F) Hiljainen keskiviikko

KESKIVIIKKO

hiljainen_ke

Kirkkovuoden tekstit

Barabbas – Isän poika

Jeesus – Äidin poika (Jeesuksella ei inhimillistä isää vain äiti)

Hiljaisen viikon keskiviikko

Hiljaisella viikolla tärkeää olisi vain olla hiljaa ja antaa puheen tauota. Antaa pyhien tekstien puhua. Evankeliumin tapahtumat itsessään ovat niin voimakkaat, että puhe tuntuu turhentavan sitä. Siitä huolimatta jotakin on sanottava.

Hiljaisen viikon keskiviikkona pysähdytään kuulemaan Jeesukselle julistettu tuomio. Eilen häntä kuulusteltiin. Tänään tuomitaan. Ja tuomio on kuolemantuomio. Eikä vain nopeasti ja kivuttomasti. Vaan tarkoitus on että tuomittu kuolee hitaasti kituen. Tarkoitus on että tuomittu joutuu tiedostamaan kaiken aikaa sen kauhean tosiasian, että toivoa ei ole, että kärsimystä seuraa kuolema. Monelle tuomitulle juuri tämä tietoisuus omasta kuolemasta on kaikkein kauheinta kantaa. Se onkin kidutuksen eräs tärkein tehtävä. Yrittää murtaa tuomittu myös henkisesti. Että tietoisuus omasta tuhoutumisesta kauhistaisi niin paljon, että henkisesti murtuu. Se olisi kiduttajalle mieluisinta. Silloin siinä saavutetaan päämäärä.

Evankeliumit eivät kuitenkaan kerro mitään Jeesuksen reaktiosta omaan tuomioonsa. Jeesus ei puhu mitään. Se johtuu siitä, että Jeesus tiesi koko ajan, mitä kohti hän oli menossa. Jeesus oli käynyt oman kamppailunsa jo Getsemanessa. Ennen kuin kiinniottajat tulivat, Jeesus oli jo valmistautunut tuomioon. Se ei ollut hänelle yllätys. Mutta se miten tämä tuomio hänelle luettiin on merkillepantavaa.

Evankeliumit kertovat, että sekä Pilatus että Herodes olivat tutkineet Jeesusta ja todenneet hänet syyttömäksi. Oikeus totesi Jeesuksen viattomaksi, mutta oikeus ei toteutunut. Siitä huolimatta Jeesus tuomitaan kuolemaan. Miten tämä on mahdollista?

Lainmukainen yhteiskunta sulki silmänsä ja antoi kansan mielivallan päättää. On huomionarvoista, että Pilatus ei ollut kovin halukas antamaan Jeesusta tuomittavaksi kuolemaan. Mutta hän pelkäsi vielä suurempaa verenvuodatusta. Jos jonkun veri ei kohta ristillä vuotaisi, niin se kireä ja jännittynyt tai jopa hurjistunut kansan mieliala räjähtäisi Pilatuksen silmille. Avointa kapinaa olisi paljon vaikeampi käsitellä. Yhden viattoman ihmisen elämä ei siinä vaakakupissa sitten enää paljon merkinnyt. Jos levottomat kansanjoukot asettuvat aloilleen, niin se riittää. Tämä on inhimillinen selitys tapahtuneelle.

Mutta myös muita tekijöitä on hyvä huomata. Se että Jeesus tuomitaan kuolemaan ei ole mikään yhden ihmisen päätös. Kansanjoukot halusivat hänen kuolevan. Se merkitsee sitä, että kaikki ovat syyllisiä hänen kuolemaansa. Koko maailmaan pesiytynyt pahuus näkee tilaisuutensa tulleen eikä ole siksi ääneti.

Jeesus joutui vastakkain ihmisten pahuuden kanssa siksi, että hän sanoi totuuden. Hän oli häikäisevä valo, joka tuli  pimeään. Mitä kirkkaampana valo loistaa sitä sietämättömämmäksi käy. Ihmisen sielunrauhaan sopii taas parhaiten se, että pysyy poissa valosta. Inhimillinen turvallisuus, johon kuuluu laskelmointi ja valehteleminen, ei suvaitse totuutta. Siksi sen on ryhdyttävä vastatoimiin, että ei tulisi paljastetuksi.

Muistatko elämästäsi tapauksia, joissa olet väärentänyt totuutta, jotta suurempi valhe ei paljastuisi. Uskon, että valhe yhdistää kaikkia ihmisiä – niin hyviä kuin pahoja. Jokaisella meistä on varjomme. Se kulkee aina mukanamme, vaikka emme sitä haluaisi seuraamme. Siksi me emme ole vain evankeliumien tapahtumien sivusta seuraajia, vaan me olemme siellä mukana ja huudamme peloissamme: Ristiinnaulitse, peittäkää valo.

