I) Pääsiäinen

Paasiainenhttp://rukousveljesto.net/KVKuvat/28A.pdf

Pääsiäisen tekstit: Pääsiäisyö  / Pääsiäispäivä

Pääsiäispäivän teemoja

– toivo

– voitto kuolemasta

– haudoilla käynti. Käymme omaistemme haudoilla Jeesuksen läheisten tavoin. mutta niin kuin Jeesuksen hauta oli tyhjä, tulee kerran kaikki haudat antamaan kuolleensa

– kivi on poissa

– valo pimeys

– auringon nousu

– luominen, uusi luominen

– kasteen muistaminen

– vankeudesta vapautuminen

– juutalaisten pääsiäinen (orjuudesta vapaaksi) kristittyjen pääsiäinen (synnin orjuudesta vapaaksi) – pimeyden voimat vastustivat, Egyptin ruhtinas ei halunnut päästää orjiaan. Viimeisen vitsauksen esikoispoikien kuoleman välttivät israelilaiset vain pääsiäislampaan veren suojassa.

Teemoja Carl Norbyn kirjasta Homileettinen käsikirja WSOy 1917

Kristus elää – mekin saamme elää

1) Kristus elää, nyt voi usko elää

            emme voi elää vailla uskoa. Usko kannattelee koko elämäämme. Usko    ihmisiin ei kelpaa. Kristus elää ja siksi voi uskokin elää. Se on uskoa      anteeksiantamukseen ja iankaikkiseen elämään

2) Kristus elää, nyt voi rakkaus elää

            elämä vailla rakkautta on helisevä vaski. Jeesus on rakastanut meitä kaikkein eniten ja hän on sytyttänyt rakkauden muidenkin sydämiin. rakkaus olisi pian sammunut, jos Jeesus ei olisi noussut kuolleista. Kun usko kuolee, sammuu  rakkauskin.

3) Kristus elää, nyt voi toivo elää

            elämä vailla toivoa ja päämäärää ei ole elämää. sellaiselta elämältä on   kadonnut arvo. Jos kuljemme kohti täydellisyyden päämaalia, iankaikkista elämää kohti, silloin kaikki on toisin. Kristillinen toivo on tosiasia. Jeesus elää. Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata. Kerran on iankaikkisuuden pääsiäisaamu koittava.

Kristuksen ylösnousemus on avannut tien

1) tie on avoinna hänen luokseen.

            naiset mennessä haudalle ajattelivat tien olevan lukittu suurella kivellä. Mutta     tie elävän Mestarin luo oli avoinna. Kivi oli poissa sen merkkinä, että tie oli     avoin. Jos Jeesus olisi kuollut, olisi tie hänen luokseen suljettu. Mutta Jeesus         elää.

2) tie on avoinna veljien luo

            oppilaspiiri oli hajonnut Jeesuksen kuoleman jälkeen. epäilys ja hajaannus        olivat vallalla. sydänten ovet olivat suljetut. pelko piti lukittujen ovien takana.         Jeesus kokoaa hajonneet opetuslapsensa. Hän tuli heidän luokseen ja pitää     heidät koossa.

3) tie on avoinna iankaikkiseen elämään

            Kuoleman ja katoavaisuuden kivi painoi meitä raskaana. Paratiisin portit olivat   suljettuina ja tie tukossa elämän puun luokse. Mutta kivi on vieritetty pois       hautakammion oven suulta. tie on avoinna iankaikkisen elämän valtakuntaan.

Juutalaisten pääsiäisenä

– muisteltiin sitä, miten koston enkeli kulki niiden talojen ohi, jotka olivat merkityt verellä. Noissa taloissa oltiin lukittujen ovien takana. Silloin juutalaiset pääsivät vapauteen orjuudesta.

– meitä on orjuuttanut synti, kuolema, ja saatana. Jeesus vapauttaa meidät tästä orjuudesta. Pääsiäinen on pääsinpäivä, me pääsemme vapaaksi

Kivi on vieritetty

1) Herran haudalta – Jeesus elää

2) Hänen omiensa sydämiltä – kun Jeesus elää on sovinto ja rauha saatu aikaan Jumalan kanssa

3) Kuolleittemme haudoilta – meillä on iankaikkisen elämän toivo. Riemuitseva seurakunta ja kaikkien pyhien yhteys on todellisuutta.

Minne viittaa pääsiäisen evankeliumi

1) Omaan suruiseen sydämeen ja kysyy meiltä: etsittekö Jeesusta Kristusta, joka oli ristiinnaulittu

2) Pimeään hautaan ja sanoo: Herra on noussut ylös. Pimeisiin hautoihin on koittanut valo

3) Tulevaan elämään ja lupaa: siellä saatte nähdä hänet

Tähän asti kirjasta Carl Norby  Homileettinen käsikirja WSOy 1917

paasiaisaamu

Saarnoja ja puheita

Pääsiäinen 2017 – Käärinliinat opetuslapsen silmin

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.

Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.
Joh. 20: 1-10

Pitkäperjantain kärsimystä ja kuolinkamppailua seurasi Jeesuksen kiireellinen hautaaminen ennen auringonlaskua ja ennen sapatin alkamista. Sapattina Jumala luomiskertomuksen mukaan lepäsi. Nyt lepäsi myös Kristus saatettuaan työnsä valmiiksi ja annettuaan henkensä Taivaallisen Isän käsiin. Mutta opetuslapset eivät tienneet tästä vielä mitään. Heidän usko ei ollut vielä herännyt.

Minkälainen oli aamu Jeesuksen oppilaiden keskuudessa, johon sapatin jälkeen herättiin? Se oli kovasti toisenlainen kuin palmusunnuntain ilo. Jeesus on kuollut. Kuolema oli todellista ja lopullista. Sapatti ei varmaankaan heille ollut lepoa. Kuoleman surua seurasi pelko siitä, että pian heidätkin otettaisiin kiinni.

Kaupungin johtajilla taas oli kevyt olo. Heitä vaivannut ongelma oli ratkaistu. Se oli pyyhitty pois päiväjärjestyksestä. He olivat saaneet tehtyä juuri sen, minkä toivoivat: Kitkettyä pois kumoukselliset ajatukset ja koko Jeesus-liikkeen. Jeesuksen teloitus oli häpeärangaistus vieläpä ankarimmasta päästä. Tuollainen irvokas ja brutaali ruumiin häpäiseminen oli niin perusteellista, että se ei jättänyt mitään selittelyn varaan. Tällaisen kohtalon omaava henkilö ei ole Jumalan profeetta vaan huijari ja hän on saanut sellaisen kohtalon, minkä jumalanpilkallaan ansaitsi.

Saattamalla Jeesus perusteellisesti häpeään, myös hänen kannattajansa joutuvat saman häpeän alle, eivätkä enää uskalla tulla kolostaan ja pian koko liike sammuu. Kukaan heistä ei uskalla enää sanoa olleensa Jeesuksen oppilas. Jeesuksen kannattajien liike oli nujerrettu kertakaikkisesti. Häpeä teki tehtävänsä. Sitä leimaa opetuslapset eivät halua kantaa. Se oli vain hiljaa nieltävä ja kadottava maisemista aloittamaan uutta elämää niiden rippeiden kanssa, mitä oli jäljellä. Oli kysymys oikeusmurhasta tai ei, sen ajan mediatodellisuus tai julkisesti tarjottu todellisuus jäi voimaan. Kun ihminen on leimattu ja maine viety, sitä ei saa takaisin. Siinä vaiheessa selittely on turhaa. Peli oli hävitty. Tarjolla ollut tulevaisuus ei ollut houkutteleva.

Voin kuvitella oppilaiden tuntevan vihaa Jeesusta kohtaan, kun hän ei piitannut heidän varoituksistaan. Opetuslapset olivat nimenomaisesti varoittaneen Jeesusta menemästä Jerusalemiin. Viime kerralla oli käydä huonosti, kun Jeesus lähes kivitettiin. Miksi hän ei kuunnellut oppilaitaan. Tämähän oli lähes tiedossa, että näin tulee käymään.

Tilanne oli katastrofaalinen. Mutta jotakin tapahtui, mikä muutti kertomuksen kulun. Hallitsijoiden manööveri Jeesus-liikettä kohtaan meni pieleen. Usko tapahtumien toisenlaiseen kulkuun lähti alulle tyhjältä haudalta. Jeesus on poissa? Kaikki evankeliumit kertovat tyhjästä haudasta. Magdalan Maria kävi haudalla varhain aamulla ja huomasi, että haudan suulta oli kivi poissa. Oliko hauta ryöstetty ja Jeesus viety pois, kuten hän epäili?

Sitä asiaa Pietari ja Johannes lähtivät selvittelemään. Miksi hautaa ei jätetty rauhaan? Kun Johannes ja Pietari saapuvat haudalle, he tutkivat sitä ymmärtääkseen, mitä siellä on tapahtunut. Johannes evankelistan kertomuksessa Jeesuksen käärinliinat saavat tärkeän osan tyhjän haudan kuvauksessa. Kun Jeesuksen runneltu ruumis laskettiin alas ristiltä ja Pilatuksen suostumuksella saatiin haudattavaksi, hänet kiedottiin kalliiseen liinaan. Josef Arimatialainen oli kaupungin rikkaimpia miehiä ja hän antoi liinan ja hautapaikkansa vuodeksi käyttöön. Ajatus oli, että vuoden jälkeen jäljellä on vain luut, jotka Jeesuksen omaiset saisivat haudata haluamaansa paikkaan. Nyt tämäkin lohtu omaisilta vietiin. Oliko Jeesuksen kunniallinen hautaaminen liikaa joillekin? Olisiko hänet pitänyt viskata vain johonkin monttuun koirien ja haaskalintujen raadeltavaksi? Niin luultavasti kävi niille kahdelle rikolliselle, jotka Jeesuksen kanssa teloitettiin.

Evankeliumissa opetuslapset näkevät käärinliinat paikallaan. Johannes katseltuaan käärinliinoja uskoi Jeesuksen nousseen kuolleista. Miksi?

Kaksi selitystä tulee mieleen. Ensiksi se, että käärinliinat olivat paikallaan, tarkoitti sitä, että hautaa ei ollut ryöstetty. Haudanryöstäjä olisi ottanut vainajan sieltä liinoineen. Tai jos he olisivat irrottaneet hänet siteistä, käärinliinat olisivat olleet hujan hajan haudalla. Mihinkään ei ollut koskettu. Käärinliinat olivat edelleen siinä asennossa, jossa ne olivat olleet Jeesuksen ympärillä. Mitään ei ollut kääritty auki. Hautaa ei ollut ryöstetty, vaan asialle on jokin muu selitys. Tämä selitys valkeni Pietarille ja Johannekselle. Jeesus on noussut kuolleista.

Ylösnousemuksessa Jeesuksen ei tarvinnut riuhtoa käärinliinaa ympäriltään. Hän oli vain kadonnut sieltä. Kun Lasarus herätettiin kuolleista, hän nousi haudasta käärinliina ympärillään. Hänet oli vapautettava liinoista. Kun Jeesus nousi kuolleista. Hän oli muuttunut hetkessä toisenlaiseen olomuotoon, jota fysiikan lait eivät enää koskeneet. On tapahtunut jotakin muuta kuin haudanryöstö. Jeesus on noussut kuolleista.

Pääsiäisen merkitys ei kuitenkaan voi kaventua siihen, että hän vain heräsi henkiin kaiken kidutuksen ja kuoleman jälkeen kuollakseen pian uudelleen. Ei tuollainen vanha tarina koskettaisi meitä.

Pääsiäinen ei ole suuri kertomus, ellei oma tarinasi liity siihen. Opetuslasten kohdalla kertomus liittyi heidän häpeäänsä, joka poistui. Mikään häpäiseminen, kiduttaminen ja surmaaminen ei kumonnut totuutta, minkä Jeesus toi maailmaan. Valheelliset voimat eivät voittaneet. Kun Jeesus nousi kuolleista, Jumala samalla osoitti, että Jeesuksen asia ei hävinnyt vaan se on totta edelleen.

Kun Jeesus nousi kuolleista, samalla poistui opetuslasten pelko, nimenomaan kuolemanpelko. Jeesus ei vain herännyt kuolleista eloon. Hän ei voittanut vain omaa kuolemaansa, vaan myös meidän jokaisen. Hän voitti sen Kuoleman, mikä kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Se ei ole matkan pää. Jeesus tuo turvan suurimman pelkomme edessä.

Kun katsot pääsiäisen tyhjää hautaa, mitä se sinulle kertoo?

Se kertoo Jumalan armosta ja anteeksiantamuk-sesta. Jumala tekee jotakin sinulle sellaista, mihin itse et olisi koskaan pystynyt. Hän on siivonnut sinun jälkesi, niin kuin isä ja äiti tekevät lastensa sotkuille. Tällä kertaa se sotku on ollut niin suuri, että vain viattoman Jumalan Pojan veri puhdisti sen.

Samalla kun pääsiäisen tyhjä hauta kertoo ylösnousemuksesta, se on myös salaisuus. Se on jotakin sellaista mikä ei ole aisteille ilmeistä. Se on jotakin sellaista minkä vain Pyhän Hengen synnyttämä usko meissä ymmärtää. – Tyhjää hautaa voi katsoa kuin turistikohdetta lihallisin silmin. Käärinliinoja voidaan tutkia ja hypistellä käsissä, mutta vain uskon silmät näkevät tuon haudan läpi siihen uuteen todellisuuteen, jonka Jeesuksen ylösnousemus sai aikaan.

Aloitin saarnani sanomalla, että Jumala lepäsi luomisen jälkeen. Jeesus lepäsi sapatin saatuaan oman työnsä päätökseen. Kristittyjen pääsiäinen on myös kuin uuden luomisen aamu tai aamu vedenpaisumuksen jälkeen, jolloin Nooan perhe astui arkista kuivalle maalle. Nyt tuo vedenpaisumus oli hukuttanut vain yhden miehen, mutta samalla kaikki maailman synnit hänen kanssaan. Siksi kun Jeesus tekee sinut vapaaksi, sinä olet todella vapaa. Jokaisena aamuna aurinko tanssii sinulle.

