Hiljainen maanantai
Juhani Rekolan ajatuksia hiljaiselle viikolle ja eteenpäin
Hiljaisella viikolla käyvät ihmeet vähiin. Viimeinen ihme on se, kun Jeesus Getsemanessa parantaa sotilaan korvan. Tähän päättyvät ihmeet.
Keskiajalla kuvattiin ristiinnaulitseminen välillä niin, että Jeesus itse nousi ristille, vapaaehtoisesti. Näin ei tapahtunut. Ihmiset hänet sinne nostivat. Ei Jeesus erityisemmin halunnut kärsiä. Siinä ei ollut mitään niin hienoa, että se olisi ollut haluttavaa. Kärsimys ei ole jotakin rakastettavaa, sellaista että se valitaan. Jeesus valitsi ja halusi jotakin muuta kuin kärsimystä. Mieluummin hän olisi halunnut että kärsimystä ei olisi hänen kohdalleen tullut. Mutta kun hän valitsi Jumalan tahdon ja halusi toteuttaa sitä enemmän kuin mitään muuta oli siinä seurauksena kärsimys. Kärsimystä ei valittu eikä haluttu. Se annettiin. Se tuli valinnan seurauksena.
Kun puhumme kärsimyksen maljasta, voimme erehtyä kahdessa kohdassa.
1) Kärsimys voidaan hyväksyä. Se nähdään hyvänä ja tarpeellisena asiana. Kärsimys jalostaa, sanotaan. Jotkut mystikot sanovat jopa, että ristiään pitää oppia rakastamaan. Tämä on väärä asenne kärsimykseen. Risti jota rakastetaan ei ole enää risti. Ristiä ei oteta eikä valita. Risti annetaan ja pannaan pakolla kannettavaksi. Meitä ei ole pantu rakastamaan kärsimystä, vaan taistelemaan sitä vastaan. Kärsimyksellä ei ole meille mitään hyvää tarjottavanaan. Se ei jalosta. Vain ihminen voi tehdä jotakin kärsimykselle.
2) Päinvastainen erehdys on se, että kärsimys sivuutetaan. Sitä ei haluta nähdä. Sen olemassaolo kielletään. Vaietaan. Mutta kärsimys ei poistu sillä että sitä ei huomata.
MAANANATAI