Kun kuulemme Jeesuksen elämästä ja kohtalosta, sydämemme heltyy. Tunnemme vihaa sitä vääryyttä kohtaan, minkä kohteeksi Jeesus joutui. Mutta samalla olemme valmiit myös petokseen, me olemme valmiit turvaamaan oman pimeytemme vaikka olemme kristittyjä. Annamme väärän todistuksen lähimmäisestämme ja lähetämme silmää räpäyttämättä Kristuksen kuolemaan.

Niin syvää on pimeys. Todellista pimeyttä oli se, että iankaikkisen elämän ja valon lähde haluttiin surmata. Pimeyttä on se, että me yhtä lankeamme. Emme puolusta syytöntä, vaan ajamme vain omaa etuamme syyttömien ja viattomien kustannuksella. Se ei poikkea mitenkään siitä, että olisimme huutamassa paikan päällä Jeesukselle kuolemantuomiota. Joka kerta kun kiellämme Kristuksen, me yhdymme tuohon kuolemaa huutavien kuoroon.

Mitä pidemmälle hiljaista viikkoa etenemme, sitä syvemmäksi ihmisten pimeys käy. Mutta tämä pimeys, jossa elämme ja vastustamme Jumalaa, on juuri se vankila, josta me emme omin voimin kyenneet vapautumaan. Se on vankila, jossa elämä on kuolemaa, se on vankila, jonka valo on pimeyttä. Mutta se on vankila, jonka portit Jeesus särkee. Hän avaa meille tien elämään. Hän johtaa meidät elämän lähteen Jumalan luokse.

+ + + +

 hiljainen viikko – pysähdymme tarkastelemaan sitä, mitä Jeesukselle tapahtui. Mitä hän kohtasi: kärsimyksiä, pilkkaa, kidutusta, häpeällisen kuoleman.

Tarkoitus ei kuitenkaan ole vain palauttaa mieleen mitä tapahtui. Ei muistaminen ylipäätänsä mitään auta, vaan sen oivaltaminen, että miksi näin tapahtui tai se, että näin ei olisi tarvinnut tapahtua.

Jeesus olisi voinut väistyä. Hän olisi voinut paeta, astua syrjään. Hän olisi voinut olla tulematta maan päälle. Meille se olisi merkinnyt tuhoutumista.

Mutta Jeesus tuli. Hän otti ristin ja suostui kärsimykseen. Ei siksi että hän rakasti kärsimystä, vaan siksi, että hän rakastaa jokaista ihmistä.

Katsoessamme näitä tapahtumia. Me emme saa jäädä ulkopuolisiksi tarkkailijoiksi. Evankeliumi kutsuu meidät keskelle näitä tapahtumia. Meidän on huomattava oma osallisuutemme tapahtumiin. Me olemme Pietari joka kieltää Kristuksen. me olemme Pietari joka katuu ja itkee katkerasti. Me olemme Juudas joka kavaltaa hänet. Me olemme kansa joka huutaa Jeesukselle tuomiota. Me olemme Pilatus, joka pesee kätensä tilanteesta ja lähettää Jeesuksen kuolemaan. Me olemme rikollinen Barabbas, joka vapautetaan Jeesuksen sijasta. Me olemme sotilaita, jotka pilkkaavat, sylkevät ja lyövät Jeesusta. Me olemme Simon kyreneläinen, joka saa kantaa Jeesuksen ristiä.

Hiljaisen keskiviikon hartauspuhe

Johanneksen evankeliumin 19:1-16 kohtaan

Jeesus tuomitaan

Evankeliumissa Jeesusta kuulustellaan ja lopulta tuomitaan. Hänen kuninkuuttaan pilkataan. Se tehdään naurunalaiseksi, kuninkaanviitalla ja orjantappurakruunulla. Häntä lyödään.

Meille kuulijoille on koko ajan selvää, että Jeesusta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Hirvittävä vääryys tapahtuu inhimillisen oikeuskäsityksen mukaan. Puhutaan oikeusmurhasta. Syytön mies tuomitaan.