Pääsiäinen 20.4.2014
Evankeliumi – Mark. 16: 1–8 (yöpalvelusta ei ollut)
Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: »Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?» Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: »Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’»
Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

Pääsiäisenä puhutaan naisten käynnistä haudalla. Niin se on usein tänäkin päivänä. Naiset käyvät haudalla, kun miehet ovat kuolleet heitä aikaisemmin. Hautausmaat ovat rauhallisia puistoja, siellä on hyvä hetki viivähtää. Se tuo samalla syvyyttä elämään – asioita näkee paremmin oikean kokoisena, kun ne suhteuttaa ajan rajallisuuteen. Monilla teistä lienee tälläkin hautausmaalla kirkon ympärillä lukuisia sukulaisia ja ystäviä, tuttuja haudattuina. Heidän nimensä hautakivessä palauttaa mieleen jotakin sellaista, mikä kerran on ollut mutta ei enää palaa.

Hauta on peruuttamatonta. Usein lesket ovat kertoneet tavattuani heitä sururyhmässä ja muuallakin, että vasta hautaamisen jälkeen kuoleman lopullisuus alkoi hahmottua – siitä tuli todellista siten, että hautausmaalla on olemassa paikka, jonne arkku on laskettu – on paikka jossa voi käydä. Tästä kirkosta on (30 vuoden aikana) monta vainajaa lähetetty viimeiselle matkalle. Kantajat ovat kantaneet arkun ulos hautausmaalle tuosta ovesta ja saattojoukko muodosti arkun perässä hiljaisen kulkueen. Arkku lasketaan hautaan ja toisinaan joku vainajan omaisista heittää kourallisen hiekkaa arkun päälle ikään kuin haudan peittämisen aloituksena. Myöhemmin hauta luodaan umpeen. Aadamille lausutut sanat käyvät toteen: Maasta sinä olet tullut. Maaksi pitää sinun jälleen tuleman.

Hetki sitten kuulemanne evankeliumi lähtee liikkeelle siitä surullisesta tosiasiasta, että Jeesus on perjantaina haudattu ja nyt on ensimmäinen sapatin jälkeinen päivä. Juutalaisten sapattina ei tehty mitään askareita. Ei myöskään hautauksia tai siihen liittyviä asioita. Sapatti oli lepopäivä. Sapatin jälkeen sunnuntaiaamuna Magdalan Maria ystävineen tekevät matkan Jeesuksen haudalle. He haluavat saattaa loppuun hautaamiseen kuuluvia järjestelyitä. Hauta oli toisenlainen kuin omamme. Juutalaisessa perinteessä hauta oli ikkunaton huone, kellarimainen kammio, jonne vainaja laskettiin. Ovi suljettiin perässä ja tilkittiin, jotta vainaja saisi maatua rauhassa. Muutaman vuoden jälkeen vainajasta on luut jäljellä ja ne laitettaisiin puolen metrin mittaiseen arkkuun, jossa luut säilytettäisiin.

Naisilla on mukana tuoksuvoiteita, joilla vainaja käsiteltäisiin. Kuoleman hajua saatiin sillä pidettyä loitommalla. Mutta yhtä kaikki – hetkessä heidän maailmansa oli muuttunut. Kaikki unelmat ja toiveet, mitkä Jeesukseen oli liitetty, kuolema oli katkaissut ne kuin hauraan langan. Opetuslapset olivat paenneet ja piiloutuneet. Heidän ei ollut turvallista näyttäytyä. Naiset kantavat vastuun järjestelyistä, joita hautaamiseen kuului. He olivat paikalla, kun Jeesus kuoli, he olivat paikalla, kun heidän mestarinsa ruhjottua ruumista otettiin ristiltä ja laitettiin käärinliinaan ja hautaan – ja nyt oli tarkoitus voidella ruumis ja sulkea hauta jotta luonto saisi tehdä tehtävänsä ja Aadamille lausuttu kirous tomuksi muuttumisesta kävisi toteen myös heidän mestarinsa kohdalla.

Haudalla heitä kohtaa yllätys. Kivi haudan suulla oli siirretty syrjään ja hauta oli tyhjä. Kivi on ovi, mikä sulkee haudan. Oveen ei ole laitettu salpaa, kahvaa tai saranoita. Se ei ole ovi avaamista ja kulkemista varten. Kaikki neljä evankeliumia kertovat haudan kivestä, joka on varmistanut hautarauhan. Evankeliumit kertovat yhtäpitävästi myös sen, että sunnuntaina varhain aamulla kun naiset menivät haudalle, kivi oli poissa haudan suulta. Enkeli oli vierittänyt sen syrjään

Mikä lienee heidän ensimmäinen ajatuksensa, kun he näkevät haudan avatuksi? Juutalaiset suhtautuivat hyvin vakavasti hautaukseen. Hautarauhan rikkomista ei kukaan olisi osannut kuvitella tapahtuvaksi. Mutta vielä vähemmän sitä, että haudasta kukaan tulee elävänä ulos. Jeesuksen kuolema oli ristillä oli harvinaisen julma ja todellinen, siitä ei ollut mitään epäselvyyttä. Hänen kuolemansa oli vieläpä keihäällä varmistettu – puhkaisemalla hänen kylkensä. Jeesuksen kärsimys oli päättynyt, mutta Jeesuksen seuraajien suru ja maailmankuvan romahtamisen tuoma sekasorto oli vasta alkanut.

Tyhjä hauta sellaisenaan ei synnyttänyt heissä muuta kuin järkytyksen. Tyhjä hautahan ei itse puhu mitään. Sanat kokemuksen tyhjyyteen tulevat muualta. Enkeli sanoo: Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, hän ei ole täällä. Enkelin sanoista virtasi tapahtuneelle selitys. Hän on noussut kuolleista. Jeesus elää eikä enää kuole. Vähitellen tapahtumien oikea luonne alkoi hahmottua. Tuoksuvoiteet olivat nyt tarpeettomia sillä Aadamille lausuttu maatumisen laki on joutunut antamaan periksi. Kuolema ei voittanut Jeesusta. Sillä ei ollut enää lupa maaduttaa Jeesuksen ruumista. (Apt 2:27)

Jeesuksen ristinkärsimys ei ollut kuolinkamppailua sanan perinteisessä mielessä – sitä että hän sinnitteli elävien kirjoissa niin kauan kuin pystyi. Päin vastoin. Jeesus kuoli ristillä tavallista nopeammin. Mutta kuolilnkamppailu oli kamppailua itse kuoleman mahtia vastaan. Jeesus vei taistelun eturintamalta vihollisen selustaan, sen päämajaan ja hankki voiton meille siellä. Kristus kukistaa kuolemallaan nämä vallat. Synti on kuolman siemen Aadamin lankeemuksesta alkaen – Kristus itse on synnitön ja hän on maksanut täyden hinnan meidän synneistämme. Siksi kuoleman valta on murrettu. Hänet haudataan, mutta hauta ei voi pitää häntä enää vankinaan. Jeesus nousee kuolleista uuteen ylösnousemustodellisuuteen ensimmäisenä ihmisenä eikä meidänkään haudoilla kuolemalla ole viimeistä sanaa.

Jeesus ei kuolleista noustuaan tullut elämään tavallista elämää, kuten Lasarus (jonka Jeesus herätti kuolleista, mutta joka sitten aikanaan kuoli normaalisti uudestaan). Se todellisuus ja ruumiillisuus, mikä Jeesuksella nyt oli, on jotakin uutta ja ennen kokematonta. Jeesus ei enää kuole. Hän elää ikuisesti. Hän elää sellaista ylösnousemuselämää, joka on myös meidän päämäärämme. Hänen kaltaisekseen meidän on määrä tulla. Mikä parasta tuon uuden ylösnousemuselämän siemen kasvaa sinussa ja meissä kasteen perusteella. Meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Olemme osallisia jo siitä uudesta elämästä ja uudesta olemisen muodosta, mikä Jeesuksen kautta on tullut. Siksi tänään muistamme omaa kastettamme – se on meidän tyhjä hautamme.

Tyhjä hauta

Tyhjä hauta

Olette huomanneet varmaan kirkon saatto-oven erilaisen asun. Se on muutettu kuvaamaan Kristuksen hautaa, josta kivi on vierietty pois. Me olemme tavallisesti kulkeneet samasta ovesta surusaatossa, kuoleman koskettamina. Tänään palveluksen päätteeksi teidät kaikki kutsutaan kulkueeseen, jossa kuljemme saatto-ovesta ulos ja tulemme pääovista sisään. Se ei ole hautajaiskulkue, vaan ylösnousemuskulkue. Se on voittokulkue, jossa yhdymme laulaen pääsiäisen iloon.

Saatto-oven ja tyhjän haudan yhdistämisellä on siis tarkoituksena. Toivonkin, että aina kun tässä kirkossa osallistut hautasaattoon, jossa kuljetaan tästä ovesta, toivon että muistat tämän päivän. Toivon, että näet mielessäsi Jeesuksen haudan pääsiäisen aamuna.  Saattaessamme vainajiamme, kulkiessamme tämän oven läpi, kuljemme samalla läpi tyhjän haudan. Jeesus on tehnyt siitä meille tien katoamattomaan elämään. Meidän hautamme eivät ole lopullisia. Hautajaiskulkueitamme ei väritä vain kuoleman suru vaan usko ylösnousseeseen Kristukseen ja toivo jälleennäkemisestä.

Siksi Aadamille lausuttu maatumisen laki on saanut rinnalleen uuden vielä vahvemman sanan: Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä. – nämä sanat ovat tulleet jatkoksi, kun sanotaan: Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman, Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä.

Hyvät ystävät. me emme vietä pääsiäistä turhaan. Tämä päivä muistuttaa meitä siitä, että syvimpiin pelkoihimme on vastaus rakastavan Jumalan  pelastusteoissa. Synnit on sovitettu, kuolema on voitettu, paratiisin portti on auennut. Kirouksen tilalla on Jeesuksen sana: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.”

(2014 saarnaan valmistauduin lukemalla Benedictus XVI kirjaa Jeesuksen viimeiset päivät. Joitakin kaikuja hänen teoksestaan on siis kuultavissa tässä saarnassa. Hänellä oli hyviä huomioita. Mutta tämä saarna toimi vähän toisella tavalla. Tarkoitus ei ollut kovin paljon todistella ylösnousemuksen puolesta vaan elää sitä todeksi. Hiljaisella viikolla luin myös Bernhard Welten kirjan Olemattomuuden valo. Sen kaikuja ei tässä paljon näy.)

Pääsiäinen 2011 – Otteita Maria Magdalan päiväkirjasta
Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
    Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.
    Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa. Joh. 20: 1-10

Hiljaisen viikon liturgiassa kiirastorstaina ja pitkäperjantaina on paljon katseltavaa. Juudaksen ja opetuslasten kynttilät sammutetaan. Heidän uskon lamppunsa sammui. Se koki täydellisen haaksirikon kun Jeesus otetiin kiinni ja annettiin teloitettavaksi. Pitkäperjantaina sammutettiin Kristus-kynttilä Jeesuksen kuoleman merkiksi.

Pääsiäinen alkaa pimeästä, täydellisestä epätoivosta, uskon raunioista. Siihen opetuslasten tunteiden vuoristorataan on vaikea mennä mukaan. Mutta toivon, että voit sijoittaa itsesi hetkeksi Magdalan Marian paikalle. Hänen rakkutensa mestariin ei sammunut vaikka koko hänen maailmansa järkkyi. Hän oli läsnä silloin, kun Jeesus otettiin kiinni ja opetuslapset pakenivat. Hän oli läsnä silloin kun Jeesus kuoli. Hän oli hautaamassa Mestariaan ja hän oli ensimmäisenä paikalla silloin kun hauta oli tyhjä. Ja hän oli ensimmäinen jolle Jeesus ilmestyi noustuaan kuolleista.

Tänä aamuna pyydän sinua Magdalan Marian seuraksi, kun luen otteita hänen päiväkirjastaan, missä hän katsoo taaksepäin elämäänsä ja pohtii kaikkea tapahtunutta ja sitä käännettä, mikä tapahtui Jeesuksen kuoltua.

Perjantaina yöllä.

Olen väsynyt ja järkyttynyt. Jeesus on kuollut. Opetuslapset hylkäsivät häntet. Hautasimme Jeesuksen kiireesti. En enää tiedä mitä ajatella…

Lauantaina aamulla:

Nukuin kaksi tuntia. Ajatukset pitävät hereillä. Takanani on elämäni merkillisin ajanjakso. Ennen kuin tapasin Jeesuksen, olin viettänyt elämäni yhteiskunnan laitamilla. Olin halveksittu ja himoittu yhtä aikaa. Minulle oli puhuttu paljon valheellisia sanoja. Minua himoittiin, mutta ei rakastettu. Minua käytettiin hyväksi, mutta ei arvostettu. Minua paheksuttiin ja kartettiin. Olin tottunut siihen. En osannut arvostaa itsekään elämääni. Olisin halunnut sen muodostuvan toisenlaiseksi. Minulla ei ollut enää paljon haaveita, kunhan selvisin päivän eteenpäin. Pärjäsin maailmassa vain siksi, koska kovetin sieluni.

Mutta eräänä sunnuntaina kohtasin Jeesuksen. Hän oli erilainen kuin kukaan muu. Hän katsoi minua sydämeen asti – ei halveksien, ei tuomiten, ihan kuin olisin ollut ihminen, kuten muutkin. Kovettunut sydämeni alkoi pehmetä. Joku näki minussa enemmän ja parempaa kuin itse uskalsin itsessäni nähdä. Joku näki ja rakasti. En unohda sitä koskaan. Oli joku joka halusi antaa minulle jotakin puhdasta – ei itsekkäistä syistä vaan hyvyydestään. Sain silloin taksisin oman itsekunnioitukseni ja elämän. Se on jotakin sellaista, mitä minulta ei enää voida riistää. Ehkä siinä on riittävästi voimaa ja valoa jatkaa elämääni eteenpäin. Tai sitten, jos Jeesus ei ollutkaan se, joksi häntä luulin – kaikki oli harhaa ja hänen opetuksensa liian hyvää ollakseen totta. Maailma olisi entisensä. Kaikki palaisi ennalleen harmaaseen, värittömään, ilottomaan arkeen, jossa raha ratkaisee. Sitä en halua enkä siihen suostu.

