minkä puolesta hän oli elänyt tuhoutuisi nyt hänen mukanaan. Näytti siltä kuin Jeesus olisi hävinnyt.

Mutta syvän surun keskelle meille kerrotaan iloinen sanoma. Kivi on vieritetty pois Jeesuksen haudan suulta. Hauta, jonka piti sinetöidä Jeesuksen asia lopullisesti pois päiväjärjestyksestä, olikin nyt avoin. Jeesus oli noussut kuolleista.

Myöhemmin Jeesus ilmestyi oppilailleen. Hän näkivät hänet. Se merkitsi sitä, että Jeesus elää. Viha ei ollutkaan suurempi Jeesusta. Suurin paha, kuolemakin, on voitettu. Väkivalta ei olekaan se asia millä ratkaistaan ongelmat. Rakkaus on suurempi voima. Jeesus oli oikeassa. Ja väkivallan keinot olivat tulleet tiensä päähän.

Jeesus kutsuu meitä luopumaan vihasta ja riitelystä. Hän pyytää, että emme toisiamme haukkuisi emme tekisi pahaa toisillemme. Vaan niin kuin hän opettelisimme elämään sovussa. Auttaisimme toisiamme.

Kynttilä on sytytetty. Valo palaa. Se palaa sen merkkinä, että Jeesus elää. Se palaa sen merkkinä, että on olemassa tie Jumalan luokse. Se tie kulkee Jeesuksen avoimen haudan kautta.

Kaksi ovea auki

2 Kor 3:17 Herra on Henki, ja missä Herran henki on, siellä on vapaus.

Tunnettu tosiasia lienee se, että moni vanki päästyään vapaaksi uusii rikoksensa ja päätyy toisen kerran kaltereiden taakse. Jokin voima ajaa heidät takaisin pahoille teille ja samalla vankilakierteeseen. Syitä on tietysti lukuisia, jos niitä kaikkia alkaa penkomaan.

Tästä kuitenkin on nähtävissä se, että pelkästään vankilan ovien avautuminen ei riitä todelliseen vapauteen. Vapaus kahleista on suuri asia, mutta vapaudella on osattava tehdä jotakin. Jos sitä käyttää väärin, löytää itsensä jälleen väärältä puolelta kaltereita. Vapaus vankilasta ei kestä pitkään, jos rientää vankilastaan suoraan orjuuttajan syliin. Vapaudelle on annettava oikea suunta. On oltava vapaus jostakin sekä vapaus johonkin. Samat lainalaisuudet toimivat sielun katoamattomissa asioissa.

Kristus on vapauttanut meidät. Vapautus tapahtui ristin ja ylösnousemuksen pelastustapahtumassa.

Vapaus jostakin – lunastus

            meidät vapautettiin pimeydestä, synnin, kuoleman ja pahan vallasta.

            Ovi vankilasta vapauteen on auki

            meidät on ostettu vapaiksi – lunastettu

            kuoleman portit on murrettu

Vapaus johonkin – sovitus

Meillä ei ole vain vapautta jostakin, mikä aikaisemmin on meidät sitonut. Uusi vapaus myös suuntautuu johonkin sellaiseen, mikä aikaisemmin oli meille mahdotonta. Toinen ovi on auki Jumalan valtakuntaan

Jumala teki Kristuksen kautta sovinnon maailman kanssa, kun Jeesus otti ristillä kaikki syntimme kannettavakseen.2 Kor 5:19-21

Vankilasta vapautetun ei ole tarkoitus uudestaan astua synnin orjuuteen. Näin kuitenkin tapahtuisi, jos Jumala ei antaisi meille Henkeään.

Synti on turmellut luontomme. tähän synnin vankilaan tuodaan armon sana, mutta myös kasteen lahja Pyhä Henki. Näin vältymme vankilakierteeltä ja pääsemme vankiluolan onkaloista paratiisin kirkkauteen.

Herra on Henki ja siellä, missä Henki on, siellä on vapaus. Todellinen vapaus vapautetulle tulee vasta silloin, kun on sisäisesti vapautettu. Se tapahtuu silloin kun saamme Herran Hengen.

Rauha teille! Luuk 24: 36-53

Kun Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen ylösnousseena, kuoleman voittaneena, hän sanoi heille  juuri nuo sanat. Rauha teille!