Sotilaiden käytöksen me saatamme jotenkin ymmärtää. he olivat tottuneet karkeisiin otteisiin. Heille voiman ja väkivallan käyttäminen tavallista. Eivät he ketään muutakaan vangittua kohdelleet helläkätisesti. Mutta kansan julmuus ja armottomuus hyväntekijäänsä kohtaan on käsittämätöntä. Mistä tuo huuto: ’ristiinnaulitse’ oikein kumpuaa. Mikä saa heidät yltymään tuollaiseen verenhimoon ja sokeuteen. Onhan kysymyksessä heidän oma heimolaisensa. Luulisi että juutalaisilla oli yksi yhteinen vihollinen, roomalaiset. Mutta nyt he yksimielisesti tunnustivat pakanallisen keisarin omaksi hallitsijakseen ja käänsivät selkänsä Jumalalle. ”Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari

Hiljaisen viikon keskiviikko             Matt 27:11-32

Hiljaisen viikon aikana tarkastellaan niitä tapahtumia, jotka tapahtuivat yhden vuorokauden aikana: Getsemanen illasta – perjantain kuolemanhiljaisuuteen. Hiljaisen viikon maanantaina Jeesus otettiin kiinni, eilen tiistaina häntä kuulusteltiin. Häntä vastaan on esitetty vääriä syytöksiä. Pietari on kieltänyt tuntevansa Jeesuksen. Jeesus on viety Pilatuksen eteen. Tänään tuomio annetaan ja matka Golgatalle alkaa.

Kun lapsena koululaisena kuulin Jeesuksen kohtalosta minua kiukutti se epäoikeudenmukaisuus ja vääryys, joka Jeesusta kohtasi. Tunsin pienessä sydämessäni pyhää vihaa. Sen verran ymmärsin asioita, että tiesin mitä merkitsevät valheelliset syytökset, mitä merkitsee toisen pilkkaaminen ja lyöminen. Ajatukseni olivat vähän samanlaiset kuin antiikin sotapäälliköllä, joka oli kääntynyt kristinuskoon. Kun hän kuuli Jeesuksen viattomasta kärsimyksestä, hän huudahti ääneen: Jos minä joukkoineni olisin ollut siellä, ei Kristusta olisi ristiinnaulittu.

Tunne oli toisaalta oikea. Siinä oli kysymys myötätunnosta vääryyttä kärsinyttä kohtaan. Mutta samalla tajuamme myös senkin, että oli hyvä, että kyseinen sotapäällikkö ei ollut siellä paikalla. Jumalan pelastussuunnitelma eteni juuri näin. Jumala oli valinnut meille käsittämättömän kärsimisen ja uhrautumisen tien. Kristuksen tuli kärsiä ja kuolla ja kolmantena päivänä nousta kuolleista.

Kun hiljaisella viikolla pysähdymme kuuntelemaan evankeliumia huomaamme, että vaikka vuosisatoja on välissä, niin me olemme sittenkin läsnä. Emme sivustaseuraajia, vaan syvästi osallisina kaikessa siinä mitä Jeesukselle tapahtuu. Yllättäen me löydämmekin itsemme eri tilanteissa.

Muistatko omasta elämästäsi tapauksia, joissa olet väärentänyt totuutta, jotta suurempi valhe ei paljastuisi. Uskon, että valhe yhdistää kaikkia ihmisiä. Siksi me emme olekaan vain evankeliumin tapahtumien sivustaseuraajia, vaan me olemme siellä mukana. Ja me huudamme peloissamme Pilatuksen kysymykseen, mitä Jeesukselle on tehtävä: Ristiinnaulitse. Tuo piha, jolla Jeesus tuomitaan, on se näyttämö jolla elämässämme olemme olleet monta kertaa ja palaamme sinne aina uudestaan.

Joka kerta kun annamme väärän todistuksen lähimmäisestämme tai olemme valmiit turvautumaan petokseen turvataksemme oman pimeytemme ja oman valheemme, me samalla lähetämme silmää räpäyttämättä Kristuksen kuolemaan.

Niin syvää on pimeys. Todellista pimeyttä oli se, että iankaikkisen elämän ja valon lähde haluttiin surmata. Pimeyttä on se, että me yhä lankeamme. Emme puolusta syytöntä, vaan ajamme vain omaa etuamme syyttömien ja viattomien kustannuksella. Se ei poikkea mitenkään siitä, että olisimme huutamassa paikan päällä Jeesukselle kuolemantuomiota. Meidän on nyt sitä ehkä vaikea hyväksyä. Mutta joka kerta, kun kiellämme Kristuksen, me yhdymme tuohon kuolemaa huutavien kuoroon.

Hämmästyttävää on, että Jumalalle riittää sääliä meitä kohtaan, vaikka me olemme niin säälimättömiä. Juuri siksi Jeesus tuli, jotta hän vapauttaisi meidät vangitut, päästäisi pois rangaistuksen alta niin kuin Barabbaan. – Sinä saat siksi olla myös tuo Barabbas, murhamies, joka vapautettiin ristiltä. Sinä saat kokea sitä hämmästyttävää jopa alkeellista iloa siitä, että syyllinen julistetaan syyttömäksi. Sinä saat anteeksi, pääset vapauteen ja valoon, kun Jeesus astuu puolestasi tuomittavaksi.