Lauataina päivällä:

Istun taas kirjoittamaan. Se auttaa minua selvittämään ajatuksiani. Muistan kuinka sain Jeesukselta syntini anteeksi. Oli kuin minut olisi nostettu syvästä häpeän ja syyllisyyden kuilusta. Halusin osoittaa kiitollisuuttani ja kulkea hänen mukanaan ja auttaa häntä missä voin. Muutaman muun naisen kanssa kuljimme Jeesuksen huoltojoukoissa. Hän puhui ihmisille armosta, näin hänen parantavan sairaita, antavan leipää nälkäisille ja ennen kaikkea antavan toivoa ihmisille, jotka olivat menettäneet kaiken. Taivaallinen hyvyyden valo kosketti ihmisiä Jeesuksen kautta.

Sitten torstaiyönä kaikki muuttui. Pimeän musta koura tarttui Jeesukseen ja puristi hänet hengiltä. Se sama tunkkainen pahuus oli minulle tuttu entisessä elämässäni. Se pyyhkäisi yhdellä kertaa pois kaiken sen hyvän, mitä Jeesus oli tuonut ihmisille. Kun Kristus kuoli, hänen mukanaan pimeni aurinko, maailman valo ja toivo. Jeesus kantoi koko ihmiskunnan tulevaisuutta harteillaan! Hänessä tuli ihmisille uusi mahdollisuus. Nyt se oli poissa. Jäljellä vain kuoleman varjo päälläni ja kaikkien muiden oppilaiden yllä. Olen aivan voimaton.

Sunnuntai:

Ilo, ilo, suuri ilo. Tätä ei usko kyllä kukaan. Sapatti oli päättynyt ja valmistin itseäni matkaan parin kilometrin päähän haudalle. Lähestyessäni paikkaa, minulle tuli jo kaukaa outo tunne, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Sieraimiin tuli ensin hentona puutarhan kukkien ja hedelmien tuoksua. Se erottui selvästi niistä tuoksuvoiteista, joita kannoin mukanani ja tuoksu voimistui kaiken aikaa. Lähempänä hautaa huomasin kiven olevan pois paikaltaan. Vaistomaisesti peitin kädellä sieraimeni, mutta tajusin samalla, että pistävää kuoleman hajua ei ole missään. Outoa

En silloin tiennyt mistä on kysymys, vaan juoksin kertomaan opetuslapsille asiasta. Jeesuksen hautarauhaa on rikottu. – ei riittänyt, että hänet surmattiin kuin rikollinen. Hänen kuollut ruumiinsakin haluttiin vielä häpäistä.

Jotenkin tiesin, että kysymys on ehkä suuremmasta asiasta: kaikkea Jeesuksen tarinasta ei ole vielä kirjoitettu.

Näissä sekavissa ajatuksissani kuljin takaisin haudalle. Itkin väsymyksestä, itkin ihmisten pahuutta, rakkaudettomuutta ja julmuutta, itkin ihmisten sokeutta, että he eivät nähneet Jeesuksessa sitä Jumalan hyvyyttä, mitä me muut näimme, itkin kuoleman lopullisuutta ja itkin itseäni ja tulevaisuuttani.

Katsoin tyhjään hautaan, koska se oli kovin valoisa… ja näin kaksi enkeliä. Niin sanoinhan, että kukaan ei usko. Mutta se ei ollut vielä mitään. Kuulin takaani tutun äänen, joka puhutteli minua nimelläni: Maria!

Henkeni salpautui. Käännyin katsomaan. Olenko tulossa hulluksi. Jeesus seisoi edessäni. Päässäni raksutti tyhjää – änkytin jotakin ja itkin entistä enemmän.
En tiedä miten tällaisessa tilanteessa pitää käyttäytyä. Minä putosin polvilleni ja halusin suudella niitä jalkoja, jotka olin kerran aikaisemminkin kastellut kyynelilläni. Mutta Jeesus lähetti minut oppilaiden luo. Jälleen vein heille viestin. En vain tyhjästä haudasta, vaan kuoleman voittajasta, Jeesuksesta. Kuolon Käärme, joka yritti tuhota Jeesuksen, tukehtui omaan myrkkyynsä.

”Olen nähnyt Herran”, huusin heille. Olisittepa nähneet heidän ilmeensä.

Olin niin onnellinen. Kaikki se mitä olin elänyt ja kokenut Jeesuksen seurassa oli totta. Se oli todellisuutta vielä syvemmin kuin olisin koskaan saattanut kuvitella. Hän ei antanut meille vain toivoa elää kärsimystemme keskellä. Hän ei antanut minulle vain itsekunnioitusta. Hän antoi kaiken, mitä hänellä oli. Hän antoi elämänsä, maailman elämän tähden. Kuoleman pimeyden läpi oli raivattu valoisa polku. Pahuuden ja pimeän musta koura oli menettänyt voimansa.

Eräänä sunnuntaina vuosien jälkeen Kristuksen ylösnousemuksesta

Olen nyt jo vanha nainen. Minä hupsu olen säilyttänyt nämä kirjoitukset suurena aarteenani, vaikka tapahtumat ovat mielessäni kuin eilinen päivä. Monta vuotta on kulunut siitä, kun näin ylösnousseen Herran. Hän ilmestyi vielä useasti oppilailleen kun vietimme ehtoollista, kunnes astui takaisin kirkkauteensa.

Moni ystäväni on jo nukkunut pois ja minä odotan vuoroani. Olen nähnyt paljon vihaa Jeesuksen oppilaita kohtaan. Pahuuden musta koura yrittää vielä saada tuhoa aikaan – ja saakin, mutta mitä se meille enää mahtaa. Pahimmillaan se riistää henkemme. Mutta silloin kun kuolemme, pääsemme Kristuksen luokse. Joten se kuoleman pelottavuudesta. Jumalan rakkaus on väkevämpi kuolemaa.

Minunkin on aika liittyä Jeesuksen ja rakkaitteni seuraan. Ystävät eläkää rohkeasti Kristukseen luottaen – jääkää Jumalan haltuun.

T: Magdalan Maria, ylösnousseen Kristuksen silminnäkijä ja köyhä todistaja.

Olen pitänyt Magdalan Marian päiväkirjasaarnan muokattuna ja tiivistettynä myös yläkoululaisille ja vanhustentalolla.

Vaitelias Varma pitkäperjantai ja pääsiäinen
Aasitrilogian kolmas osa
Mark 16

Kun sapatti oli ohi, naiset menivät Jeesuksen haudalle aamulla heti auringon noustua saattaakseen päätökseen hautaamiseen kuuluvat velvollisuudet. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?”
Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät.
Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin.
Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen, että hän on noussut kuolleista.’”

Vanha aasi nimeltä Vaitelias Varma kuuli pikkuaasilta Viki Vikkelältä, että Jeesus oli Jerusalemissa. Viki Vikkelä oli saanut kunnian olla Jeesuksen kuninkaallinen ratsu, kun Jeesus teki matkan kunniakujaa pitkin ylös kaupunkiin.

Kun Varma kuuli siitä, Monet muistot nousivat hänen mieleensä. Varmakin oli ollut joskus nuoruudessaan kohdannut Jeesuksen. Eräänä yönä Vaitelias Varma oli mennyt karkuun hullua isäntäänsä, joka oli ruoskinut sitä niin paljon, että vielä sen vanhoillakin päivillä arvet näkyivät sen kyljissä. Sinä yönä Varma löysi piilopaikan siinä tallissa, jossa Jeesus syntyi. Ja kun isäntä aasinsa löysi ja aikoi ruoskia sitä Jeesus oli äänekkäällä itkullaan estänyt sitä tapahtumasta.

Vaitelias Varma oli sanonut, että hän haluaisi nähdä vielä Jeesuksen. Ja jos hän kerran on Jerusalemissa, niin mikään ei estä häntä etsimästä Jeesusta. Viki sanoi heti että hän tulee mukaan. Niinpä he lähtivät yhdessä Jerusalemia kohti.

Viki Vikkelä olisi halunnut juosta koko matkan. Se pomppi iloisesti tietä edes ja takaisin. Mutta Vaitelias Varma oli jo vanha aasi eikä hän jaksanut kulkea yhtä nopeasti. Niinpä Vikkelä joutui häntä aina odottamaan. Tällä kertaa matka tuntui pitkältä.

Lopulta he pääsivät kaupungin porteista sisälle. Kaupunki oli täynnä ihmisiä. – Mitenkä he täältä väenpaljouden keskeltä löytäisivät Jeesus-kuninkaan? Vaitelias Varma pohti ääneen?

Missä kuninkaat asuvat? Minne menevät? Mikä on hienoin ja loisteliain linna? Viki vastasi Vaiteliaan kysymyksiin. Löydämme kuninkaan sieltä, missä on paljon hälyä ja ihmisiä kokoontuneena iloitsemassa uudesta kuninkaastaan. Viki jatkoi päättelyään ylpeänä omasta kekseliäisyydestään.

Jerusalemissa oli yksi paikka, joka näkyi kaikkialle. Se oli suuri temppeli. Sinne he siis menivät.

Mutta kun he pääsivät temppeliin, siellä oli vain muutamia ihmisiä. Ei jälkeäkään siitä iloisesta hälinästä, jota he etsivät.

– Tänään ihmiset näyttävät kulkevan toiseen suuntaan. Vikkelä sanoi. Ja jos totta puhutaan, eivät kadulla kulkevat ihmiset näytä yhtään iloisilta. He ovat kovin vakavan näköisiä. Viki jatkoi.

Viki olisi halunnut nähdä edes yhden iloisen ilmeen. Missä olivat kaikki laulavat ja leikkivät lapset? Tunnelma on kovin jännittynyttä.
Missä hän oikein voisi olla? He pysähtyivät ajattelemaan.

Lopulta Vaitelias Varma sanoi: Ehkä ei ole ihme, että hän ei ole temppelissä. Ajattelepa paikkaa missä hän syntyi. Ajattele, keitä hän pyysi seuraansa. Hän syntyi kylmään talliin kaukana loistosta ja komeudesta. Ja sinusta vähäisestä aasista hän teki kuninkaallisen ratsunsa. Ei hän ole loiston ja kunnian keskellä. Luulenpa, että hän on siellä, missä on kaupungin surullisin paikka.

Niinpä he etsiytyivät kaupungin keskeltä sen laitamille. Siihen suuntaan näytti muutkin kulkevan. He jouduttivat askeliaan tietämättä oikeastaan minne he päätyvät. Ihmisvirta johti kaupungin muurien ulkopuolelle. Siellä he näkivät sotilaiden pitävän kolmea miestä kiinni, jotta heidät ristiinnaulittaisiin.

– Missä Jeesus on, Viki Vikkelä totesi, hän on hyvä kuningas eikä antaisi tällaisen raakuuden tapahtua.

Samalla kansa alkoi kohista. Ihmiset osoittelivat sormellaan keskimmäistä ristiä ja huusivat toisilleen: ”Juutalaisten kuningas. Taulussa ristin päällä lukee juutalaisten kuningas.”

Silloin Viki ja Varma molemmat säpsähtivät. Sanoivatko he juutalaisten kuningas. Ja he katsoivat tarkasti keskimmäistä miestä ristillä, joka rukoili sotilaiden puolesta: Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Tuon täytyy olla Jeesus.

Varma ja Viki tulivat kovin levottomiksi. Miksi kukaan ei puolusta Jeesusta? Varma muisti kuinka Jeesus vauvana pelasti hänet kovaäänisellä itkullaan ilkeän isäntänsä kepiniskuilta. Ehkäpä on nyt minun vuoroni pelastaa hänet. Varma ponnisti kaikki voimansa ja huusi ja hirnui niin kovalla äänellä kuin vain osasi. ”Lopettakaa, lopettakaa heti paikalla. Päästäkää Jeesus vapaaksi. Älkää satuttako häntä.” Viki Vikkelä yhtyi hänkin huutamaan. ”Senkin roistot ja murhaajat!” Kaikki kääntyivät katsomaan aaseja.

Kuusi sotilasta tuli heidän luokseen ja löivät kepillä niin monta kertaa, että saivat aasit hiljaisiksi.

Polvillaan maassa Varma ja Vikkelä itkivät hiljaa. Kepiniskut eivät heidän selässään tuntuneet, vaan suru siitä, mitä Jeesukselle tehtiin.

Kun kaikki olivat kääntyivät katsomaan Vikkelää ja Varmaa, katsojien joukossa oli myös Jeesuksen äiti Maria. Hän tuli aaseja lähemmäksi aprikoiden. Ja kun hän katsoi vanhaa aasia tarkemmin, hän tunnisti kyljissä olevista arvista Varman omaksi vanhaksi aasikseen.

– Sinäkin olet täällä. Maria itki Varmaa vasten. Aasit olivat pää painuksissa paikalla koko päivän ristin luona ja kun illalla Jeesus laskettiin alas. Viki Vikkelä kantoi Jeesuksen ruumiin hautaan.

Sinä päivänä Viki ja Varma eivät syöneet mitään, eivätkä seuraavanakaan päivänä. Ruoka ei maistunut eivätkä he tienneet mitä tehdä.

Varhain sunnuntaiaamuna naiset aikoivat lähteä haudalle. Hautaamiseen kuuluvia tehtäviä oli jäänyt kesken. He pohtivat ääneen, miten saisivat kiven vieritettyä pois haudalta. Varma ja Viki arvasivat heidän ongelmansa. – Mikä ongelma tuo pieni kivi on meille. Me lähdemme mukaan.

Arasti kävellen naisten perässä aasit miettivät tapahtumia. Miksi mies joka oli kaikkia kohtaan hyvä, miksi häntä vihattiin. Miksi hänet haluttiin surmata.

Ennen kuin Vaitelias oli päässyt pitkälle ajatuksissaan, he tulivat haudalle ja siellä huomasivat, että kivi oli vieritetty pois haudan suulta. Jeesuksen ruumista ei ollut siellä. Se oli poissa.

Naiset huusivat nähneensä enkelin ja juoksivat haudalta takaisin kohti majapaikkaansa, samalla Jeesus tuli heitä vastaan. Vielä kun naiset haukoivat hämmästyksestä henkeään – Viki Vikkelä ei arastellut, vaan hyppäsi Jeesuksen syliin, nuolaisi hänen poskeaan ja sanoi: ”Nyt on sinun vuorosi kantaa minut!” – Jeesus nauroi ja sanoi: Se aika tulee vielä.