Ja kuitenkin se, mitä oppilaissa tapahtui ilmaisi enemmänkin sitä, että rauhaa ei ollut. rauha oli kadonnut. He pelkäsivät, olivat kauhuissaan, heillä oli epäilyksiä. Ei mikään, mitä Jeesus teki oikeastaan muuttanut tuota sekasortoista tilannetta. He koskettivat Jeesusta, he näkivät hänen haavansa, mutta siitä huolimatta he eivät tietäneet mitä uskoa.

Heidän sisäinen elämänsä oli vielä kaaoksessa. Se ei ollut ankkuroitunut mihinkään. Heillä ei ollut sitä rauhaa, jonka Jeesus halusi heille antaa.

Rauhattomia ihmisiä on paljon myös meidän ajassamme. Ihmisiä, jotka ovat vailla kiinnekohtaa ajelehtivat minne sattuu. Siitä huolimatta, että heidät on kastettu, siitä huolimatta, että he ovat saaneet kristillistä opetusta. He eivät ole löytäneet paikkaansa maailmassa. He eivät ole kotonaan omassa itsessään. He ovat eksyksissä kuin lampaat vailla paimenta, hukassa itseltään. He ovat hukassa kuin nuo opetuslapset, jotka eivät tienneet mitä uskoa, vaikka Kristus ylösnousseena seisoi heidän edessään.

Mutta kun paikka löytyy, he saavat rauhan. He löytävät ilon. Evankeliumissa oppilaat saivat rauhan, kun Jeesus avasi heidän mielensä. Tapahtui jotakin sellaista, minkä vain Jumala itse voi tehdä. On kuin Jeesus olisi jälleen asettanut myrskyn, mutta nyt heidän sydämessään.

Hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset, ymmärtämään Jumalan suuren suunnitelman; suunnitelman, joka koski kaikkia maailman ihmisiä. Että ihmiset kääntyisivät omilta teiltään, etsisivät jälleen Jumalaa ja pääsisivät sopuun hänen kanssaan anteeksiantamuksessa, jonka perustana on Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus.

Tämä rauha on ihmisiä varten edelleen olemassa. Ihmisellä on paikka Jumalan luona. Se on paikka joka ei horju. Tämä paikka voi löytyä myös kirkon penkissä; siellä missä luetaan Kristuksen sanaa, siellä missä hänen sanaansa saarnataan, missä leipää murretaan.

Opetuslapset kumartuivat lopulta Jeesuksen edessä ja he saivat häneltä siunauksen.. Tämä siunaus kätkee sisäänsä myös rauhan. ”Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.” Rauha oli löytynyt ja se laskeutui oppilaiden sydämeen. Kun lähdemme kukin teillemme paimenen virkaa toimittamaan, tämä rauha säilyköön jokaisessa sydämessä.

Kristuksen kuvan kaltaisiksi Luukas 24:36-49

Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. 41:Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.

Sellainen kuin Jeesus on sellaiseksi mekin tulemme. Ruumiillinen todellisuus. Myös syöminen ainakin jossakin mielessä. Koskettaminen. Jotkin maan päälliset merkit seuraavat. Jeesuksessa näkyivät naulanjäljet. Tärkeää huomata että aaveesta ei ole kysymys. Koskettaminen ja ruoan maistaminen ovat todisteita ruumiillisesta ylösnousemuksesta. Henkeä ei ole vain manattu esiin, joka rauhattomana maan päällä vaeltaa, vaan koko henkilö on itse paikalla. Juutalaisessa ajattelussa pidetään henkeä ilman ruumista häiriintyneenä. Sellainen olotila ei ole normaali. Sellainen vainaja ei ole saanut rauhaa, sellainen vainaja on nimenomaan aave.

Pelkkä henki ei myöskään voi saada juuri mitään aikaan. sillä ei ole käsiä, jolla se voisi nostaa esineen lattialta, kääntää kirjan sivuja.  Toimiakseen ja toteuttaakseen aikomuksiaan henki tarvitsee ruumiillisen olomuodon.

Pysykää tässä kaupungissa vai menkää Galileaan.