Tuo evankeliumin valo voi tulla edelleen suuremmaksi, kun sinä olet tuo Simon kyreneläinen ja ’via dolorosalla’ kärsimysten tiellä seuraat Jeesusta hänen ristiään kantaen. Jeesus on kutsunut meidät seuraajikseen – ristin kantajiksi. Että me olisimme hänen suuna ja käsinään. Kantaisimme maailman hätää rukouksessa elämän herralle. Ja kantaisimme elämän antavan ristin sanoman kuoleman pimeisiin laaksoihin kärsimyksen ja kuoleman keskelle.

Kristus kärsii, Jumala taistelee meidän puolestamme. Meidän on oltava hiljaa.

Hiljaisen viikon keskiviikko

Matt 27:11-32

Hiljaisen viikon saarnat ovat vaikeita sillä Raamatun kertomukset kuvaavat silmiemme eteen hyvin voimakkaasti nuo tapahtumat. Saarnalla on taipumus vain latistaa evankeliumin havainnollinen kuvaus selityksillä ja historiallisella tiedolla – ja kuitenkaan meille ei ole tärkeää tietää montako kiloa risti painoi ja minkälainen ruoska roomalaisilla sotilailla oli käytössä.

Hiljaisella viikolla hämmästelemme kaikkea sitä, mitä Jeesukselle tapahtui. Olemme ikään kuin sivusta seuraamassa Jeesuksen viimeisiä päiviä.

Haluankin aluksi kysyä sinulta, oletko sinä joskus nähnyt viattoman ihmisen kärsivän? Oletko nähnyt, kun joku joutuu ilman omaa syytään pilkan tai väkivallan kohteeksi? Se on hyvin surullista katseltavaa.

Erilaisia esimerkkejä löytyy lähiympäristöstämme, vaikkapa koulukiusaamisen tai työpaikkakiusaamisen piiristä. Tänään, evankeliumin tapahtumissa, mittakaava on kovin toisenlainen. Niin viattomuuden suhteen kuin myös sen kärsimyksen suhteen, mikä Jeesuksen kannettavaksi tulee. Synnitön Jumalan Poika tuomitaan sellaiseen kuolemaan, jolla oli tarkoitus häpäistä alhaiset rikolliset.

Sekä Pilatus että Herodes molemmat olivat tutkineet Jeesusta ja todenneet hänet syyttömäksi. Oikeus totesi Jeesuksen viattomaksi, mutta oikeus ei toteutunut. Jeesus tuomitaan kuolemaan. Mutta Barabbas joka oli todettu syylliseksi murhaan ja kapinaan sai vapauden.

Tämä epäoikeudenmukainen tuomio Jeesusta kohtaan tapahtui yhteiskunnan päättäjien suostumuksella. Lainmukainen yhteiskunta sulki silmänsä ja päästi Jeesuksen kansan mielivallan heiteltäväksi. Kansa huusi hirmustuneena. Me tarkkailemme ulkopuolisina tapahtumia ja ihmettelemme, mistä tätä lynkkausmieliala johtui. Miten tällainen räikeä vääryys ja oikeusmurha saattoi tapahtua? Voimmeko vedota tuon ajan raakalaismaisuuteen ajatellen, että heillä ei ollut sellaista sivistystä kuin meillä on?

Roomalaiset olivat ylpeitä lakikokoelmastaan ja oikeusjärjestyksestään. Jeesus joutui oikeusmurhan kohteeksi siksi, että hän oli vaarallinen inhimillisestä näkökulmasta katsottuna. Hän oli vaarallinen siksi, että hän sanoi totuuden. Jeesus oli häikäisevä valo, joka tuli pimeään maailmaan. Mitä kirkkaampana valo loistaa sitä sietämättömämmäksi se käy.

Ihmisen sielunrauhaan taas sopii parhaiten se, että pysyy poissa valosta. Inhimillinen turvallisuus, johon kuuluu laskelmointi ja valehteleminen, ei suvaitse totuutta. Siksi sen oli ryhdyttävä vastatoimiin, jotta ei tulisi paljastetuksi.

Muistatko omasta elämästäsi tapauksia, joissa olet väärentänyt totuutta, jotta suurempi valhe ei paljastuisi. Uskon, että valhe yhdistää kaikkia ihmisiä. Siksi me emme olekaan vain evankeliumin tapahtumien sivustaseuraajia, vaan me olemme siellä mukana. Ja me huudamme peloissamme: Ristiinnaulitse.