Varma tuli myös Jeesuksen vierelle. Ja Jeesus rapsutti häntä niskasta.

”Ystävät. Pyyhkikää kyyneleenne. Nyt on ilon aika sillä pelastus on koittanut koko maailmalle. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän. Eikä mikään paha voi minua enää voittaa.”

Pääsiäinen 8.4.2012 – perustukset järkkyvät (3. vuosikerta)

Matt. 28: 1-8

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.”
Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.

Jokaisena pääsiäisenä – ja oikeastaan jokaisena sunnuntaina todistamme, iloitsemme ja juhlimme suurinta ihmettä, käsittämättömintä tapahtumaa, mitä maailman historiassa on luomisen jälkeen ollut. Luomisessa kaaoksesta tehtiin kosmos, sekasorrosta harmonia. Synnin tähden harmonia ja kosmoksen kauneus oli särkynyt. Se on kuin hapate taikinassa – kaaoksen hapate tuhosi sitä. Jeesuksen  ylösnouseminen pääsiäisenä on uuden luomisen juhla – kaaos asetetaan uudestaan. Hapatteen vaikutuksen leviäminen pysäytettiin. Kosmoksen suureen taikinaan laitettiin ikään kuin vasta-aine, mikä tekee tyhjäksi hapatteen vaikutuksen. Sen sijaan, että maailma olisi tuhottu, pyyhkäisty turmeltuneena pois, Jumala halusi pelastaa sen. Siksi juhlimme samalla suurinta rakkautta, suurinta hellyyttä, syvintä myötätuntoa.

Mutta se ei ole vain pelastus vanhasta tuhoon tuomitusta elämästä, vaan se on samalla myös kutsu uuteen elämään. Sitä merkitsee pitkäperjantai ja pääsiäinen yhdessä. Jeesuksen ristinkuolemassa tuomitaan synti eli kaikki se mikä meissä vastustaa Jumalaa ja on kääntynyt hänestä poispäin saa tuomion Jeesuksen kärsimisessä. Hänen ylösnousemisessaan me heräämme uuteen elämään – meillä on uusi anteeksiantamukseen perustuva suhde Jumalan kanssa.

Evankeliumissa minua kiehtoo eräs yksityiskohta, mikä omalla tavallaan kertoo samasta asiasta: kun enkeli ilmestyy, maa vavahtelee ja järkkyy. “Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle,vieritti kiven pois ja istuutui sille”  Ehkä muistat, että maa järisi aikaisemmin evankeliumissa myös Jeesuksen kuoleman yhteydessä.

Pitkäperjantaina kuulimme evankeliumista kuvauksen Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja kuolemasta. Matteuksen mukaan Jeesuksen kuollessa tuli pimeää, maa vavahteli ja haudat avautuivat. Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä. Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös (matt 27:50-52) Miksi näin tapahtuu? Jeesuksen kuoltua maa vavahtelee, koska kuoleman valtakunta kokee mullistuksen. Tuonen muurit murtuvat, Kristus särkee kuoleman kalheet. Hän murtaa sen portit ja muurit. Siksi maa vavahtelee.

Maa vavahtelee jälleen pääsiäisenä. Muta nyt sen saa aikaan enkeli, joka on laskeutunut alas taivaasta. Ensin maa vavahtelee, kun kuoleman valtakunnassa tapahtuu jotakin, toisen kerran maa vavahtelee kun taivasten valtakunnassa tapahtuu jotakin.

Evankeliumin kuvaama maailma on kolmikerroksinen. Siinä kuolleiden maailma on maankamaran alapuolella ja enkelien maailma on yläpuolella oleva maailma. Tällaisina suuntina niitä edelleen ajattelemme tai puheessamme viittaamme niihin samoilla suunnilla. Myös uskontunnustus mainitsee samat suunnat – astui alas tuonelaan, astui ylös taivaisiin.

Näin on luonteva puhua, vaikka jokainen tietää, että poraamalla reikää maahan kilometrien syvyyteen, siellä ei löydy kuolleliden valtakuntaa, eikä ilmakehän yläpuolella siellä, missä avaruusraketit ja sukkulat kulkevat näy enkeleitä. Näkymätöntä maailmaa emme pysty pakottamaan esiin, emme pysty paikantamaan sitä. Puhumme siitä kuvakielellä – ylhäällä ja alhaalla, jotta ymmärtäisimme edes jotakin.

Maa vavahtelee ja järkkyy erityisellä ja pelottavalla tavalla, kun taivaassa tapahtuu jotakin tai kun kuolleiden maailmassa tapahtuu jotakin. Tapahtumat heijastuvat tähän todellisuuteen.

Maan järkkymiselle, näkymättömän maailman mannerlaattojen liikkumiselle kahteen kertaan, on annettavissa myös toisenlaliset nimet: rippikoulusta tutut nimet. Ensin avautuivat kuoleman tai tuonelan portit sitten avautuivat kolmantena päivänä taivaan ovet. Tutut nimet näille tapahtumille ovat lunastus ja sovitus. Meidät on lunastettu vapaiksi synnin, kuoleman ja pahan vallasta silloin kun Kristus antoi henkensä lunnaiksi meidän vapauttamisen puolesta – kuoleman portit avautuivat. Hän kuolemallaan kukisti kuoleman. Mutta ei riitä, että kuoleman vankilan ovet aukeavat, jos taivaan ovet pysyvät kiinni. Jeesus hankki meille sovinnon ja rauhan Jumalan kanssa. Kun hauta aukeaa, aukeaa tie myös perille Jumalan luokse. Ylösnousemus on sen merkki, kuolema on voitettu ja taivaan valtakunnan ovi avattu.

Ristin ja ylösnousemisen pääsiäinen on niiden voimien tyhjäksi tekemistä, jotka vastustavat Jumalaa ja se on samalla antautumista sille uudelle elämälle, mikä pulppuaa Jumalan luota. Kasteessa meidät on liitetty tähän pelastustapahtumaan: vanhan kuolemaan ja uuden elämän syntymiseen. (Room 6:3- ja Kol 2:12) Meidät on haudattu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. – Jokaisen kasteen yhteydessä voimme etäisesti kuulla kuin jälkijäristyksenä raskaiden rautaporttien avautumisesta aiheutuneen jylyn, maan järkkymisen, jolloin vapauduimme vankilasta ja meille avattiin taivaan ovet.

Paavali sanoo (Room 6), että meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin  yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Kasteesta on alkanut uusi elämä jossa elämmme valon lapsina. Antakaa tämän valon loistaa entistä ehompana, jotta se innostaisi teitä Jumalan Hengen mukaiseen elämään.

Pääsiäisenä Jumala on saanut päätökseen pelastustyön. Kaikki on valmista, siksi voimme julistaa rauhaa. Jeesuksessa Jumala on lähestynyt jokaista ihmistä. Ihmistä, joka on menettänyt uskonsa, ihmistä joka on menettänyt toivonsa, ihmistä, joka on hylännyt Jumalan, ihmistä, joka kapinoi häntä vastaan. – Meillä ei ole enää syytä piiloutua Jumalan rakkaudelta.

Pääsiäinen on ilosanoma. Suurimmat pelkomme on voitettu – syyllisyyden, kuoleman ja yksinäisyyden pelot. Hyvä voittaa. Jumala on sinun puolellasi hän on sinun kanssasi.

Pääsiäinen 16.4.2006 Harjavallan kirkossa (3. vuosikerta)

Perustukset järkkyvät kun kuoleman painovoimalaki murtuu

Pääsiäinen 2006 meni minun kohdaltani sairastaessa. Lauantai-iltana tulin kuumeeseen ja oksensin yöllä. Kirkkoherra joutui ikävään tilanteeseen tämän tähden. Alla olevaa saarnaani en ehtinyt valmistella loppuun. Alkuun kyllä pääsin, sairastuminen kaatoi vuoteeseen. Lähetin saarnatyngän keskeneräisenä kirkkoherralle ja kuulemani mukaan saarna luettiin seurakunnalle. Samana  pääsiäisenä kirkkoherra siunasi Kokemäen pitkäaikaisen kirkkoherran Heikki Hämäläisen hautaan.

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: »Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.»
Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Matt. 28:1-8

Naiset menivät aamuvarhaisella sitä hautaluolaa kohti, jonne Jeesus oli jätetty. He tiesivät mikä siellä heitä kohtaa: Kidutettu, ruoskittu, nauloilla lävistetty ja ruhjottu Jeesuksen ruumis – nyt jo jäähtynyt ja muutkin kuoleman väistämättömät merkit näkyvissä. He olivat pesseet vainajia ennenkin: nuoria ja vanhoja, äitejä ja lapsia. He tiesivät mitä oli odotettavissa. Kuolema ei ollut heille outo asia. Se oli tuohon aikaan vahvasti jokaisen elinympäristössä läsnä. Mutta he tiesivät jo, että Jeesuksen ruumiin luona tuska iskee syvemmälle kuin aikaisemmin. Jeesuksen ainutlaatuisuuteen he olivat laittaneet toivonsa. He olivat Jeesuksen puheissa ja opetuksissa kuulleet taivaan Jumalan äänen. Jokin aivan uusi ja ihmeellinen aika piti alkaa hänen kauttaan.

Nyt ajatukset uskon raunioitumisen jälkeen oli saatava järjestykseen. Mitä Jeesuksen opetuksesta oikeastaan oli totta ja uskottavaa, jos Jumala ei ollutkaan hänen kanssaan. Häpeällinen ristinkuolema ei voinut mitenkään olla Jumalan profeetan osa. Näin heidänkin täytyi päätellä mielessään. Jumala oli rankaissut häntä ylpeydestä. Hän oli kuollut ja vaientunut. Syvä hiljaisuus ja unohdus ympäröisi hänet muutamien kuukausien jälkeen ja elämä jatkuisi niin kuin ennenkin.

En tiedä kuinka paljon he olivat ehtineet käsitellä suruaan ja epätoivoaan. Jostakin he joutuivat etsimään sekasortoiseen tilanteeseen uuden huomisen alkuja. He joutuivat hakemaan voimaa luopumiselle. Heidän oli valmistettava itseään luopumaan kaikesta siitä, mitä Jeesus oli heille merkinnyt.

Haudalla kaikki ei ollutkaan niin kuin he olivat odottaneet. Maan vavahdellessa enkeli laskeutui kertomaan heille sanomaa: hän ei ole täällä. hän on noussut kuolleista. Mistä tässä on oikeastaan kysymys? Mitä tämä tarkoittaa? Uusi aika oli todellakin alkanut ja se oli muuttanut maailmaa enemmän kuin he arvasivatkaan.

Oli tapahtunut suuri muutos. Muutoksia on erilaisia. Meillä voi tapahtua muutos ajatuksissa. Se on pieni muutos. – Juna lähteekin vasta vartin yli kaksi iltapäivällä. / Tunteessa tapahtuva muutos on jo suurempi. Vihan tai ihastuksen syttyminen. / Koknkreettisessa elämäntilanteessa tapahtuva muutos voi olla merkittävämpi ja pysyvämpi: asunnon vaihtuminen toiseen tai työpaikan menettäminen. / Muutos voi olla valtiollista: neuvostoliiton romahtaminen, sodan alkaminen / Muutos voi olla historiallinen: sähkölampun keksiminen.

Mutta kaikkein suurin muutos on sellainen, että se koskee koko olemassaolon rakenteita. Sellainen on kosminen muutos. Sellaisia tapahtumia ovat olleet luominen ja myös lankeemus. Ne ovat ylettyneet niin syvälle, että maailma on sen jälkeen ollut kokonaan toisenlainen. Luominen antoi olemassaolon sille, mitä ei ennen ole ollut. Lankeemus merkitsi tämän luodun todellisuuden muuttumista. Se oli kuin planeetan kiertoradan muutos tai maapallon nyrjähtämistä akseliltaan.

Pääsiäinen on tällainen syvätason muutos. Maailma on pysyvästi Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen toisenlainan. Kristus on noussut ylös. Painovoima toimii toisella tavalla. Sen tiesi jo sir Isac Newton. Omena putoaa alaspäin. Kuolemassa ihmisestä tulee elottoman kiven kaltainen, jota koskee painovoimalaki mitä suuremmassa määrin. Maahan me putoamme lopulta kaikki. Yksikään jäsen ei taistele sitä vastaan. Lihakset eivät ponnista meitä maasta enää ylöspäin. Painovoima vie voiton. Maahan me kaadumme ja maaksi tulemme.

Mutta Kristus nousee ylös. Hän murtaa kuoleman painovoiman lait.

Merkittävimmät muutoksessa eivät tapahtuneet pääsiäisenä näkyvällä tavalla. Mutta joitakin merkkejä näiden syvätapahtumien yhteydessä oli: Maa vavahteli. Perustukset järkkyivät, kun ne asettuivat uudelleen kohdalleen. Jos sinut on kastettu, perustukset ovat järkkyneet sinunkin elämässäsi. Pääsiäsen maanjäristys on ulottunut sinun sieluusi asti. Perustukset ovat järkkyneet ja uusi aika on alkanut.

Enkelivierailut:

Marianpäivä, jolloin Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä

kaikki tapahtui hiljaa, mutta Maria ylisti Jumalaa. Hän itse vei sanoman serkulleen Elisabetille

Jouluna Maria oli hiljaa. Enkeli ylisti ja paimenet veivät viestin

Pääsiäisenä:  Maa vavahteli ja järkkyi enkelin tullessa. Kivet ja kukkulat ylistivät

Palkkaammeko vartioita Kristukseen haudalle – Etsimmekö kuollutta Jeesusta

KRISTUS ON YLÖSNOUSSUT

Mark 16:1-8

Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.

Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.'” Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

Vielä eilen kirkon alttari, alttarikaide ja saarnatuoli olivat verhoiltuna mustaan, Jeesuksen kuoleman ja hautaamisen merkiksi. Mutta tänään on pääsiäinen ja kirkko on vaihtanut suruvaatteen juhla-asuun. Sillä evankeliumista kuulimme kuinka muutamat naiset, jotka aamulla varhain kävivät Jeesuksen haudalla havaitsivat haudan tyhjäksi. Enkeli puhui heille ja sanoi, että Jeesus elää. Hän on noussut kuolleista. Pimeys on vaihtunut valoksi.