Kuolemasta elämään

Markuksen evankeliumin viimeinen luku kertoo Jeesuksen seuralaisista, jotka kohtasivat ylösnousseen Kristuksen. He kertoivat kokemastaan muille mutta nämä eivät heitä uskoneet. Tämän seurauksena heidän uskonsa omaan kokemukseen luultavasti horjui. Ehkäpä heidän kokemuksensa oli vain jokin mielen sekaannus, saattoivat he ajatella. Asiaa hämmensi vielä se, että Jeesus ilmestyi heille hahmoltaan vieraana. Kaikki edellytykset epäilyyn oli olemassa.

Tästä voi ainakin päätellä sen, että kuoleman suru ei vaihtunut pääsiäisen iloksi kovinkaan helposti. Opetuslapsilla oli edelleen vahva usko kuolemaan, joka musertaa kaiken alleen. Heillä oli usko kuolemaan, josta ei ole pakotietä. Heillä oli usko kuolemaan, jonka läpi ei näkynyt mitään toivoa.

Uskosta kuolemaan tulee ennen pitkää kuollut usko. Sellainen usko myös meillä monesti on. Me emme usko Jumalaan joka tekee kuolleen eläväksi, jolle kaikki on mahdollista. Mieluummin luovutamme ja ’tunnustamme tosiasiat’ kuin taistelemme ja rukoilemme. Järkemmekin sanoo: ”Kuollut mikä kuollut. Ei tästä mitään tule.”

Jeesuksen oppilaille pitkäperjantain kokemukset merkitsivät uskon ja toivon sammumista. Samalla kun Jeesus haudattiin, haudattiin myös heidän uskonsa. Mutta niin kuin Jumala herätti kuolleista Kristuksen, hän voi herättää eloon myös kuolleen uskomme. Kristus, joka murtaa haudan salvat, voi murtautua myös meidän hautaamme ja herättää uskomme eloon.

Siksi pääsiäisen sanoma ylösnousseesta Kristuksesta on toivon sanoma kaikille meille. Elämä voittaa. Vaikka olisimme menettäneet jo toivomme, Kristus voi herättää henkiin sen, mikä nyt tuntuu elottomalta.

 

Tärkeämpää kuin tyhjä hauta ja enkeli-ilmestys, on ylösnousseen kohtaaminen

Matt 28: Naiset lähtivät haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Mutta yhtäkkiä Jeesus tuli heitä vastaan ja tervehti heitä.

Naiset kohtasivat haudalla ensin enkelin. Enkelin kohtaaminen on varmasti ollut mykistävä tapahtuma. Mutta silti uskomme ytimessä ei ole se, että kohtaisimme enkelin. Enkeli ei ole pelastaja. Enkeli ei ole kuollut puolestamme. Jeesuksen kohtaaminen on tärkeintä.

Haudalla vierailleet naiset kohtasivat Jeesuksen ensimmäisenä. Heille suotiin tämä armo ehkä siksi, että he eivät myöskään juosseet karkuun opetuslasten tavoin, vaan olivat ristin luona loppuun asti ja hautasivat  hänet. Ehkä he eivät samalla tavalla olleet vaarassa menettää henkäänkään kuin ne kaksitoista opetuslasta.

Jeesuksen kohtaaminen ei välttämättä ole arkista kohtaamista kummempi, mutta merkittävyydeltä sille ei vedä mikään vertoja.

Ylösnousseen kohtaaminen tarkoittaa Vapahtajan kohtaamista. Se oli todellista Jeesuksen oppilaille. Siitä tuli todellista Paavalille ja monille muille hänen ja muiden apostolien evankeliumin julistamisensa kautta. Jeesuksen kohtaaminen on Vapahtajan kohtaamista, koska se tarkoittaa pelastusta ja jumalasuhteen korjaantumista. Se tarkoittaa uutta elämää Kristuksessa hänen seurakunnassaan, sillä siitä alkaa Jeesuksen seuraaminen. Pietarille kehotus seuraamiseen esitettiin uudestaan, kun hän tapasi Jeesuksen Galileassa järven rannalla.

Kuva yllä kertoo kauniilla tavalla siitä, millä tavoin me kohtaamme Jeesuksen. Jokaisessa jumalanpalveluksessa olemme Jeesuksen kanssa. Ehtoollisessa olemme hänen kanssaan. Me tuomme itsemme ja tarinamme hänelle ja hän lähettää meidät maailmaan viemään sanomaa pelastuksesta.

Oletko sinä kohdannut hänet?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s