Kun luemme Jeesuksen elämästä tai kuulemme hänen vaiheistaan, niin sydämemme heltyy, mutta tosiasiassa me olemme myös valmiit petokseen, me olemme valmiit turvaamaan oman pimeytemme, vaikka olemmekin kristittyjä. Annamme väärän todistuksen lähimmäisestämme ja lähetämme silmää räpäyttämättä Kristuksen kuolemaan.

Niin syvää on pimeys. Todellista pimeyttä oli se, että iankaikkisen elämän ja valon lähde haluttiin surmata. Pimeyttä on se, että me yhä lankeamme. Emme puolusta syytöntä, vaan ajamme vain omaa etuamme syyttömien ja viattomien kustannuksella. Se ei poikkea mitenkään siitä, että olisimme huutamassa paikan päällä Jeesukselle kuolemantuomiota. Meidän on nyt sitä ehkä vaikea hyväksyä. Mutta joka kerta, kun kiellämme Kristuksen, me yhdymme tuohon kuolemaa huutavien kuoroon.

Mitä pidemmälle etenemme hiljaista viikkoa, sitä syvemmäksi ihmisten pimeys käy. Muista evankeliumeista tiedämme, että tuomion ilmoittamisen jälkeen Jeesusta kidutettiin ruoskimalla, pilkattiin ja syljettiin ja lähdettiin kuljettamaan teloituspaikalle kahden rikollisen kanssa. Ja niin kuin muidenkin tuomittujen, Jeesuksen oli kannettava itse ristinsä poikkipaalu kaupungista sen ulkopuolelle. Tuo tehtävä oli ruoskitulle Jeesukselle ylivoimainen. Hän kaatui tiellä.

Pieni pilkahdus valoa keskellä kärsimyksen tietä on se, että ristin ottaa nyt toinen mies, Simon kyreneläinen. Jeesuksen kärsimykseen tulee pienen pieni helpotus. Hän saa kanssamatkaajan, vierelläkulkijan. Siitä huolimatta, että Simon pakotettiin tuohon tehtävään.

Kun me katselemme Jeesusta hoipertelemassa ja kompastelemassa kärsimysten tiellä piikkikruunu otsallaan, selkä ja polvet verillä, me tunnemme sääliä ja surua. Jeesus sanoo meille kuitenkin: ”Älkää itkekö minua. Itkekää itseänne.” Meidän on huomattava siis itsemme tässä kertomuksessa ja omassa elämässämme. Emme ole sivustaseuraajia. Me olemme keskellä evankeliumin tapahtumia ja keskellä omaa elämäämme. ”Itkekää itseänne” sanoo Jeesus. Eikö meidän olekin itkettävä sydämemme kovuutta ja säälimättömyyttä sillä juuri me olemme huutamassa Jeesusta ristille ja vaatimassa väärää tuomiota viattomalle.

Hämmästyttävää on, että Jumalalle riittää sääliä meitä kohtaan, vaikka me olemme niin säälimättömiä. Juuri siksi Jeesus tuli, jotta hän vapauttaisi meidät vangitut, päästäisi pois rangaistuksen alta niin kuin Barabbaan. – Sinä saat siksi olla myös tuo Barabbas, murhamies, joka vapautettiin ristiltä. Sinä saat kokea sitä hämmästyttävää jopa alkeellista iloa siitä, että syyllinen julistetaan syyttömäksi. Sinä saat anteeksi, pääset vapauteen ja valoon.

 Tuo valo voi tulla edelleen suuremmaksi, kun sinä olet tuo Simon kyreneläinen ja seuraat Jeesusta ristiä kantaen. Se on suurinta iloa meidän Herrallemme, kun saamme antaa hänelle pienen kevennyksen suuren murheen keskellä.

Pimeyden verkko tihenee kärsimysviikon myötä. Salassa ihmisiltä, Jumalan suunnitelma etenee. Valo, joka on kaikkea pimeyttä suurempi, seuraa Jeesusta tämän kaatuessakin via dolorosalla.

Kristus kärsii, Jumala taistelee meidän puolestamme. Meidän on oltava hiljaa.

Keskiviikko

– Kuullessamme evankeliumia meidän on samalla ymmärrettävä, että myös me olemme tuomiolla. Tuomarina ei ole Pilatus eikä armahduksesta päätä kansa. Ja jos päättäisikin, ei ole ollenkaan varmaa, että meidät huudettaisiin vapaaksi.

– Tuomarina on Jumala. Oikeudenkäynnin syy on majesteettirikos Jumalaa vastaan. Me olemme pilkanneet häntä, jonka varassa on koko elämämme.