Kun tänään tulimme kulkueessa kirkkoon minusta tuntui kuin olisimme opetuslasten kanssa tulleet Jeesuksen haudalle. Mutta ei Jeesus ole kuolleiden joukossa. Hauta on tyhjä. Kristus on ylösnoussut! Siihen iloiseen viestiin olemme saaneet yhtyä.

Tätä riemullista sanomaa havainnollisti kynttilät. Tuo iso kynttilä johon ensimmäisenä syttyi liekki. Se kuvaa Kristusta, sitä kuinka hän heräsi kuolleista eloon. Se oli kuin kynttilään olisi tullut valo. Sitten tuo elämän valo lähti Kristus-kynttilästä leviämään eteenpäin muihin kynttilöihin.

Ensin oli pimeys ja sitten tulee valo. Kynttilän valo sopii kuvaamaan tätä tapahtumaa erinomaisesti myös siksi, että Jumalan ensimmäinen luomisteko Raamatun mukaan oli juuri valon luominen. Jumalan ensimmäinen sana oli: Tulkoon valo!

Yhteys pääsiäisellä ja luomisella ei ole kaukaa haettu. Jeesuksen ylösnousemusta voi verrata vain luomiseen. Pääsiäisenä on jostakin yhtä mullistavasta asiasta kysymys. Siinä avautuu eteemme täysin uusi todellisuus.

Kun evankeliumikirjaa tutkii, huomaa myös, että pääsiäisyön vanhan testamentin tekstien joukossa on maailman luominen. Jumala loi kaiken tyhjästä. Kaikki se minkä näemme, tunnemme, kuulemme ja kosketamme. Se voisi aivan hyvin olla olematta. Jumala on antanut näkyvälle olemassaolon. Jumala on saattanut sen tyhjästä olemaan. Se on psalmienkin jatkuva riemun ja kiitoksen aihe, – kuinka Jumala hyvyydessään on luonut maailman ja pitää sitä hallinnassaan.

Ja jumala loi kaiken hyväksi. Kaikessa luodussa on nähtävissä juuri Jumalan hyvyys.

Ihmiselle Jumala on lahjoittanut hyvää kaikkein eniten. Jumala lahjoitti ihmiselle henkensä. Hän teki ihmisestä saviastian, joka säilyttää sisällä Hänen henkensä. Hän teki ihmisestä sellaisen, joka voi olla yhteydessä Luojaansa. Jolle Jumala on antanut vapauden elää ja toimia oman ymmärryksensä ja harkintansa mukaan.

Mutta me tiedämme kuinka tässä kävi. Ihminen hylkäsi Jumalan kutsun ja lähti seuraamaan pimeyden teitä. Sen hyvän, mitä Jumala lahjoitti ihmiselle, ihminen rikkoi. Me olemme siksi särkyneitä saviastioita, joista Jumalan henki on valunut pois.

Jeesus tuli korjaamaan sen, minkä me olemme särkeneet. Mutta tässä on jotakin vielä enemmän. Jeesuksen ylösnousemisessa ei vain korjata vanhaa, sitä minkä synti rikkoi, vaan siinä myös luodaan jotakin uutta ja jotakin parempaa kuin ensimmäisessä luomisessa.

Siksi pääsiäistä voi verrata luomiseen. Vain luominen voi vastata yhtä suurta asiaa kuin ylösnousemus.

Luomisella ja pääsiäisellä on vastineensa myös yksityisen ihmisen elämässä. Näitä ovat syntymä ja uudestisyntyminen kasteessa.

Kun ihminen syntyy maailmaan, siinä näkyy Jumalan luomisteko. Meidän syntymisemme on Jumalan luomisvoiman tulosta. Mutta ellei ihminen synny uudesti ylhäältä, hän ei voi päästä Jumalan valtakuntaan. Tarvitaan toinen luominen eli pääsiäisen ihme. Oma henkilökohtainen pääsiäinen taas on siinä, kun Kristus-aurinko saa valaista ihmisen elämän. Se on uuden syntymisen päivä. Sillä tuo valo ei vain paljasta. Se myös puhdistaa ja parantaa. Se luo uutta, se antaa uuden elämän.

Se ei anna vain lisää elinaikaa. Vaan se antaa katoamattoman elämän, elämää Jumalassa, joka on ikuinen, täydellinen, lohdullinen ja syvä.

Tuo kynttilä, joka tänään sytytettiin uuden luomisen merkiksi sytytetään myös kastetoimituksessa. Sillä siinä tapahtuu juuri tuo uuden luomisen ihme, jota me tänään olemme todistamassa. Siinä mikä on ollut kuin kuollut, syttyy nyt elämä ja valkeus. Ensin on ollut kynttilä vailla valoa. Se on kuin ihminen vailla Jumalan henkeä. Sitten Jumalan sanan voimasta kuollut herää henkiin. Siitä kasteessa on kysymys. Hengellisesti kuollut herää henkiin ja syntyy uudesti. Me ikään kuin nousemme Kristuksen kanssa haudasta, kuoleman pimeydestä valoon.

Siksi tänään muistelemme myös kastettamme. Se on linkki joka liittää meidät Jeesuksen toteuttamiin pelastustapahtumiin. Se on Jumalan ylösnousemusvalon koittamista elämäämme.

Paavali sanoo, että kaikki Kristukseen kastetut ovat hänen kuolemaansa kastetut. Meidät on haudattu Kristuksen kanssa. Mutta niin kuin Kristus nousi kuolleista, myös me nousemme. Kasteessa me olemme nousseet Kristuksen kanssa haudasta. Meidät on liitetty katoamattomaan elämään. Siksi mikään hauta ei lopullisesti voi pidättää meitä. Vaan Kristuksen käskystä

Pääsiäispäivä – Kristus on ylösnoussut 2007

Luuk. 24: 1-12

Pääsiäisen evankeliumi tuo katsottavaksemme tyhjän hautaluolan. Pitkäperjantain iltana, ennen sapattia Jeesus kannettiin käärinliinassa hautaan ja hauta suljettiin ja sinetöitiin. Sunnuntaina varhain aamulla juutalaisen pyhäpäivän tai lepopäivän päätyttyä naiset rientävä haudalle saattamaan päätökseen sitä, mikä heiltä jäi kesken. Jeesuksen valmistaminen lopulliseen hautakuntoon ei ollut täysin valmis. Asiaa ei saanut enää yhtään pitkittää. Mutta heitä kohtaa haudan luona järkytys. Kivi on vieritetty syrjään ja hauta on tyhjä. Jeesuksen ruumis on poissa.

Pääsiäisen evankeliumi kertoo poissaolosta. Hän ei ole täällä. Poissaolo on varsin merkillinen asia. Joskus jonkun poissaoloon sisältyy vahvempi viesti kuin siihen, että tämä on paikalla. Poissaoleva tulee vahvemmin tietoisuuteen. Hän erottuu joukosta – esimerkiksi vankilassa, kun pidetään nimenhuutoa. Kun jonkun nimen kohdalla ei kuulu vastausta, henkilö erottuu joukosta huomiota herättävällä tavalla.

Owe Wikström kertoo kirjansa ’Pyhä salaisuus’ avaussanoissa erikoisen ilmiön. Louvren taidekokoelmasta Pariisissa sen kaikkein tunnetuin maalaus Mona Lisa varastettiin. Kun tieto tästä levisi, Ihmiset ryntäsivät suurin joukoin museoon. He jonottivat tuntitolkulla, jotta he eivät näkisi taulua. He jonottivat katsomaan tuota tyhjää kohtaa seinällä. Taulun poissaolo herätti kiinnostuksen. Se teki taulun jollakin uudella tavalla heille läsnä olevaksi.

Hieman samanlainen ilmiö oli toissapäivänä näytetyssä elämänkerta-elokuvassa Johannes Paavali toisesta. Elokuva seurasi tapahtumia ennen kuin hänestä tuli paavi. Siinä näytettiin, miten kirkko Puolassa taisteli kommunismin painostuksen alla. Ateistinen hallinto yritti hankaloittaa kielloin ja rajoituksin kirkon elämää, tehdä sen olemassaolon mahdollisimman vaikeaksi. Yksi tällainen rajoitus oli se, että kirkkoa oli kielletty kantamasta uskonnollisessa kulkueessa julkisesti tiettyä kuvaa Jeesuksen äidistä. Mitä he nyt tekisivät? Tuo Madonnan kuva oli tärkein osa kulkuetta. Ilman sitä kulkuetta olisi turha järjestää. Koska kuva oli syöpynyt vuosittaisessa traditiossa ihmisten mieliin, riitti että kulkueessa kannettiin taulun kehyksiä. Pelkät kehykset ilman kuvaa olivat vallanpitäjille ja kansalle vahvempi viesti Jumalasta kansansa keskellä kuin jos tuo kuva olisi annettu kehyksissään olla.

Pääsiäisen evankeliumissa me olemme tyhjällä haudalla. Tyhjällä haudallakin voi olla paljon viestittävää Jumalan läsnäolosta. Mutta tila voi olla tyhjä kahdella tavalla. Se voi olla tyhjä sisällöstä, mutta se voi olla lisäksi tyhjä myös merkityksestä. Vailla merkitystä tyhjyyteen sisältyvä viesti jää tavoittamatta. – Mitä merkitsee jos vanki ei vastaa nimenhuutoon, että hän on tupakalla, vai että hän on karannut. Uskonnollisessa kulkueessa, jossa kannettiin vain taulun kehyksiä, Jumalan äiti Maria oli voimakkaammin läsnä ihmisten mielissä kuin koskaan aikaisemmin.

Entä pääsiäisen tyhjä hauta, mitä se meille merkitsee? Jääkö tyhjä hauta tyhjäksi sinulle myös merkitykseltään? Jääkö kokemuksesi Jumalasta toteamukseen: Hän ei ole täällä. Hän ei ole elämässäni. Hän ei näy eikä vaikuta minuun mitenkään. Kaikki on tyhjää. Vai täyttyykö tuo tyhjä tila merkityksellä, joka muuttaa kaiken? Voiko tuohon kokemuksen tyhjyyteen avautua uskon tuoma merkityksen ovi?

Meidän arkipäivän elämän keskeltä kokemuksemme on kokemusta Jeesuksen poissaolosta – emme näe häntä haudassa emmekä muuallakaan, mutta meidän uskomme aavistaa hänet läsnä olevaksi. Jokapäiväisessä elämässä me olemme kuin naiset tyhjällä haudalla. Meillä on kokemus poissaolosta. Mutta siinä on vasta taulun kehykset.

Joku turhautuu tähän tyhjyyteen, vierittää kiven takaisin paikalleen ja kävelee entistä tyhjempänä pois. Nykyaikana Jeesuksen hauta on monen mielessä tyhjä myös merkitykseltään. Se ei enää puhu heille. Mutta toinen malttaa odottaa. Hän ei vieritä enkelin avaamaa kiveä takaisin haudan oven suulle. Tyhjyys alkaa täyttyä. Jotakin järjen ylittävää pyrkii sisälle. Jotakin kokemuksen ylittävää asettuu tyhjään tilaan. Jeesus on noussut kuolleista ja täyttää hyvyydellään maailman. Tyhjällä haudalla on merkitys: Jeesus ei ole kuolleiden joukossa, hän elää.

Kun enkeli vieritti kiven syrjään haudan suulta, hän ei tehnyt sitä avatakseen tien Jeesukselle ulos haudasta. Hän teki sen haudalla käyvien naisten ja opetuslasten tähden, että he näkisivät sisälle ja muistaisivat nyt mitä Jeesuksen sanat ja opetukset merkitsivät: hän on särkevä kuoleman teljet nousemalla kuolleista. Kuoleman vankilasta on yksi karannut. Sen ei pitänyt olla mahdollista. Kun kuoleman vankilassa tuona aamuna pidettiin nimenhuutoa, yhden nimen kohdalla ei kuulunut vastausta: Jeesus oli poissa.

Toinen asia mikä pääsiäisen evankeliumin mikä minua kiinnosti on tämä. Kun tutustuin pääsiäisevankeliumin alkukieliseen versioon tein yllättävän löydön. Oma pääsiäiseni avautui uusin sanoin. Kreikan kielessä, jolla evankeliumi on kirjoitettu, sana hauta ja sana muistaa juontuvat samasta juuresta. Näitä molempia sanoja käytetään pääsiäisen kertomuksessa. Mneema – hauta; mneestheete – muistelkaa.

Suomessa sana hauta ja haudata pitävät sisällään merkityksiä peittämisestä ja kätkemisestä. Jokin on hautautunut ja joutunut unhoon. Kreikankielessä sanan ’hauta’ kirjoitusasu pitää sisällään merkityksiä, jossa jotakin tuodaan kätköistä esille, palautetaan mieleen ja muistiin. Sanan logiikka toimii päinvastaisella tavalla. Haudat ovat muistamisen paikkoja eli muistopaikkoja.

Enkelin viesti naisille sisältää hienoista ironiaa, mikä suomennoksessa ei välttämättä käy ilmi: Jos käy Jeesuksen haudalla eli muistopaikalla, siellä tietysti pitäisi muistaa ja muistella. Naiset ovat tulleet haudalle, mutta he eivät kuitenkaan muista, mitä Jeesus sanoi tulevasta kuolemastaan. Siksi enkeli nuhteli naisia huonomuistisuudesta. ”… Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.'” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut. Onneksi naiset lopulta muistivat Jeesuksen sanat ja samalla heidän uskonsa syntyi, se perustui Jeesuksen sanojen varaan.

Naiset kertoivat apostoleille, mitä haudalla tapahtui, mutta heitä ei uskottu. Heidän julistustaan pidettiin houreena. Mitä naiset heille puhuivat? Kertoivatko he enkelistä ja tyhjästä haudasta? Kyllä varmasti, mutta ennen kaikkea he pyysivät opetuslapsia myös muistamaan, mitä Jeesus oli sanonut. Heidän saarnansa kärki oli siinä: Muistakaa mitä Jeesus sanonut. Opetuslasten epäily ja vähätteleminen ei näin kohdistunut vain naisiin, vaan Jeesuksen omiin sanoihin. Heidän olisi pitänyt uskoa naisten todistus, koska he eivät todellakaan puhuneet omiaan, vaan palauttivat mieleen Jeesuksen opetuksen.

Tänään on pääsiäinen. Mutta me emme kokoonnu Jeesukseen haudalle muistelemaan, emmekä ihmettelemään sen tyhjyyttä. Me tiedämme sen jääneen tyhjäksi. Oikea muistopaikka kristitylle ei ole Jeesuksen hauta, vaan se on ehtoollinen. Jeesus käski viettää sitä hänen muistokseen. Tällä paikalla meidän on syytä muistaa juuri se, että hän elää. Kuoleman vankilasta on yksi karannut ja hänen kauttaan kuoleman valta on murentunut. Koska Jeesus elää, me emme muistele häntä vain joskus eläneenä menneisyyden hahmona.

Me muistamme kyllä menneisyydessä tapahtuneen sovituskuoleman, mutta me muistamme, että Jeesus nousi kuolleista ja on meidän kanssamme, siellä missä me olemme hänen nimessään kokoontuneet.

Jeesukselle ei pystytetä muistomerkkiä, hautakiveä, koska hän ei ole haudassa, vaan hänelle pystytetään merkki, joka vakuuttaa hänen läsnäolostaan, elämästään ja toiminnastaan seurakunnan keskellä. Sellainen merkki on ehtoollinen.

Hauta on tyhjä. Jeesus elää! Hän on täällä vaikka emme häntä näe. Hän on täällä kohdattavissa alttarin ja anteeksiantamuksen sakramentissa. Siihen saamme uskoa ja luottaa.


KRISTUS ON YLÖSNOUSSUT RIEMUITKAAM-ME SIITÄ MATTEUS 28:1-8 (3. vuosikerta)

Onko sinulla riemullinen olo? Minä kuulun niihin hitaanpuoleisiin luterilaisiin, joille siirtyminen hiljaisesta viikosta, kiirastorstaista, pitkäperjantain ristintuskien tunneista ja kuoleman kauhistavuudesta äkillisesti pääsiäisen riemuun tuottaa vaikeuksia.

Kun on rämpinyt murheen ja kärsimysten alhossa viimeiset viikot, on vaikeaa yhtäkkiä puhjeta riemuun.

Ei se ollut helppoa evankeliumin naisillekaan eikä muille opetuslapsille. Se tunteiden vuoristorata, johon he olivat Jeesuksen seurassa joutuneet, oli vielä eilen Kristuksen kuoleman jälkeen aallonpohjassa ja nyt tänään sen sitten pitäisi olla jo huipussaan.

Jeesuksen kuoltua he olivat totisesti menettäneet kaiken, uskonsa, maineensa, toimeentulonsa, jopa identiteettinsä. He olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta ja olivat jättäneet kaiken omansa kyselemättä taakseen. Mitä he voisivat nyt tehdä, kun Jeesus oli kuollut, kun heidän innoittajansa ja johtajansa oli viety heidän käsistään.

Kaksi naisista lähti suorittamaan hautausta loppuun. Heidän tarkoituksenaan oli voidella Jeesuksen ruumis hyvänhajuisilla voiteilla. Mitä nämä naiset ajattelivat siellä tapahtuvan? Sotilaat tuskin avaisivat heille hautaa, sillä heille oli annettu tarkka määräys vartioida haudan ympäristöä, että kukaan ei pääsisi hautaan ja varastaisi Kristuksen ruumista. Ehkä naiset olisivat vain jääneet haudan ääreen itkemään, jättämään hyvästejä Kristukselle ja samalla hautaamaan omaa uskoaan ja toiveitaan,  omaa menneisyyttään. Heillä oli tarve surra suruansa, että olisivat voineet alkaa rakentamaan elämäänsä uudelleen niistä sirpaleista, joita oli jäljellä. Sitten he olisivat lähteneet pois ja elämä olisi palannut hiljakseen entisille raiteilleen.

Näin kaikki odottivat tapahtuvaksi. Näin asioiden olisi pitänyt edetä järjen mukaan ja luonnollisen järjestyksen mukaan, mutta toisin kävi. Herran enkeli puuttui tapahtumien kulkuun. Hän löi vartijat maahan, vieritti suuren kiven haudan suulta, jotta naiset olisivat nähneet, että hauta oli tyhjä: Jeesus ei ole haudassa, hän on noussut ylös.

Joidenkin evankeliumien mukaan tämän ihmeen nähtyään, naiset olivat enemmän kauhuissaan ja peloissaan kuin riemuissaan. Hämmennys ja pelko estivät vielä riemuun ratkeamista. Samoin se syvä suru ja toivottomuus, jossa he elivät.

Luterilaiselle luonteelle hiljaisen viikon alavireisyys on jotenkin helpompaa. Ristin voimattomuuden hetket ja sydämen lyöntien lakkaaminen, ne kaikki ovat sellaisia tapahtumia, joihin pystyy eläytymään. Mutta miten voi eläytyä ylösnousemukseen, siihen, että Kristus nousee kuolleista? Ei mitenkään.

Jos tarkastelee Krisus-kuvia kirkkotaiteessa, selviää hyvin pian että Kärsivä Kristus on kuvattu monesti hyvin koskettavalla tavalla. Samoin kuollut Kristus on saanut taiteessa sellaista vakavuutta, joka pysäyttää katselijansa.

Hans Holbein nuoremman maalaus ’Kristus haudassa’ tiedetään vaikuttaneen Dostojevskin hyvin voimakkaasti. Hän oli saada epileptisen kohtauksen tätä kuvaa katsoessaan. Siitä kokemuksestaan hän kirjoitti romaanissaan ”Idiootti” sanoen: ”Tuo kuvahan voi saada jonkun vielä menettämään uskonsa.”

Kristuksen kärsimys ja kuolema oli syvä ja todellinen. Hän ei vain nukkunut ja levännyt haudassa. Jeesus kuoli. Opetuslapset elivät tämän syvästi vailla toivoa paremmasta huomisesta. Tieto Jeesuksen elämästä ei ollut odotusten mukainen.

Kärsimys ja kuolema osataan siis kuvata sykähdyttävällä tavalla, mutta oletko koskaan nähnyt sellaista kuvaa ylösnousemuksesta, joka olisi todella vaikuttava. Ne ovat usein mitäänsanomattomia, latteita ja voimattomia. Kirkkomme alttaritaulu ei tee tässä poikkeusta.

Ylösnousemususko on siksi vaikeaa. Eläytymällä ihmisiin ja tilanteisiin, me pyrimme ymmärtämään niitä. Meillä on myötäelämisen kyky. Kyky asettua toisen asemaan. Eläydymme Kristuksen kärsimyksiin, siihen kuinka hän rakkaudestaan ihmisiä kohtaan suostui häntä kohtaavaan väkivaltaan. Mutta meillä ei ole mitään keinoa eläytyä ylösnousemukseen. Se ylittää kaikki kykymme ja myötäelämisen taitomme. Sydämemme ei kykene sitä kokemaan. Siksi kaikki taiteilijoiden kuvaukset ovat siitä vain kalpeita aavistuksia. Siksi myöskään evankeliumit eivät kerro mitään itse ylösnousemustapahtumasta.

Enkelit eivät lyöneet vartijoita tainnoksiin ja vierittäneet kiveä haudan suulta siksi, että kaikki olisivat nähneet kuinka Jeesus astui sieltä ulos. Monet alttaritaulut ovat siksi virheellisiä tässä suhteessa. Kun enkelit vierittivät kiven syrjään, hauta oli jo tyhjä. Kristus oli jo noussut haudastaan, kenenkään sitä näkemättä, kenenkään siitä tietämättä.

Tämä on merkillistä. Usko on tuonpuoleinen asia. Emme voi tätä kristinuskon keskeisintä asiaa ja tapahtumaa, ylösnousemusta, järjellämme ymmärtää, emmekä siihen eläytyä. Vain usko ymmärtää, vain uskolla voimme tarttua kiinni sanomaan ylösnousemuksesta, Kristuksen voitosta.

Usko ei ole tästä maailmasta. Se ei lähde ymmärryksestämme. Se on Jumalan lahja. Hän avaa sydämemme näkemään tässä elämämme tärkeimmän asian.

Kärsimys ja tappio ovat meille tuttuja täällä maanpäällä ja ne kuuluvat edelleen meidän vaivattuun todellisuuteemme. Voitto kuolemasta ja kirkastuminen tuntuvat vielä melko vierailta. Mutta se ei olekaan vielä todellisuutta koko voimassaan. Me odotamme sen täyttymistä.

Kristus on noussut kuolleista ja voittanut kuolemallaan kuoleman, kärsimyksen ja syyllisyyden. Se merkitsee, että meidän kärsimyksellämme ja tappioillamme on olemassa määrä. Ne eivät kestä iäti. Kristus on kukistanut ne. Kristus kestää iäti. Tähän me saamme uskoa ja tästä iloita. Saamme kokea Jumalassa ja Vapahtajassamme syvää rauhaa. Turmiovalloilla ei ole tässä maailmassa viimeistä sanaa. Kärsimys ja kuolema eivät ole lopullisia.

Naisten elämä haudalla joutui pois tolaltaan. Hämmennyksen laannuttua riemu ja iloinen usko saivat enemmän alaa. Kristus on totisesti noussut ylös haudastaan. Uusi elämä alkaa ja se voi alkaa vain tämän Kristuksen haudan takaa. Pääsiäisriemu kasvaa hiljaa myös meidän sydämissämme. Se ei välttämättä tule heti komentaen esille. Mutta usko elää ja kasvaa meissä. Tyhjän haudan ihme luo meissäkin uutta elämää – uutta ja katoamatonta elämää.

Kärsivään Kristukseen me samaistumme niin kuin Kristus samaistui meihin. Mutta ylösnousseeseen Kristukseen me uskomme. Ja kärsivää ja ylösnoussutta Kristusta me seuraamme.

Jeesus elää ja kulkee yhä edellämme. Hän kutsuu jokaista meitä seuraamaan itseään.

Pääsiäispäivä 12.4.2009

Tyhjän haudan vartiointi

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: “Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ‘Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.” Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Matt. 28: 1-8

Meillä on neljä evankeliumia. Niiden kaikkein tärkein ja keskeisin asia liittyy tämän päivän sanomaan. Ne on kirjoitettu ennen kaikkea julistamaan sitä sanomaa, jonka enkelit naisille haudalla ilmoittivat: te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.  Kukin evankelistoista kertoo Jeesuksen ristin kärsimyksen, kuoleman ja hautaamisen tapahtumat hieman eri tavalla, painottaen asioita erilaisista näkökulmista. Jotkin evankeliumien eroista ovat jopa keskenään sovittamattomia.

Matteus on ainoa, joka kertoo haudalla olleista vartijoista ja hautakiven sinetistä, mikä varmisti haudan koskemattomuuden. Siksi naiset, jotka tulivat haudalle, eivät tuoneet tuoksuvoiteita mukanaan eivätkä pohtineet, kuka vierittäisi kiven haudan suulta. Vartioidulla haudalla ei ollut tarkoituskaan kiveä vierittää syrjään. Naiset tulivat vain katsomaan hautaa, niin kuin muillakin surevilla on tapana. Haudoilla käydään myös täällä Harjavallassa.

Haudalla koetaan jokin yhteys poisnukkuneeseen. Hänelle saatetaan jutella. Se on paikka jossa tunteet vainajaa kohtaan saavat elää. Se on paikka, jossa surun kipu hieman hellittää, se on paikka, jossa häntä käydään katsomassa, vaikka tiedetään, että siellä on vain hautakivi ja hänen maatunut ruumiinsa. Ihmiset kaipaavat usein tällaisia paikkoja. Onnettomia ovat ne joilla ei ole mitään paikkaa. Niinpä Magdalan Maria ja toinen Maria tulivat haudalle, jotta saisivat olla lähellä Jeesusta ja itkeä suruaan pois.

Käynnistä haudalla tuli kuitenkin täysin toisenlainen kuin he odottivat.

Jos evankeliumeissa onkin eroja, niin yhdessä asiassa ne ovat harvinaisen yksimielisiä. Hauta oli tyhjä. Itse ylösnousemuksen hetkeä ei kuvaa heistä kukaan. Kaikkein pyhin ja ihmeellisin asia tapahtuu salassa. Päivän evankeliumissa maa vavahteli ja järisi, kun enkeli astui alas taivaasta. Vartijoiden ja naisten nähden enkeli vieritti kiven haudan suulta. Sinetit murtuivat ja suuri kivi väistyi enkelin käskystä syrjään. Mutta vain todistaakseen, että hauta oli jo tyhjä.

Evankeliumit ovat syntyneet Jeesuksen kärsimyskertomusten ympärille, ne huipentuvat ylösnousemukseen, mutta yksikään evankeliumeista ei ole kuvannut kuinka se tapahtui. Sitä ei kuvaa edes Matteus, jonka mukaan sotilaita oli vartioimassa hautaa koko ajan.

Hautaa käskettiin vartioida, koska ylipapit ja fariseukset pelkäsivät, että opetuslapset varastavat Jeesuksen ruumiin ja alkavat kertoa tarinaa ylösnousemuksesta. Kukaan ei saanut mennä hautaan sisään. Siksi hauta sinetöitiin. Ehkä vartijat olivat samalla varmistamassa sen, ettei sieltä haudasta myöskään mitään kompuroi esiin, ja jos näin tapahtuisi, niin olisivat tappaneet sen kuin torakan. Vartijat varmistivat kulun molempaan suuntaan. Kukaan ei mene sisään eikä kukaan tule ulos.

Aamuyön vartiovuoron aikana Jeesus oli kuitenkin noussut kuolleista, mutta sotilaat eivät sitä huomanneet, hauta oli edelleen sinetöitynä. Kenenkään huomaamatta Jeesus oli herännyt kuolleista ja poistunut haudasta. Sotilaat olivat jo jonkin aikaa vartioineet tietämättään tyhjää hautaa.

Tässä evankeliumien yksimielisessä yksityiskohdassa näen jotakin merkittävää.Jeesuksen kuoleman hetki oli julkinen suurimmalla mahdollisella tavalla: Jeesus on nostettu ristille kuolemaan, jotta kaikki näkisivät hänet ja voisivat pilkaten osoittaa sormellaan. Mutta ylösnouseminen tapahtui salassa ihmiskatseilta. Kaikkein suurin tapahtuu hiljaisesti ja huomaamatta. Yksikään synnin ja epäuskon tahraama katse ei ole turhentamassa tätä ihmiskunnan merkittävintä hetkeä. Se säilyy koskemattomana, puhtaana, täydellisenä ja kauniina.