– Barabbas oli ensimmäinen, joka kokee, että Jeesuksen kuolema tekee vapaaksi. Barabbasta ei vapautettu siksi, että häntä rakastettiin. Ehkä hän jatkoi edellistä elämäntapaansa ja joutui uudelleen ristiinnaulitsemisen tosiasian eteen, jossa kukaan ei tullutkaan enää hänen tilalleen. Hänet vapautettiin siksi, että kansa vihasi toista paljon enemmän.

Blogin Puujalka johdantoteksti Hiljaiseen keskiviikkoon 1.4.2015

Jeesus tuomitaan kuolemaan

Evankeliumissa Matt 27:11-32 Pilatus kuulustelee Jeesusta, mutta Jeesus on hiljaa eikä vastaa yhteenkään hänen kysymykseen. Usein Pilatus esitetään haluttomaksi tuomitsemaan Jeesus, mutta kansan painostuksen tähden hän antaa periksi. Hän antaa heille mahdollisuuden valita Barabbaksen ja Jeesuksen välillä. Barabbas oli kuuluisa mies, mahdollisesti jonkinlainen kapinaliikkeen johtaja. Rikollinen haluttiin vapaaksi ja viaton Jeesus sai kärsiä.

Kun Pilatus kysyi perusteita Jeesuksen tuomioon, vastauksena oli entistä kovempaa huutoa: Ristiinnaulittakoon!

Kuulija voi evankeliumin äärellä tehdä sisäistä matkaa ja tarkkailla itseään eri roolien kautta, jotka tapahtumien äärellä avautuvat.

Olenko minä niinkuin Pilatus, joka pesen käteni koko asiasta? Koitan ensin järjen ja oikeudenmukaisuuden edustajana pitää Jeesuksen puolta, mutta en kuitenkaan halua liata käsiäni hänen tähtensä. Asia ei kuulu minulle, olen ulkopuolinen tähän tapaukseen. Yhden Jeesuksen kohtalo ei liikuta minua puoleen eikä toiseen. Mikä minut saa välinpitämättömäksi suhteessa Jeesukseen?

Olenko kuin Barabbas, rikollinen, joka pääsee vapaaksi harjoittamaan entistä rikollisen elämää kansansuosion saattamana? Vapautuminen on iloa, mutta suhteessa Jeesukseen se on vain vahingoniloa. Se pitää Jeesusta tyhmänä kun tämä ei puolustautunut. Tyhmälle ei tarvitse olla kiitollinen. Kiitollinen hän on kansalle, joka huudollaan vapautti hänet ja samalla oikeuttivat hänen rikollisen elämänsä.

Olenko osa kansanjoukkoa, joka huutaa muiden mukana juuri sitä, mikä kulloinkin on muodissa: Eilen ”hoosianna”, tänään ”ristiinnaulitse”? Tämä on pelkurin tie, toisaalta laiskan ihmisen tie. On helppoa, kun ei tarvitse ottaa kantaa, asettaa itseään etulinjaan, jossa voi joutua ottamaan iskuja vastaan.

Olenko raaka sotilas, joka vääntää orjatappurakruunun Jeesuksen päähän, lyö häntä, sylkee ja pilkkaa? Barabbaksen tavoin hän näkee Jeesuksen heikkouden edustajana. Vain vahvat pärjäävät. Joka antautuu lyötäväksi ei ansaitse kunnioitusta. Joka ei puolusta rajojaan ja koskemattomuuttaan on halveksunnan arvoinen.

Vai olenko Simon kyreneläinen, joka kannan Kristuksen ristiä, saaden osaksi hänelle tulevaa pilkkaa?

Ristinkantajiksi Jeesus meitä kutsuu. Viime kädessä risti on Jeesuksen. Hän kärsii meidän puolestamme. Meidät vapautetaan mutta toisin kuin Barabbas – ei kansan huutoäänestyksellä vaan Jumalan armosta. Se koskettaa minuuteni syvintä kohtaa. Kansan suosio hivelee Barabbasta hetken aikaa, kun saa tunnustusta. Mutta Jumalan mielisuosio tekee minusta kokonaan uuden ihmisen. Olen armahdettu syntinen. Näen Jumalan, itseni ja maailman uudessa valossa.

Hiljainen keskiviikko 8.4.2020

Ennen palveluksen alkua

Hetken kuluttua alkaa hiljaisen keskiviikon rukoushetki. Sitä täällä kirkossa ovat toteuttamassa: a, b, c. – mitä musiikkeja soitetaan…

Tämä rukoushetki, minkä vietämme on lyhyt. Voit ajatella, että siinä on kutsu todelliseen hiljentymiseen, mikä ei tapahdu minkään laitteen äärellä, vaan Raamatun ääressä.

Jos mahdollista, laita tämän hartauden jälkeen kaikki laitteet hiljaiselle ja syrjään niin, että ne eivät häiritse eikä  piippaa, että eivät vie huomiotasi.

Anna itsellesi 5 hiljaista minuuttia tai edes kaksi.

Jätä kaikki murheet ja huolet hetkeksi syrjään. Anna hartaudessa kuulemasi lausee jäädä mieleesi tai ole vain hiljaa. Ehkä rukoilet toistaen yksinkertaista lausetta: Herra jeesus Kristus Jumalan Poika, ole minulle syntiselle armollinen.

Kun olet näin tehnyt, siunaa itsesi ristinmerkillä ja jatka iltaasi

Alkumusiikki: 

Johdanto – lausuttuna

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (+)

Evankeliumit ovat syntyneet Jeesuksen kärsimyskertomusten ympärille. Hiljaisella viikolla olemme evankeliumien ytimessä – pysähdymme tarkastelemaan Jeesuksen viimeistä vuorokautta: viimeistä yhteistä ateriaa oppilaiden kanssa, hänen kiinniottamista, kuulustelua, pilkkaamista, nyrkiniskuja, kidutusta, kansan hylkäämistä ja lopulta häpeällistä kuolemaa.

Tarkoitus ei kuitenkaan ole vain palauttaa mieleen mitä tapahtui, vaan tiedostaa, miksi näin tapahtui tai mitä, jos näin ei olisi tapatunut.

Jeesus olisi voinut väistyä. Hän olisi voinut valita toisen tien. Mutta hän suostui kärsimykseen. Ei siksi että hän rakasti kärsimystä, vaan siksi, että hän rakastaa sinua ja jokaista meistä. Ei siksi, että meissä olisi jotakin rakastettavaa, vaan siksi, että Jumala on rakkaus. Hän rakastaa meitä laadustamme riippumatta.

Joh. 19: 1-16

Pilatus käski ruoskia Jeesuksen. Sotilaat väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä ja pukivat hänet purppuranpunaiseen viittaan. Toinen toisensa jälkeen he tulivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Ole tervehditty, juutalaisten kuningas”, ja läimäyttivät häntä kasvoihin.
Pilatus meni taas ulos ja sanoi juutalaisille: ”Minä tuon hänet tänne osoittaakseni, etten pidä häntä syyllisenä mihinkään rikokseen.” Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppuranpunainen viitta yllään, ja Pilatus sanoi: ”Katso: ihminen!” Kun ylipapit ja heidän miehensä näkivät Jeesuksen, he rupesivat huutamaan: ”Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!” Pilatus sanoi heille: ”Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa. Minä en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään.” Juutalaiset vastasivat: ”Meillä on lakimme, ja lain mukaan hän on ansainnut kuoleman, koska hän väittää olevansa Jumalan Poika.”


Tämän kuullessaan Pilatus kävi yhä levottomammaksi. Hän meni takaisin palatsiin ja kysyi Jeesukselta: ”Mistä sinä olet lähtöisin?” Mutta Jeesus ei vastannut hänelle. ”Etkö puhu, vaikka minä kysyn?” Pilatus sanoi. ”Etkö tiedä, että minulla on valta päästää sinut vapaaksi ja valta ristiinnaulita sinut?” Jeesus vastasi: ”Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Siksi on suurempi syyllinen se ihminen, joka on minut sinulle luovuttanut.”

Pilatus yritti nyt saada Jeesuksen vapautetuksi. Mutta juutalaiset huusivat: ”Jos päästät hänet vapaaksi, et ole keisarin ystävä! Joka korottaa itsensä kuninkaaksi, nousee keisaria vastaan.”
Nämä sanat kuultuaan Pilatus toi Jeesuksen ulos ja asettui tuomarinistuimelleen niin sanotulle Kivipihalle, jonka hepreankielinen nimi on Gabbata. Tämä tapahtui pääsiäisen valmistuspäivänä puolenpäivän aikaan. Pilatus sanoi juutalaisille: ”Tässä on teidän kuninkaanne.” Juutalaiset huusivat: ”Pois! Pois! Ristiinnaulitse hänet!” Pilatus sanoi heille: ”Pitääkö minun ristiinnaulita teidän kuninkaanne?” Mutta ylipapit vastasivat: ”Ei meillä ole muuta kuningasta kuin keisari.” Silloin Pilatus heidän vaatimuksestaan luovutti Jeesuksen ristiinnaulittavaksi.

PUHE

Evankeliumi käisttelee tänään enemmän Pilatusta kuin Jeesusta. Hänen päätöksen tekemisen prosessia on kuvattu. Passio on oikea sana kuvaamaan tapahtumien kulkua. Jeesus on passiivinen, hänelle tapahtuu asioita.  Hän on kohteena iskuille ja huutamiselle. Mutta hän on ollut aktiivinen siinä, että on suostunut tähän kärsimykseen.

Pilatus toisin kuin Jeesus on aktiivinen, omasta mielestään. Hän yrittää muuttaa kansan mieltä suopeaksi Jeesusta kohtaan. Hän on kaiken aikaa myötätuntoinen Jeesusta kohtaan.

Hän vastusti kansan murhaavaa mielipidettä ja yritti esittää Jeesuksen heille sellaisena, että kansa rauhoittuisi ja antaisi murhannimonsa laantua. Hän käski ruoskia Jeesuksen, jotta kansa sanoisi, että nyt riittää, ei enää verenvuodatusta, mutta ei onnistunut.

Kansan huutamiseen hän vastasi ettei halua naulita häntä, tehkää se itse. Pilatus keskustelee Jeesuksen kanssa ja koittaa häneltä vahvemmin saada vakuutusta omalle päätökselleen, että Jeesus on syytön. Mutta Jeesus ei enää juuri puhu mitään. Hän antaa enemminkin ymmärtää,  että Pilatus on joutunut pelinappulaksi suurempien voimien keskellä. Kun Pilatus yrittää tehdä itseään tärkeäksi viittaamalla omaan valtaansa, Jeesus osoittaa, että Pilatus on hänen tarinansa sivuhenkilö. Jeesuksen mukaan Pilatuksella ei ole todellista valtaa. Nytkään hänen valtansa ei riittänyt siihen, että hän olisi antanut Jeesuksen elää. Pilatus antoi enemmistön äänelle periksi.

Hän oli reaalipoliitikko. Hänen on hallittava Jerusalemia vielä Jeesuksen kuoleman jälkeenkin. Jos hän tällä tavalla saa tilanteen rauhoittumaan, se on hyväksyttävä hinta. Toisaalta jos Jeesuksella olisi ollut paljon kannattajia, jotka alkavat levottomasti liikehtiä, Jeesuksen kuolemalla voisi olla arvaamattomat seuraukset. Mutta puolustavia ääniä ei juuri kuulunut.

Ihmisten aktiivisuus Jeesuksen tuomitsemisessa on sekin vain pientä kuohuntaa, kuplia veden pinnalla. Todelliset vaikuttavat tekijät ovat syvemmällä. Jumalalliset voimat liikuttelivat tapahtumia.

Siksi Jeesus ei joutunut ristille juutalaisten hallitusmiesten vaatimuksesta tai Pilatuksen sallimuksesta. Vaikuttava voima on Jumalan oma toiminta, jossa Jumalan suunnitelma ihmisten pelastamiseksi eteni varmoin askelein.

Jeesus sanoo Pilatukselle ”Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Siksi on suurempi syyllinen se ihminen, joka on minut sinulle luovuttanut.

Tällä tarkoitetaan tuossa tilanteessa kavaltaja Juudasta. Hän antoi ystävänsä vangitsijoiden käsiin. Mutta kun ajattelen asiaa lähemmin, siinä nostetaan meidän jokaisen syyllisyys esille. ”suurempi syyllinen on se ihminen, joka on minut sinulle luovuttanut.” Sinä olet se mies tai nainen.

Syyllisyys kalvaa jäseniämme. Mutta emme halua joutua maksamaan virheistämme, emme halua myöntää syyllisyyttämme emmekä vastuutamme. Meille käy aivan hyvin se, että joku syytön kärsiii puolestamme, vastaa meidän rikoksistamme, ottaa vastuun eli seuraukset. Että me pääsemme pälkähästä. Haluamme unohtaa asian, että sitä edes on tapahtunutkaan. Sellaistako on kristityn vapaus.

Ei. Meidät on todella ostettu vapaaksi. Mutta vapautta se on meille vasta silloin, kun meille julistetaan syyllisyytemme anteeksi. Se tapahtuu vain tunnustamalla oma syyllisyytensä ja katsomalla ristille, uskoen että Jeesuksen tähden minä saan anteeksi. Hänet on tuomittu puolestani.

Barabbas pääsi pälkähäst, mutta hänkin olisi tullut vapaaksi vasta tunnustamalla, minun tähteni.

Muussa tapauksessa meistä tulee vain karkulaisia. Tuhlaajalapsen matka jatkuisi, kun tarkoitus on päästä kotiin.

Risti on meidän kotiovemme ,vapautemme elämämme ja sovintomme.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s