Kun Jeesus otti ihmiskunnan synnin kantaakseen, hänet ympäröitiin siihen kokonaan. Mutta kun hän kaiken kärsineenä on antanut täyden sovituksen, mikään siitä ei ole häiritsemässä. Tulee mieleen vertauskuva puusta: Kun puu kaatuu, se se kaatuu rytinällä, mutta siemenen itämistä ei kukaan huomaa eikä kuule. Sellaista oli ylösnousemus.

Mikä tässä sitten on niin merkillistä?

Tyhjä hauta on kuva kuolemasta, joka on voitettu. Haudat ovat yleensä kuoleman kuvia. Ne kertovat jostakin mikä on peruuttamatonta. Kuolemasta puhutaankin Majesteettina, jolle ihminen ei voi mitään. Mutta tyhjä hauta kertoo siitä, että peruuttamaton kuolema ei olekaan enää peruuttamaton. On olemassa kuolemaakin suurempi Majesteetti, jonka edessä kuolema polvistuu. Kuolema on kaikkien ihmistä tuhoavien voimien suunta ja päätepiste. Kun Kristus alistanut kuoleman, kaikki muukin sitä palveleva tuhovoima on laitettu aisoihin. Kuoleman tuhovoima on nujerrettu. Kuoleman huone on valaistu, se ei ole enää pimeä.

Tyhjä hauta ja tyhjä risti ovat uskomme keskeisimpiä kuvia. Niissä näkyy se, mitä tämä uskonto ihmisille antaa ja mistä siinä on kysymys. Kristinusko haluaa olla vastaus ihmisen syvimpiin olemassaolon ongelmiin, hänen syvimpiin pelkoihinsa.

Nämä ongelmat on toisinaan tiivistetty kolmeen perusmuotoon:

1) Kuolema – jossa pelätään kai oman minuuden lopullista menettämistä oman olemassaolon lakkaamista, kuoleman edessä jätettävä jäähyväiset itselleen.

2) Yksinäisyys – se on syvää rakkauden vajetta, jossa kukaan ei huomaa minua. En merkitse kenellekään mitään, hyvää enkä  pahaa. Olen vailla siteitä toisiin. – ei ole tarkoitusta eikä paikkaa elämässä.

3) Syyllisyys ja sitä kohtaava tuomio – Syyllisyyden paljastuminen, tuo ilmi mitä tekoa ihminen on. Itsensä hyväksyminen epäonnistuneena, syyllisenä ja pahansa voi olla sietämätöntä – varsinkin jos siitä ei ole mitään ulospääsyä. Miten sen kanssa selviää ja olenko tuomittu lopullisesti syyllisyyteen. Onko minulla lupa ajatella itseäni enää hyvänä. Voinko luottaa siihen, että tulee kuitenkin hyväksytyksi. Miten saan takaisin itsekunnioituksen. Tällaisten kysymysten kanssa painitaan silloin kun ollaan syyllisyyden kanssa tekemisissä. Kuulin jokin aika sitten miehestä, joka raitistuttuaan kantoi kuolemaansa asti syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa siitä, mitä juovuspäissään oli tehnyt ja saanut aikaan. Hän tunnusti omakseen tekonsa ja katui niitä. Teoilla oli hänen kasvonsa, mutta hän toivoi, että ne eivät olleet hänen lopulliset kasvonsa. Siksi hän käytti loppuelämänsä siihen, että yritti tehdä paljon hyvää. En tiedä tuliko hän tuntemaan armahtajan Jeesuksen kasvoja. Se kuitenkin olisi ollut parasta lääkettä hänen sielulleen.

Kuva tyhjästä haudasta tuo valoa näihin kysymyksiin. Pääsiäinen tyhjä hauta tuo viestin sielumme syvimpiin kerroksiin, sinne missä pelko asustaa. Jeesuksen ylösnousemuksessa on avautunut tie umpikujasta vapauteen.

Tyhjä hauta on kuva anteeksiantamuksesta. Ihminen ei tuhoudu syntiensä tähden, hän saa uuden alun. Jeesus on vapauttanut meidät syntiemme taakasta.

Huonoimmat teot eivät määrittele meitä lopullisesti. Tyhjä hauta on kuva rakkaudesta ja yhteydestä, joka muodostuu ihmisen ja Jumalan välille. Ihminen ei ole yksin eikä merkityksetön. Jeesus on avannut meille taivaan. Hänellä on paikka maailmassa Jumalan luomana ja lunastamana.

Tyhjä hauta kertoo siitä elämästä, jota kuolemakaan ei tuhoa. Jeesus on avannut tien ulos kuoleman vankilasta.

Tämä uuden elämän siemen on meihin kasteessa istutettu. Se on todellista, vaikka sitä emme aina huomaa. Jeesuksen ylösnousemuksen voima vaikuttaa sinussa. Se on suurempi pelkojamme. Se on suurempi kuolemaa. Ja se on kerran johtava sinut iäiseen iloon.

Siksi tänään toistamme iloisesti: Kristus nousi kuolleista. / Kristus nousi kuolleista. / Kristus nousi kuolleista.

Pääsiäinen

Kun tarkastelee kirkkokäsikirjan pääsiäisen tekstejä, huomaa sieltä sen, että Jeesuksen ylösnousemusta on verrattu luomiseen. Pääsiäisenä on jostakin yhtä mullistavasta asiasta kysymys. Siinä avautuu eteemme täysin uusi todellisuus.

Jumala loi kaiken tyhjästä. Kaikki se minkä näemme, tunnemme, kuulemme ja kosketamme. Se voisi aivan hyvin olla olematta. Jumala on antanut näkyvälle olemassaolon. Jumala on saattanut sen tyhjästä olemaan. Se on psalmienkin jatkuva riemun ja kiitoksen aihe. Kuinka Jumala hyvyydessään on luonut maailman ja pitää sitä hallinnassaan.

Ja jumala loi kaiken hyväksi. Kaikessa luodussa on nähtävissä juuri Jumalan hyvyys.

Ihmiselle Jumala on lahjoittanut hyvää kaikkein eniten. Jumala lahjoitti ihmiselle henkensä. Hän teki ihmisestä saviastian, joka säilyttää sisällä Hänen henkensä. Hän teki ihmisestä sellaisen, joka voi olla yhteydessä Luojaansa. Jolle Jumala on antanut vapauden elää ja toimia oman ymmärryksensä ja harkintansa mukaan.

Mutta me tiedämme kuinka tässä kävi. Ihminen hylkäsi Jumalan kutsun ja lähti seuraamaan pimeyden teitä. Sen hyvän, mitä Jumala lahjoitti ihmiselle, ihminen rikkoi. Me olemme siksi särkyneitä saviastioita, joista Jumalan henki on valunut pois.

Jeesuksen ylösnousemisessa ei vain korjata vanhaa, sitä minkä synti rikkoi, vaan siinä myös luodaan jotakin uutta ja jotakin parempaa kuin ensimmäisessä luomisessa.

Niin pääsiäistä voi verrata luomiseen. Vain luominen voi vastata yhtä suurta asiaa kuin ylösnousemus. Luomisella ja pääsiäisellä on vastineensa myös yksityisen ihmisen elämässä. Näitä ovat syntymä ja uudestisyntyminen.

Kun ihminen syntyy maailmaan, siinä näkyy Jumalan luomisteko. Oma henkilökohtainen pääsiäinen taas on siinä, kun Kristus-aurinko saa valaista yksityisen ihmisen elämän. se on uuden syntymisen päivä. Sillä tuo valo ei vain paljasta. Se myös puhdistaa ja parantaa. Se luo uutta , se antaa uuden elämän.

Se ei anna vain lisää elinaikaa. Vaan se antaa katoamattoman elämän, elämää Jumalassa, joka on ikuinen, täydellinen, lohdullinen, syvä, mielenkiintoinen, innostava, vapauttava ja kaikkea yli ymmärryksemme käyvää ihanuutta.

Miten Kristus-aurinko ilmestyy. Miten hänet tunnistaa.

Ylösnoussut tunnetaan aina Hänen naulanjäljistään. Ristin pimeys, kuoleman todellisuus on se portti jonka takaa aukeaa ylösnousemuksen kirkkaus.

 Kuluuko pääsiäisen ilosanoma minullekin?

Keskustan koulun pääsiäiskirkko luokat 3-6

Matt. 27: 11-32


Evankeliumikohdassa jonka luin eletään jännittäviä hetkiä. Jeesus on tuomittavana. Esillä on ihmisiä, jotka ovat kukin jollakin tavalla osallinen Jeesuksen elämän viimeisissä vaiheissa.

Siellä on Pilatus, jolla inhimillisen mittapuun mukaan on valta tuomita Jeesus tai olla tuomitsematta. Juutalaisia pappeja ja hallitusmiehiä. Siellä on väkijoukko huutamassa tuomiota.

Tekstissä mainitaan myös eräs mielenkiintoinen henkilö Barabbas. Hän oli juutalaisten keskuudessa kuuluisa mies. Barabbas oli vangittu kapinoinnista ja murhasta. Juutalaisille hän oli ehkä jonkinlainen kansallissankari. Valtaapitävien Roomalaisten kannalta Barabbas oli terroristi, joka uhkasi yleistä turvallisuutta. Tässä toimessaan ja kapinajohtajana hän oli riistänyt joltakulta hengen.

Joissakin vanhoissa Raamatun käsikirjoituksissa Barabbaan etunimeksi mainitaan myös Jeesus. Jeesus oli yleinen nimi tuohon aikaan. Niinpä Pilatus saattoi esittää kansalaisille kysymyksen: vapauttakaa kumman tahdotte: Barabbas tai Jeesus Kristus. Kumman he halusivat: murhamiehen vai juutalaisten kuninkaan.

Raamatun lukemiseen liittyy eräs merkillinen piirre. Evankeliumia ei lueta vain ikään kuin selostuksena vanhoista asioista. Tuo kysymys kumman Jeesuksen te haluatte voidaan esittää meille myös tänään. Kumman Jeesuksen puolelle te asetutte, kumpaa haluatte seurata: Terroristi Barabbasta, joka asettuu lakeja vastaan vai Jeesuksen puolelle, joka rakastaa vihamiehiään ja rukoilee heidän puolestaan.

Meillä on taju oikeudenmukaisuudesta ja siksi haluamme, että Jeesus vapautettaisiin. Mutta mitä vanhemmaksi elää sitä enemmän oppii tuntemaan itseään. Silloin tajuaa myös sen, että ihmisen oma elämä, kaikki se, mitä olemme tehneet muodostaa vastauksen tähän kysymykseen. Se taas osoittaa yleensä sen, että olemme Barabbaan puolella ja Jeesusta vastaan. Barabbaksen tavoin me olemme usein turvautuneet vääryyteen ja laittomuuteen mieluummin kuin totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Me olemme tehneet rumasti toisia ihmisiä kohtaan – ihan vain omaa pahuuttamme ilman, että heissä olisi ollut mitään syytä. Silloin me olemme asettuneet Barabbaksen puolelle.

Oikeudenmukaisuuden tajumme haluaa Jeesuksen vapaaksi, mutta todelliset tekomme puolustavat Barabbasta.

Onneksi omatuntomme sentään tuomitsee vielä tekomme. Me olemme tehneet väärin. Mutta Jeesus ei tehnyt kenellekään pahaa. Hän ei tehnyt vääryyttä.  Hän oli syytön. Ja kuitenkin hänet tuomittiin ja murhamies vapautettiin.

Ihmisen tärkein asia on se, mitä hän on Jumalan edessä. Meistä jokainen haluaisi tuottaa iloa vanhemmilleen ja opettajilleen. Jokainen haluaisi, että oma opettaja ajattelisi meistä hyvää, että hän suhtautuisi meihin hyväksyvästi ja sanoisi meille: sinä olet hyvä poika tai sinä olet hyvä tyttö. Tällaisia sanoja me haluaisimme kuulla.

Jeesuksen opetuksen mukaan sama pitää paikkansa suhteessa Jumalaan, taivaan Isään. Meille pitäisi olla tärkeää myös  se, mitä hän meistä ajattelee, hyväksyykö hän meidät.

Mutta meillä on ongelma. Me olemme näitä Barabbaita. Jos tarkkoja ollaan niin kaikki ihmiset ovat pahoja ja kykenevät tekemään pahoja asioita, kuten Barabbas. Kukaan ei ole täysin puhdas. Mitä enemmän ihminen omia tekemisiään ajattelee, sitä surullisemmaksi hän voi tulla – ja omassa tunnossa alkaa painaa raskas taakka.

Tämän tähden kertomus Jeesukseen kärsimyksestä ja kuolemasta on tärkeä. Evankeliumista luemme myös sen, että näin piti tapahtua. Jeesuksen elämän syvin tarkoitus ja kutsumus toteutui hänen kuolemassaan – siksi me kristityt kuvaamme Jeesuksen usein juuri ristillä riippuvana. Tämän tähden Jeesus oli syntynyt tähän maailmaan. Jotta hän vapauttaisi jokaisen pahan Barabbaan tuomiosta. Jeesuksen luona ja Jeesuksen tähden murhamieskin voi kokea armahduksen ja anteeksiantamuksen ja päästä vapaaksi Jumalan edessä.

Jeesuksen tähden me saamme anteeksi ja me saamme luottaa täysin siihen, että meillä on asiat  hyvin taivaan Isän kanssa. Hän ei menetä  hermojaan meidän kanssamme – niin kuin tavalliset isät (minultakin joskus voi päreet palaa, kun tytär on niin itsepäinen. Silloin tulee korotettua turhaan ääntään, jopa huudettua ja tiuskittua.)

Pääsiäisseurat

Hautaus oli oikeastaan hieman kesken. Naiset jotka menivät haudalle eivät ymmärtääkseni menneet vain itkemään Herraansa, vaan tekemään Herran Jeesuksen ruumiille se, mikä vainajille oli tapana tehdä. Kun Jeesuksen ruumis otettiin alas ja vietiin kalliohautaan, sapatti oli tulossa eikä siinä kiireessä ollut aikaa valmistella kaikkea hautaamiseen liittyviä asioita.

Pääsiäisen ihmettä ajatellessani en voi olla huomaamatta, että ensimmäiset reaktiot haudalla olivat hyvin hämmentyneitä. Vielä ei oikein tiedetty, mitä oli tapahtunut. Jeesus ei ollut haudassa, kun naiset sinne menivät. Hän oli noussut kuolleista.

Raamatusta tiedämme toisiakin tapauksia, että kuollut on herännyt tai herätetty henkiin. Kristuksen ylösnouseminen kuolleista on siis meille hyvin merkittävä tapahtuma. Mutta miksi se poikkeaa näistä muista?

Elia  herättää Sarpatin lesken pojan (1 Kun 17:17-24), Elisa herättää sunemilaisen naisen pojan (2 Kun 4:18-35). Jeesus herättää kuolleista Jairoksen tyttären (Lk 8:40-56) ja Lasaruksen (Joh 11:1-44).

Joppessa Pietari rukoili Jumalaa, että tämä herättäisi kuolleen tytön henkiin. ”Tabita nouse” sanoi Pietari ja tyttö nousi.

Kristuksen ylösnousemus on paljon muutakin kuin vain henkiin heräämistä. Se poikkeaa näistä edellisistä eräässä merkittävässä kohdassa.

Ensinkin nämä kaikki edelliset ihmiset, jotka heräsivät kuolleista, he elivät normaalia elämään jonkin aikaa. Toiset viisi vuotta toiset viisikymmentä, mutta sitten kuolivat jälleen luonnollisen kuoleman.

Kun Kristus nousi kuolleista, hän ei enää kuole, vaan elää ikuisesti. Hänen ylösnousemuksensa on siksi erilainen kaikkiin muihin nähden, että sitä edelsi pitkäperjantai. Kristus kävi taisteluun kuolemaa vastaan, syntiä ja syyttäjää Saatanaa vastaan. Hän taisteli ja voitti. Pääsiäisen iloinen sanoma siksi on, että kuolema on voitettu ja meille on saatettu iankaikkinen elämä.

Vanhassa kirkollisessa kuvamaailmassa pääsiäisikoni on hyvin havainnollinen. Siinä on keskellä Kristus syvyyden päällä. Hänen jalkojensa alla on tuonelan portit saranoiltaan irti reväistynä. Ne eivät enää sulje ihmisiä vangiksi kuolemaan, vaan pääsy on tehty sieltä pois. Kuvassa Kristus on ottanut Adamia kädestä kiinni. Toinen Adam pitää ensimmäistä Adamia kädestä ja vetää hänet pois tuonelasta. Ensimmäinen Adam tarkoittaa koko ihmiskuntaa. Hänen kauttaan kaikille ihmisille tuli kuolema. Toisen Adamin kautta tuli elämä kaikille ihmisille. Tässä kuvassa se juuri toteutuu siten, että vetäessään Adamin pois kuolemasta, hän vetää sieltä pois samalla meidät kaikki.

Pääsiäisseurat 2000

Vanhan testamentin tekstejä tälle päivälle. Niitä olivat

Luominen / Vedenpaisumuksen loppuminen / Israelin kansa ylittää Punaisen meren kuivin jaloin.

Miksi juuri tällaisia tekstejä? Mikä näitä yhdistää? Mikä tekee näistä ylösnousemukseen verrattavia asioita?

Eräs kaikkia näitä tekstejä yhdistävä asia on meri kaaosvoimana. Meri kuvaa Raamatussa usein juuri kahlitsemattomia ja pelottavia kaaosvoimia, syvyyttä, pimeyttä, hallitsemattomuutta, tuhoa ja hautaa. Kuoleman pimeyttä ja voittamattomuutta.

Mutta näissä kaikissa Raamatunkodissa Jumala on kaaosvoimien yläpuolella. Se mikä meille on pimeyttä ja kaaosta ei ole Jumalan hallinnan ulottumattomissa

Luomisessa Jumalan henki liikkui vetten yllä

”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: Tulkoon valo!”

Mutta Jumala voittaa pimeyden, Jumala voittaa syvyyden ja asettaa rajat sinne, mihin asti meret ulottuvat.

Vedenpaisumuksessa syvyyden ja pimeyden kaaosvoimat pääsivät valloilleen. Ja maailma hukkui. Siitä tuli yksi suuri hauta, josta pelastettiin vain pieni perhe. He astuivat tuhon jälkeen uuteen maailmaan. Aloittivat maailman historian uuden sivun.

Ja vielä oli tämä kuvaus Israelin kansasta: toisella puolella olivat tulossa Egyptiläiset sotavaunuin heitä vastaan ja toisella puolella oli synkkä meri. Tuhoutuminen tuntui väistämättömältä. Mutta Mooses saa käskyn nostaa Herran sauvan ja halkaista meren.

Meri on tässäkin tuhoutumisen ja kuoleman voimien vertauskuva. Mutta sinne syvyyteen ja pimeyteenkin Herra tekee omilleen tien, jota he voivat turvassa kulkea.

Kristus laskeutui kuoleman pimeyteen ja syvyyteen ja hän sanoi uudelleen luovan sanansa: Tulkoon valo. Ja valo tuli. Koitti ylösnousemuksen aamu. Kuoleman varjon maahan koitti valkeus.

Kuoleman pimeyteen Kristus on tehnyt meille tien. Sinne missä me näemme vain tuhoutumista ja epätoivon umpikujan, sinne on Kristus mennyt ja raivannut pois kaikki esteet.

– Siinä on meillä uuden luomisen ihme

– Siinä on meillä kaikkien kaaosvoimien rauhoittuminen ja asettuminen, ne eivät enää pääse meitä kauhistamaan.

– Siinä on meillä tie, haudan kautta, uuteen ihanaan maahan.

Sen on Herra meille tehnyt. Se on ihmeellinen meidän silmissämme.

Pääsiäinen on myös vanhastaan ollut kastepäivä. Tänään olen saanut kastaa Miko-pojan Kristuksen omaksi. Varhaisessa kirkossa kaste suoritettiin kolme kertaa upottamalla kastettava altaaseen. Siinä ajatus oli, että vanha ihminen hukkui ja uusi ihminen nousi ylös. Vesi siinäkin oli hauta. Mutta hauta ei ollut lopullinen todellisuus. Se mikä on lopullista on nouseminen sieltä ylös Kristuksen mallin mukaisesti.

 Jeesus nousi kuolleista (pääsiäisikoni esille)

Joka pääsiäisenä luemme evankeliumista, että Jeesus nousi kuolleista. Hän palasi elämään ja ilmestyi oppilailleen. Jeesus ei ollut vain leikisti kuollut. Hän ei ollut unessa, vaan kuolema, jonka hän kohtasi oli todellinen. Siksi opetuslapset olivat menettäneet toivonsa. He itse olivat kantamassa Jeesuksen kuollutta ruumista hautaan. Ruumista jossa ei ollut mitään elon merkkejä, ei mitään toivon pilkahdusta. Kaikki mitä he siinä näkivät ja kokivat, todistivat vain kuoleman peruttamattomuutta.

Kristuksen ylösnouseminen kuolleista on siis meille hyvin merkittävä tapahtuma. Mutta merkittävää tässä tapahtumassa ei ole pelkästään se, että hän heräsi henkiin. Muitakin ihmisiä on herännyt eloon kuolleista. Raamatusta tunnemme näitä tapauksia: Elia herättää Sarpatin lesken pojan (1 Kun 17:17-24), profeetta Elisa herättää sunemilaisen naisen pojan (2 Kun 4:18-35). Jeesus herättää kuolleista Jairoksen tyttären (Lk 8:40-56) ja Lasaruksen (Joh 11:1-44). Joppessa Pietari rukoili Jumalaa, että tämä herättäisi kuolleen tytön henkiin. (Ap.t. 9:40).

Kristuksen ylösnousemus on paljon muutakin kuin vain henkiin heräämistä. Se poikkeaa näistä edellisistä eräässä merkittävässä kohdassa. Ensinkin nämä kaikki edelliset ihmiset, jotka heräsivät kuolleista, he elivät normaalia elämää jonkin aikaa. Toiset viisi vuotta toiset viisikymmentä, mutta sitten kuolivat jälleen luonnollisen kuoleman. Kun Kristus nousi kuolleista, hän ei enää kuole, vaan elää ikuisesti.

Kristuksen ylösnousemus on erilainen kaikkiin muihin nähden siksi, että sitä edelsi pitkäperjantai. Kristus kävi taisteluun kuolemaa vastaan, syntiä ja syyttäjää Saatanaa vastaan. Hän taisteli ja voitti. Pääsiäisen iloinen sanoma kertoo, että kuolema on voitettu ja meille lahjoitetaan kuolemattomuus eli iankaikkinen elämä.

Vanhassa kirkollisessa kuvamaailmassa pääsiäisikoni on hyvin havainnollinen. Siinä on keskellä Kristus syvyyden päällä. Hänen jalkojensa alla on tuonelan portit saranoiltaan irti reväistynä. Ne eivät enää sulje ihmisiä vangiksi kuolemaan, vaan sieltä on nyt tie ulos. Kuvassa Kristus on ottanut Adamia kädestä kiinni ja vetää hänet pois kuoleman valtakunnasta. Adamin kautta kuolema tuli kaikkien ihmisten kohtaloksi. Kristus taas tuo elämän kaikille ihmisille. Tässä kuvassa se juuri toteutuu siten, että vetäessään Adamin pois kuolemasta, hän vetää sieltä pois samalla meidät kaikki. Sinun kätesi on Kristuksen kädessä. Hän johtaa sinut kuolemasta elämään.

Pääsiäinen – Hän ei ole täällä

Olet ehkä joskus ollut hautajaisissa ja kuullut sanottavan: ”Pappa on poissa”, ”Hän ei ole enää täällä.” Näin me kuolleesta henkilöstä usein sanomme. Omainen, joka vielä hetki sitten oli luonamme, puheli ja kertoi tarinoitaan ja teki askareita käsillään, hän ei enää samalla tavalla ole läsnä.

Hän makaa kuolinvuoteellaan tai arkussaan, mutta ei vastaa eikä reagoi mihinkään. Hänen kehonsa on siinä, mutta sisin, elävä ja tunteva persoona on poissa. Hän itse ei ole siinä.

Jeesuksen läheiset, opetuslapset ja ystävät kokivat myös tämän surun. Jeesus kuoli väkivaltaisen kuoleman ristillä. Ristiltä otettiin alas eloton ruumis. Haudattiin ruumis, jossa ei ollut henkeä eikä elämää. Ehkäpä hekin sanoivat toisilleen: Hän on poissa. Hän ei ole enää täällä. Hän on kuollut.

Mutta kolmantena päivänä, kun naisia tuli haudalle, kivi oli vieritetty pois haudan suulta. Naiset kuulivat enkelin sanovan: ”Hän ei ole täällä.” Nuo tutut sanat saivat nyt uuden merkityksen. Hän ei ole täällä. Hän on noussut kuolleista. Hän elää.

Jeesuksen nouseminen kuolleista ei ole merkittävä asia siksi, että siinä on tapahtunut suuri ihme. Sen merkityksen tajuamme silloin, kun uskomme että juuri tässä tapahtumassa on avautunut minullekin tie kuolemasta elämään.

Juuri siinä, että Jeesus kuoli ja heräsi kuolleista, toteutuu minunkin vapautumiseni lopullisesta kuolemasta. Synti ja syyllisyys, joka on erottanut minut Jumalasta, korjataan. Silta on rakennettu jokaiselle Jumalan luo. Ylösnousemus on merkki siitä. Siksi kuolema ei ole ihmisen matkan pää. Se on portti katoamattomaan elämään, jonka Jeesus omilleen lahjoittaa.

Kristus nousi kuolleista – kuolemalla kuoleman voitti

Kun pilkkasanat ovat loppuneet (Hartauskirjoitus Satakunnan Kansaan pääsiäisen seutu 2013)


Jeesus kuoli julkisesti, kaikkien nähtävänä teloituspaalulla. Sinne kokoontui koko kaupungin väki. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, mitä siinä tapahtui. Tarkoitus oli saattaa kuolemantuomittu naurunalaiseksi. Hänet huudettiin ja naurettiin ulos kaupungista ja ihmisten ajatuksista niin perusteellisesti, että häntä ei enää ollut. Tuomitun pilkkaan oli kaikkien helppo yhtyä. Nyt siihen oikein kehotettiin.

Jossakin vaiheessa pilkkaajat poistuvat naureskellen ristin luota. Kuolemanpaalun tehtyä tehtävänsä Jeesuksen ruumis saatiin haudattavaksi.

Kaiken piti olla siinä. Mutta ei ollut. Varhain sapatin jälkeisenä aamuna tapahtui jotakin suurta. Naiset menivät haudalle huomatakseen vain, että se on tyhjä. Jeesus oli noussut kuolleista. Jos teloitus oli julkinen yleisötapahtuma, kuolema voitettiin salaisesti, kenenkään huomaamatta. Pääsiäisaamuna hauta ei räjähtänyt auki eikä Jeesus ensimmäiseksi rientänyt pilkkaajilleen näyttämään pitkää nenää. Jeesus ilmestyi vain lähimmilleen. Pilkkaajien ja naureskelijoiden on siis edelleen helppo pysyä hymyssä suin.

Niin he pysyvätkin. Kirkkoa pilkataan kuten ennenkin, mutta usko Vapahtajaan, kuoleman voittajaan syntyy kaikessa hiljaisuudessa. Silloin paikalla ei ole suuria kannatusjoukkoja, eikä todistajia. Se todetaan tapahtuneeksi jälkeenpäin. Se on kuin ylösnousemuksen ihme. Jumala on salaisesti tehnyt työtään ihmisessä. Pääsiäinen opettaa minulle tämän. Katseilta kätkössä tapahtuu suurimmat asiat. Usko on sellaista, että sen syntymistä ei voi havainnoida, eikä uskolle löydy myöskään todisteita. Jumalallinen elämä on versonut kuin asfaltin läpi, vaikka kaiken piti olla siinä. Mutta ei ole.

Kirkko on helppo pilkan kohde – se kääntää lyötäväksi toisen poskensa. Se avaa myös sylinsä, kun pilkkasanat ovat loppuneet ja ihminen etsii ikuista kotia.

Tallenna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: